Kaupunginhallitus, kokous 5.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 69 Terveystarkastajan viran perustaminen

PRIDno-2023-3964

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Riikka Jokiainen, yksikön päällikkö, ympäristö- ja terveysvalvonta, riikka.jokiainen@pori.fi

Perustelut

Porin seudun ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue on perustettu vuoden 2011 alussa Eurajoen (ja Luvian) kunnan, Harjavallan kaupungin, Nakkilan kunnan, Porin kaupungin ja Ulvilan kaupungin välisellä kuntalain 76 § 2 momentin tarkoittamalla yhteistoimintasopimuksella. Sopimuksella Porin kaupungille annettiin hoidettavaksi kansanterveyslain 1 §:ssä määritellyt kunnan ympäristöterveydenhuollon tehtävät sekä lääkelain 54 a, c ja d §:issä kunnalle määrätyt tehtävät. Sopimus on päivitetty vuonna 2017.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto teki vuonna 2022 elintarvikevalvonnan toiminnan arvioimiseksi arviointi- ja ohjauskäynnin. Käynnin loppuraportissa todetaan elintarvikevalvonnan käytettävissä olevan henkilöstöresurssin olevan suunnitelmallisen valvonnan toteuttamisen osalta kriittinen. Tästä syystä muun muassa valvonnalta edellytettyä Ruokaviraston ohjeellista valvontakohteiden tarkastustiheyksiä ei ole kyetty noudattamaan. Aluehallintoviraston arviointi- ja ohjauskäynnin jälkeen elintarvikevalvonnassa työskentelevän hygieenikkoeläinlääkärin työpanosta on kaupungineläinlääkäripulan vuoksi jouduttu osoittamaan muihin yksikön virkaeläinlääkärin pätevyyden edellyttämiin tehtäviin, mikä on osaltaan heikentänyt elintarvikevalvonnan henkilöstöresurssia. Jotta elintarvikevalvontaa kyetään yhteistoiminta-alueella toteuttamaan Ruokaviraston ja aluehallintoviraston edellyttämällä tavalla, esitetään elintarvikevalvontaan perustettavaksi terveystarkastajan virka.

Terveystarkastajien tehtävät koostuvat suunnitelmallisesta valvonnasta sekä kuntalaisten, toiminnanharjoittajien ja muiden viranomaisten yhteydenottoihin perustuvista suunnittelemattomista tehtävistä. Nämä suunnittelemattomat tehtävät, kuten vireille tulevien uusien valvontakohteiden käsittely, ennalta arvaamattomien epidemia- tai terveyshaittaepäilyjen selvittäminen, erilaiset sisäiset ja ulkoiset lausuntopyynnöt, viranomaisyhteistyö, pakkokeinomenettelyt sekä suunnittelu- ja raportointityö lisäävät henkilöstöresurssin tarvetta. Riittävä henkilöstöresurssi on edellytys sujuvalle ja viivytyksettömälle viranomaistoiminnalle sekä yksityisten haitankärsijöiden että elinkeinotoiminnan kannalta.

Terveystarkastajan tehtävät ovat viranomaistehtävä, joten tehtävää hoitavan henkilön tulee pääsääntöisesti olla virkasuhteessa. 

Terveystarkastajan viran perustaminen on esitetty elinvoima- ja ympäristötoimialan henkilöstösuunnitelmassa vuodelle 2024 ja siihen on varattu määräraha vuoden 2024 talousarviossa. 

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle päätettäväksi, että elinvoima- ja ympäristötoimialan ympäristö- ja terveysvalvontayksikköön perustetaan 1.4.2024 alkaen terveystarkastajan virka.

Viran kelpoisuusehtona on terveydensuojelulain (763/1994) 7 § tai/ja elintarvikelain (23/2006) 35 § mukainen soveltuva tutkinto. Työtehtäviin kuuluvat Porin seudun ympäristöterveydenhuollon alueella (Pori, Harjavalta, Nakkila, Ulvila, Eurajoki) terveysvalvonnan lupa- ja valvontatehtävät (tarkastukset, todistukset, ilmoitus - ja lupakäsittelyt) sekä lausunnot, raportit ja tilastoinnit.

Tehtäväkohtaisesta palkasta päättää henkilöstöjohtaja toimialajohtajaa kuultuaan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Riikka Jokiainen, yksikön päällikkö, ympäristö- ja terveysvalvonta, riikka.jokiainen@pori.fi

Perustelut

Elinvoima- ja ympäristölautakunta on käsitellyt 24.1.2024 kokouksessan § 6 Terveystarkastajan viran perustaminen.

Asian esittely ja aiempi käsittely ovat luettavissa historiatiedoista.

1.1.2024 voimaan tulleen hallintosäännön 41§ mukaan kaupunginvaltuusto päättää kaupunginjohtajan, toimialajohtajan, tarkastusjohtajan ja liikelaitoksen johtajan viran perustamisesta ja lakkauttamisesta. Kaupunginhallitus päättää muiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää,​ että elinvoima-​ ja ympäristötoimialan ympäristö-​ ja terveysvalvontayksikköön perustetaan 1.4.2024 alkaen terveystarkastajan virka.

Viran kelpoisuusehtona on terveydensuojelulain (763/1994) 7 § tai/ja elintarvikelain (23/2006) 35 § mukainen soveltuva tutkinto. Työtehtäviin kuuluvat Porin seudun ympäristöterveydenhuollon alueella (Pori,​ Harjavalta,​ Nakkila,​ Ulvila,​ Eurajoki) terveysvalvonnan lupa-​ ja valvontatehtävät (tarkastukset,​ todistukset,​ ilmoitus -​ ja lupakäsittelyt) sekä lausunnot,​ raportit ja tilastoinnit.

Tehtäväkohtaisesta palkasta päättää henkilöstöjohtaja toimialajohtajaa kuultuaan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Ympäristö-​ ja terveysvalvontayksikkö, HR-yksikkö

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.