Kaupunginhallitus, kokous 5.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 68 Rakennustutkijan viran perustaminen Satakunnan Museoon

PRIDno-2024-146

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jyri Träskelin, yksikön päällikkö, kulttuuriyksikkö, jyri.traskelin@pori.fi

Perustelut

Satakunnan Museo toimii museolain (314/2019) mukaisena alueellisena vastuumuseona hoitaen lain määrittelemää museotyön edistämistehtävää sekä kulttuuriympäristötehtävää. Tähän sisältyy velvollisuus hoitaa lakiin perustuvat rakennusperinnön ja arkeologian viranomaistehtävät koko maakunnan alueella. Satakunnan Museo on ainoa näitä tehtäviä hoitava viranomainen maakunnassa.

Museossa työskentelee tällä hetkellä yksi rakennustutkija, jonka vastuualueena on koko maakunnan rakennusperintö. Hänen työtehtäviään ovat mm. kaavoitusta, erilaisia maankäyttöhankkeita ja rakennetun kulttuuriympäristön muutoksia koskevien asiantuntijalausuntojen laatiminen sekä neuvotteluihin osallistuminen. Rakennustutkija vastaa maakunnan historiallisen rakennuskannan ja kulttuuriympäristön inventointitietojen ylläpidosta, jakelusta ja tiedon saatavuuden kehittämisestä esim. tietojärjestelmissä. Tehtäviin kuuluu myös rakennetun ympäristön inventointien edistäminen ja ohjaaminen alueen kunnissa sekä suojelukysymyksistä tiedottaminen ja neuvonta. Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.

Kulttuuriympäristön toimintaympäristö on muuttunut viime vuosina ja viranomaistyön määrä on selvästi kasvanut:

Satakunnan Museon antamat lausunnot ja kannanotot vv. 2018-2023

2018

2019

2020

2021

2022

2023

315

332

374

473

549

540

 

Tulevat lakimuutokset, kiihtyvä vihreän energian rakentaminen, hyvinvointialueen rakennusten tilanne, meneillään olevat kouluverkkouudistukset sekä peruskorjausiän saavuttanut ja lisääntyvän purkupaineen alla oleva moderni rakennusperintö tulevat lisäämään kulttuuriympäristötyön viranomaistehtäviä entisestään. Jotta Satakunnan Museo kykenee hoitamaan lain sille määräämät tehtävät ja toimimaan rakennushankkeiden vaatimien määräaikojen puitteissa, museoon tulee rekrytoida toinen rakennustutkija.

Kaupunkiorganisaation näkökulmasta toisen rakennustutkijan työpanos mahdollistaa entistä sujuvamman yhteistyön kaupungin sisällä niin omissa rakennus- ja korjaushankkeissa kuin suojelukysymyksiin liittyvissä rakennuslupaprosesseissa. Myös esimerkiksi kaupungin strategiassa ja kehittämisessä suuressa roolissa olevat kestävä kehitys ja kiertotalous ovat tiiviisti yhteydessä kulttuuriympäristötyöhön, sillä säilyttäminen ja korjaaminen ovat keskeisiä keinoja rakentamisen päästöjen hillitsemisessä. Kestävän kaupunkisuunnittelun vahvistamiseksi ja kaupungin tavoitteiden saavuttamiseksi rakennusperintöön liittyvää asiantuntemusta organisaatiossa tulee vahvistaa.

Satakunnan Museon toimintaan osoitettu valtionosuus on vuodesta 2019 vuoteen 2024 kasvanut kaikkiaan 277 195 euroa, mikä kattaa uuden viran kustannukset. Uuden rakennustutkijan palkkaan on osoitettu Satakunnan Museolle 50 000 euron määräraha kaupungin talousarviossa 2024. Rakennustutkijoiden välinen tarkka työnjako sovitaan uuden rakennustutkijan aloitettua työnsä valittavan henkilön kokemus ja osaamisalueet huomioiden.

Ehdotus

Esittelijä

Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Vapaa-ajan lautakunta päättää hyväksyä rakennustutkijan viran perustamisen Satakunnan Museoon ja lähettää asian päätettäväksi kaupunginhallitukselle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

___

Merkitään, että seuraavaksi käsiteltiin asiakohta § 8.

Valmistelija

  • Jyri Träskelin, yksikön päällikkö, kulttuuriyksikkö, jyri.traskelin@pori.fi

Perustelut

Vapaa-ajan lautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 23.1.2024 § 6.

Asian esittely ja käsittely on historiatiedoissa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää perustaa rakennustutkijan viran Satakunnan Museoon.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Johanna Jakomaa, Paula Kauppila, Taru Smolander

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.