Kaupunginhallitus, kokous 5.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 53 Katujen perusparantamisen määrärahan kasvattaminen, valtuustoaloite, valtuutettu Arto Nurmi

PRIDno-2023-1158

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valtuutettu Arto Nurmi jätti valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

"Valtuustoaloite: Katujen perusparantamisen määrärahan kasvattaminen

Perussuomalaiset tavoittelivat vuoden 2023 talousarvioneuvotteluissa katujen perusparantamiseen lisää rahaa ja sitä lopulta lisättiinkin kaupunginhallituksen 2. lukemisessa 300 000 euroa.

Osa vuodelle 2023 talousarvioon kaavailluista tilainvestoinneista ei tällä tiedolla ole toteutumassa.  Porin alueella on kunnossapitovelkaa kaduissa edelleen ja tarvetta kasvattaa korjausvelkamäärärahoja varmasti on. Valtuustoaloitteella ehdotetaan, että katujen perusparantamista voitaisiin vielä kasvattaa tälle vuodelle siirtämällä säästyneitä investointirahoja kokonaan tai osittain tilainvestoinneista infrainvestointeihin ja edelleen kadun perusparantamiseen. 

Arto Nurmi (ps.)"

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Valmistelija

Johanna Jokelainen, hallintopäällikkö, johanna.jokelainen@pori.fi
Sanna Välimäki, investointipäällikkö, sanna.valimaki@pori.fi

Perustelut

Valtuutettu Arto Nurmi jätti valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

"Valtuustoaloite: Katujen perusparantamisen määrärahan kasvattaminen

Perussuomalaiset tavoittelivat vuoden 2023 talousarvioneuvotteluissa katujen perusparantamiseen lisää rahaa ja sitä lopulta lisättiinkin kaupunginhallituksen 2. lukemisessa 300 000 euroa.

Osa vuodelle 2023 talousarvioon kaavailluista tilainvestoinneista ei tällä tiedolla ole toteutumassa.  Porin alueella on kunnossapitovelkaa kaduissa edelleen ja tarvetta kasvattaa korjausvelkamäärärahoja varmasti on. Valtuustoaloitteella ehdotetaan, että katujen perusparantamista voitaisiin vielä kasvattaa tälle vuodelle siirtämällä säästyneitä investointirahoja kokonaan tai osittain tilainvestoinneista infrainvestointeihin ja edelleen kadun perusparantamiseen.

Arto Nurmi (ps.)"

Infrajohtaminen on tutkinut aloitteen. Teknisen toimialan työohjelma vuodelle 2023 on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 13.12.2022 § 229. Katujen perusparannukseen oli työohjelmassa varattu 4 054 600 €. Työsuunnittelusta, kustannusarvioiden tarkentumisesta sekä uusista tarpeista johtuen on työohjelmaan tehty vuoden aikana päivityksiä. Päätösvalta määrärahamuutosten tekemiseen on määritelty teknisen lautakunnan päätöksessä 13.12.2022 § 229.

Vuoden 2023 aikana on tehty muun muassa seuraavat määrärahamuutokset:

  • Tekninen lautakunta 22.8.2023: Pohjoisväylän suojapenkereiden vihertyöt kilpailutettiin keväällä 2023, mutta tarjouskilpailuun ei saatu yhtään tarjousta. Vihertöiden toteutus siirtyy tuleville vuosille ja tarkoitukseen tälle vuodelle varatut rahat vapautuvat muuhun käyttöön. Siirretään 350 000 € investoinnilta 14190410030_011 Suojapenkereiden vihertyöt investoinnille 14190450015_004 Uudelleenpäällystyskohteet 2023.
  • Tekninen lautakunta 17.10. 2023: Juutilaisentien suojapenkereen vihertyöt on kilpailutettu ja tarjouskilpailuun ei saatu yhtään kelpoisuusehtoja täyttävää tarjousta. Työkohde kilpailutetaan uudestaan loppuvuodesta ja toteutus siirtyy vuodelle 2024. Tämän vuoden määräraha vapautuu ja siirretään uudelleenpäällystyksiin. Siirretään 130 000 € investoinnilta Juutilaisentie 14190420034_003 investoinnille 14190450015_004 Uudelleenpäällystyskohteet 2023.

Määrärahamuutosten jälkeen katujen perusparantamiseen varattu määräraha on 4 534 600 €, josta uudelleenpäällystyksiin kohdistui 2 280 000 €. Uudelleenpäällystysten lisäksi on määrärahalla vuonna 2023 tehty katujen perusparannuksia, joissa on uusittu kadun rakennekerrokset ja kuivatusrakanteet. Tällaisia kohteita ovat muun muassa Kaanaassa Kanttorintien perusparannus, Tiilinummessa Kielokadun perusparannus välillä Päärnäistenkatu-Kustaanpolku, Ruosniemessä Kintuksen- ja Sahrantien perusparannus, Väinölässä Päkintien, Päivölänkujan, Kekrikujan ja Kekritien perusparannus, Uusiniityssä Kleemolantien, Kuivalammentien ja Kyläjärventien perusparannus, Kalaholmassa jalankulku- ja pyörätien perusparannus Uittomiehentiellä välillä Nahkiaisentie-Puomitie ja Karjarannassa Karjarannantien jalankulku- ja pyörätien linjauksen muutos ja perusparannus Lestikadun kohdalla. Määrärahaa on käytetty myös ojien perusparannukseen, Satatornin pysäköintialueen uudelleenpäällystykseen, tulevien vuosien perusparannuskohteiden suunnitelmien laatimiseen sekä liikenteenohjauslaitteiden inventointiin.

Kaikki katujen perusparannukset edellyttävät aina myös suunnittelua. Ennen kadun perusparannuksen toteuttamista tarkistetaan vanhat katusuunnitelmat, muutetaan ne vastaamaan nykyisiä suunnitteluohjeita ja muutetaan ne digitaaliseen muotoon. Käytännössä tämä tarkoittaa katusuunnitelmien uudelleenlaatimista. Perusparannusten toteuttamista on osaltaan rajoittanut riittämättömät suunnitteluresurssit. Katuverkon korjausvelan kasvun pysäyttämiseksi sekä määrärahat että suunnitteluresurssit ovat tällä hetkellä riittämättömät. Muista kohteista vapautuvia määrärahoja pyritään jatkossakin kohdentamaan mahdollisuuksien mukaan uudelleenpäällystyksiin ja katujen perusparantamiseen.    

Ehdotus

Esittelijä

Markku Koppelomäki, toimialajohtaja, tekninen toimiala, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa valtuustoaloitteeseen edellä esitetyn vastauksen. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Johanna Jokelainen, hallintopäällikkö, johanna.jokelainen@pori.fi

Perustelut

Valtuutettu Arto Nurmi jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 27.3.2023 § 48 Katujen perusparantamisen määrärahan kasvattaminen -valtuustoaloitteen. Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 3.4.2023 § 170 pyytää talous- ja hallintoyksikön ja teknisen lautakunnan lausunnot .

Tekninen lautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 14.11.2023 § 232.

Talous- ja hallintoyksikön lausunto on liitteenä.

Asian esittely ja aikaisempi käsittely ovat historiatiedoissa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto merkitsee tehdyt toimenpiteet ja annetut lausunnot tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Tiedoksi

Kaupunginvaltuusto

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.