Joukkoliikennejaosto, kokous 9.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 9 LISÄPYKÄLÄ: Joukkoliikenteen viestintä ja markkinointi vuonna 2023 (lisäpykälä)

PRIDno-2022-1960

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Vasemmistoliiton Porin valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja Raisa Ranta jätti valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

"VALTUUSTOALOITE:

Julkisen liikenteen markkinointiin panostettava

Porin julkiselle liikenteelle tarvitaan tukea markkinoinnin tai muun kampanjoinnin muodossa käyttöasteen normalisoinnin tueksi.

Koronapandemia vähensi asiakasvirtaa, eikä Porissa tehty julkisen liikenteen uudistuskaan jättänyt käyttäjille positiivista mielikuvaa. Viime aikoina julkinen liikenne on ollut isolta osin kuntalaisten huomion kohteena ja varsinkin linja-autoliikenne on tärkeä asia suurelle joukolle porilaisia. Nyt jo pelkästään polttoaineen hinnan nousun myötä kiinnostus julkista liikennettä kohtaan on kasvamassa. Monet seikat tukevat ajatusta panostaa olemassa olevaan liikennöintiin alekampanjalla ja muilla tavoin markkinoimalla.

Yleinen mielikuva julkisen liikenteen tilasta Porissa on ollut heikentymään päin. Valitettavasti yhden suurimman asiakasryhmän, meriporilaisten, yhteyksiä on heikennetty julkisen liikenteen uudistuksen myötä. Kampanjointi olisi yksi keino parantaa negatiivista kuvaa Porin julkisesta liikenteestä.

Porin Vasemmiston valtuustoryhmä esittää, että Porin julkisen liikenteen käytön edistämiseksi toteutetaan kampanja, jossa käyttäjille tarjotaan määräajaksi huojennusta hintoihin sekä markkinoidaan julkisen liikenteen käyttöä kuntalaisille. 

Porissa, 11.4.2022

Vasemmistoliiton Porin valtuustoryhmä

Raisa Ranta

Mika Aho

Jaakko Jäntti

Antero Kivelä

Jani-Petteri Pajukoski

Markku Tanttinen

Milka Tommila

Oili Heino"

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Valmistelija

Merika Lanne, merika.lanne@pori.fi

Perustelut

Porin Vasemmistoliiton valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja Raisa Ranta, jätti valtuuston kokouksessa 11.4.2022 § 63 valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Porin julkisen liikenteen käytön edistämiseksi toteutetaan kampanja, jossa käyttäjille tarjotaan määräajaksi huojennusta hintoihin sekä markkinoidaan julkisen liikenteen käyttöä kuntalaisille. Valtuustoaloite on luettavissa historiatiedoista.

Kaupunginhallitus päätti pyytää kokouksessaan 25.4.2022 § 296  aloitteesta joukkoliikennejaoston ja elinvoima- ja ympäristölautakunnan lausunnot 31.8.2022 mennessä.

Asian esittely ja aikaisempi käsittely ovat historiatiedoissa.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Joukkoliikennejaosto päättää antaa asiasta seuraavan lausunnon:

Joukkoliikenteen lippujen hintoja ja käyttöehtoja muutettiin 7.6.2021 alkaen. Aikaisempaan verrattuna lipputuotteiden määrä väheni ja kertalippujen hinnoittelu yksinkertaistui, kun luovuttiin matkan pituuden mukaan kallistuvista lipuista. Ennen lipputuoteuudistusta tehdyissä asiakaskyselyissä vastaajat ovat useasti todenneet pitävänsä lippujen hintoja kalliina. Uudistuksen jälkeen tehdyissä kyselyissä lippujen hintoja on moitittu vähemmän kuin aikaisemmin. 

Tammi-huhtikuussa 2022 eniten matkojen tehtiin aikuisten kausilipulla (55 €) 17 %, nuorison 8-16 -vuotiaiden kausilipulla (30 €) 16 %, perusopetuslain mukaisiin matkoihin tarkoitetulla koululaislipulla 14 %, kymmenen matkan sarjalipulla (25 €) 13 % ja 17-25 -vuotiaiden kausilipulla (42 €) 9 %. Kuljettajalta käteisellä ostettavien aikuisten kertalippujen (3,50 €) osuus kaikista matkoista oli noin 7 % ja mobiilikertalipun noin 4 %. Vajaan vuoden käytössä olleet uudet viiden tunnin (5 €) ja vuorokauden (8 €) rajattoman matkustuksen aikaliput ovat jääneet alle prosentin osuuteen kaikista matkoista. 

Lippujen hintojen merkitys joukkoliikenne-kustannuspaikan taloudelle on merkittävä. Talousarviovaiheessa vuodelle 2022 on ennustettu noin 2,2 miljoonan euron lipputuloja. Maaliskuun loppuun mennessä lipputuloja on kertynyt 570 000 euroa (3kk) eli noin neljännes ennusteesta. Kesä-joulukuussa 2021 lipputuloja kertyi noin miljoona euroa (7kk). Kuluvan vuoden toteutuvien lipputulojen ennustaminen on vaikeaa, mutta vuoden 2021 toteuman ja jo kertyneiden tulojen perusteella on hyvin haastavaa saavuttaa 2,2 miljoonan euron lipputulot koko vuodelta. 

Lippujen hintojen huojentamiseen määräajaksi ei kuitenkaan talousarviossa pysymisen näkökulmasta ole varaa, ilman erillistä tarkoitukseen osoitettua määrärahaa. Talvikauden arkipäivinä linjastolla tehdään lähes 6000 matkaa, viikonloppuina noin 1000 lauantaisin ja 500 sunnuntaisin. Lipputulojen menetykset olisivat vähäisimpiä, mikäli sunnuntaisin kokeiltaisiin lippujen hintojen huojennuksia tai mahdollisesti jopa maksuttomia matkoja (lipputulot sunnuntaisin 1000-1500 €). Lipputuloriskin lisäksi polttoaineen hinnannousu vaikuttaa kustannuspaikan talouteen ennakoitua enemmän, sillä liikennöinti-indeksiin sidotut sopimuskorvaukset kasvavat ellei joukkoliikenteen vuorotarjontaa vähennetä.

Käyttöoikeussopimuksen aikana joukkoliikenteen markkinointi on ollut liikenteenharjoittajien vastuulla, kuten myös riski lipputuloista. Edelleen Porin Linjat Oy on jatkanut tiedotustehtävien hoitamista sopimuksessa lippu- ja maksujärjestelmästä, myyntikanavista ja neuvonta- ja tiedotuspalveluista Porin tieliikenteen toimivaltaisen viranomaisen hankkimassa avoimessa joukkoliikenteessä 7.6.2021 alkaen (Joukkoliikennejaosto 4.5.2021 § 34) kuvatulla tavalla. Porin Linjat Oy huolehtii mm. 

  • reitti-, pysäkki-, aikataulu-, hinta- ja saatavuustiedot sekä esteettömyystietojen saatavuudesta avoimessa rajapinnassa
  • aikataulu-, reitti- ja lippujärjestelmämuutoksista tiedottamisesta verkkosivuillaan
  • liikenteen häiriötilanteiden tiedottamisesta verkkosivuillaan ja mobiilisovelluksessa
  • aikataulujen ylläpidosta verkkosivuilla, tuottamisesta tulosteiksi ja painattamisesta sekä jakamisesta linja-autoissa
  • aikataulujen ylläpidosta pysäkeillä


Joukkoliikenteen houkuttelevuuteen ja kulkutapaosuuden kasvattamiseen tähtäävää markkinointia ei ole aloitettu.  Hankintasopimuksen alkuvaihe 7.6.2021 alkaen on ajoittunut Covid-19 -pandemian aikaisiin yhteiskunnan toiminnan sulkemisen ja rajoittamisen aikakauteen. Joukkoliikenteelle vaikutukset ovat olleet erityisen raskaat: koska syyt matkustamiseen ovat vähentyneet, matkoja on myös tehty vähemmän ja lipputulot ovat jääneet vähemmiksi kuin aikana ennen Covid-19 -vaikutusta.

Avoimen joukkoliikenteen terveysturvallisuuden kyseenalaistaminen on aiheuttanut joukkoliikenteelle mainehaittaa. Kustannusten kannalta haasteena on ollut riski tartuntatautilain 2016/1227 § 58 f mukaisesta määräyksestä, jossa aluehallintovirasto voi tautitilanteen kiihtyessä määrätä rajoittamaan matkustajamääriä linja-autoissa. Määräyksen takia aamuruuhkassa peruskoululaisten lakisääteisiä matkoja varten suunnitelluilla vuoroilla olisi lisättävä linja-autoja ja kuljettajia, mikäli matkustajamäärää olisi rajoitettava. Kulunut kouluvuosi onkin edetty ilman markkinointia ja hyvin varovaisesti ruuhkautumista arvioiden.

Toteutuneiden matkustajamäärien perusteella voidaan tehdä johtopäätös, että tällä hetkellä moni käyttää joukkoliikennettä säännöllisesti koulu- ja työmatkoilla, mutta ruuhka-ajoista riippumattomien asiointimatkojen kasvuun olisi mahdollisuuksia. Mahdolliset markkinointitoimenpiteet olisi järkevintä kohdentaa asiointimatkoihin, ellei joukkoliikenteen määrärahoihin saada merkittävää lisäystä vuorotarjonnan tihentämiseksi ruuhka-aikoina. Joukkoliikenteen kulkutapaosuus voisi Porissa kasvaa, mikäli vähintään arkipäivien ruuhka-aikana saavutettaisiin 20-30 min vuoroväli ympärivuotisilla tiiviin asutuksen reiteillä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Jaosto päätti pitää kokoustauon klo 15.45-15.49. 

Valmistelija

Tiina Lehtonen, tiina.k.lehtonen@pori.fi
Merika Lanne, merika.lanne@pori.fi

Perustelut

Porin Vasemmistoliiton valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja Raisa Ranta, jätti valtuuston kokouksessa 11.4.2022 § 63 valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Porin julkisen liikenteen käytön edistämiseksi toteutetaan kampanja, jossa käyttäjille tarjotaan määräajaksi huojennusta hintoihin sekä markkinoidaan julkisen liikenteen käyttöä kuntalaisille. Valtuustoaloite on luettavissa historiatiedoista.

Kaupunginhallitus päätti pyytää kokouksessaan 25.4.2022 § 296  aloitteesta joukkoliikennejaoston ja elinvoima- ja ympäristölautakunnan lausunnot 31.8.2022 mennessä.

Asian esittely ja aikaisempi käsittely ovat historiatiedoissa.

Ehdotus

Esittelijä

Jouko Hautamäki, yksikön päällikkö, kasvupalvelutyksikkö, jouko.hautamaki@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää antaa asiasta seuraavan lausunnon:

Joukkoliikenteen uudistuksen osalta joukkoliikenneviranomainen on yhdessä matkailu- ja markkinointiyksikön sekä viestintä- ja osallisuusyksikön kanssa aloittanut keskustelut syksyllä 2021 joukkoliikenteen markkinointitarpeista tulevaisuudessa. Markkinoinnin ja viestinnän kokonaisuuden alustavissa keskusteluissa on ollut mukana Luovatoimisto Staart.

Alkuvuodesta 2022 koronatilanne oli huono ja linja-autojen kapasiteettia ei saanut täyttää liikaa, joten kampanjoinnin aloittamista päätettiin osittain lykätä tämän vuoksi. Lisäksi keskusteluissa todettiin, että aiempaan joukkoliikenteen uudistukseen liittyvää viestintää pitää vielä jatkossa vahvistaa ja selkeyttää.

Keväällä 2022 ryhdyttiin rakentamaan suunnitelmaa, jossa kaupunki systemaattisesti viestii muun muassa joukkoliikenteen reiteistä ja lipputuotteista verkkosivuillaan, sosiaalisen median kanavissa sekä mediatiedottein. Joukkoliikenneviranomaisen kanssa on lisäksi keskusteltu maksuttomista kokeilupäivistä, joten niitä on luvassa tulevana syksynä.

Tämän lisäksi matkailu- ja markkinointiyksikkö on markkinoinut voimakkaasti kesän 2022 maksutonta bussiyhteyttä keskustasta Yyteriin. Porisuhdeneuvojakin valjastettiin kokonaisuuteen mukaan. Markkinointia Yyterin maksuttomasta bussiyhteydestä on tehty sosiaalisessa mediassa sekä Sanoman media-alustoilla kohdennettuna erityisesti Pirkanmaalle ja Satakuntaan. Porisuhdeneuvojan videon näyttökerrat ainoastaan kaupungin omissa kanavissa on noin 280 000. Kaupungin kanavissa tehty maksettu mainonta on saanut reilut 348 000 näyttökertaa, mainokset on nähnyt yli 133 000 henkilöä ja linkkiä on klikannut miltei 5 000 ihmistä. Lisäksi orgaaniset postaukset ovat tavoittaneet varsinkin porilaisia. Maksuttomassa bussissa tehtiin noin 4600 matkaa kokeilun aikana. 

Jatkotoimenpiteinä syksyllä 2022 on tarkoitus aloittaa joukkoliikenteen kokonaisuuden palvelumuotoilu ja konseptointi Porin kaupungin brändin mukaiseksi. Palvelumuotoilun ja konseptoinnin kustannus on arviolta noin 22 000 euroa, joka varataan joukkoliikenneviranomaisen budjetista. Tämän lisäksi henkilöresursointiin osoitetaan 0,5 htv joukkoliikenteen markkinointia ja viestintää varten syksystä 2022 alkaen. Vuodesta 2023 alkaen joukkoliikenteen markkinointitoimenpiteisiin pitää vuosittain budjetoida riittävästi: erityisesti uuden konseptin lanseeraukseen ja siihen kohdennettaviin toimenpiteisiin on hyvä varata noin 100 000 euroa. Jatkovuosien osalta budjetointitarvetta voidaan arvioida syksyllä 2023. Vastaavankokoisten kaupunkien joukkoliikenteen markkinointibudjetit vaihtelevat noin 30 000 eurosta 100 000 euroon vuosittain. Joukkoliikenneviranomainen selvitti lukuja suurilta ja keskisuurilta kaupungeilta kesällä 2022.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Johanna Jokelainen, hallintopäällikkö, johanna.jokelainen@pori.fi

Perustelut

Vasemmistoliiton Porin valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja Raisa Ranta jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 11.4.2022 § 63 valtuustoaloitteen, jonka mukaan julkisen liikenteen markkinointiin panostettava. Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 25.4.2022 § 296 pyytää aloitteesta joukkoliikennejaoston ja elinvoima- ja ympäristölautakunnan lausunnot.

Asian esittely ja aikaisempi käsittely (joukkoliikennejaosto 31.5.2022 § 28 ja elinvoima- ja ympäristölautakunta 10.8.2022 § 146) ovat historiatiedoissa.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto merkitsee tehdyt toimenpiteet ja annetun lausunnon tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Perustelut

Vasemmistoliiton Porin valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja Raisa Ranta jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 11.4.2022 § 63 valtuustoaloitteen, jonka mukaan julkisen liikenteen markkinointiin panostettava. Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 25.4.2022 § 296 pyytää aloitteesta joukkoliikennejaoston ja elinvoima- ja ympäristölautakunnan lausunnot.

Kaupunginhallitus käsitteli asian kokouksessaan 22.8.2022 § 489.

Asian esittely ja aikaisempi käsittely (joukkoliikennejaosto 31.5.2022 § 28 ja elinvoima- ja ympäristölautakunta 10.8.2022 § 146) ovat historiatiedoissa.

Ehdotus

Kaupunginhallituksen päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto merkitsee tehdyt toimenpiteet ja annetut lausunnot tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Merika Lanne, merika.lanne@pori.fi

Perustelut

Porin Vasemmistoliiton valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja Raisa Ranta, jätti valtuuston kokouksessa 11.4.2022 § 63 valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Porin julkisen liikenteen käytön edistämiseksi toteutetaan kampanja, jossa käyttäjille tarjotaan määräajaksi huojennusta hintoihin sekä markkinoidaan julkisen liikenteen käyttöä kuntalaisille. Valtuustoaloite ja siihen annetut vastaukset on luettavissa historiatiedoista.

Syksyllä 2022 joukkoliikenteen tavoitteellisen viestinnän ja markkinoinnin aloittamiseksi tehtävään palkattiin yhteinen markkinointisuunnittelija matkailu- ja markkinointiyksikön kanssa. Markkinointisuunnittelija siirtyi kokonaan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen liikennepalvelulain ja EU:n palvelusopimusasetuksen nojalla hankitun avoimen joukkoliikenteen viestintä- ja markkinointitehtäviin vuotta myöhemmin, koska tarve osaamiselle osoittautui välttämättömäksi joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmävaihdoksen ja siihen liittyvän muutosviestinnän, maksutapa- ja kulkutapamarkkinoinnin sekä asiakaspalvelun ohjauksen ja digitaalisten myyntikanavavien ylläpidon ja myynnin ongelmatilanteiden selvittelyjen takia.

Vuoden 2023 aikana tehdystä muutosviestinnästä ja markkinoinnista on koostettu yhteenveto, joka on liitteenä. Joukkoliikenteen viestintään ja markkinointiin on varattu palkkarahojen lisäksi noin satatuhatta euroa vuosittain joukkoliikenteen kustannuspaikan määrärahoista. Vuoden 2023 aikana matkoja tehtiin noin 15 % enemmän kuin edeltävänä vuonna, ja lipputulot nousivat 22 %. Matkustajien maksamat lipputulot ylittivät käyttösuunnitelman arvion noin 0,2 M€. Kasvu on lisännyt työmäärää asiakaspalvelun puolella ja antanut myös dataa viestintä- ja markkinointitoimenpiteiden suunnittelua varten.

Vuodelle 2024 joukkoliikenteelle on asetettu kaupungin talousarviokirjassa seuraavat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet, joiden saavuttamiseksi johdonmukaista markkinointia on jatkettava:

  • Joukkoliikenteen kerta- ja vuorokausilipputuotteita ostetaan yhä enemmän älypuhelimen sovelluksella ja lähimaksulla käteisen sijaan. Syksyllä 2024 sovelluksella ja lähimaksulla maksetaan enemmän lippuja (kpl) kuin käteisellä (verrataan syys-marraskuun lipputuotejakaumaa vuoteen 2022).
  • Reittien 2, 3, 4, 6, 8, 12, 34, 35 ja 66 vuoroväliä tihennetään ja liikennöintiaikaa pidennetään syksystä 2023 alkaen. Parannuksiin käytetään 630 000 € vuosittain. Joukkoliikennematkojen määrä kasvaa ympärivuotisilla vahvan palvelutason reiteillä syys-marraskuussa 2024 vuoden 2022 samaan aikaan verrattuna.
  • Joukkoliikenteen lipputuotot nousevat 3 %:ia vuoden 2023 tilinpäätöksen luvusta tehtyjen matkojen määrän kasvaessa. Vuonna 2023 lipputuotot olivat 2,16 M€.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Joukkoliikennejaosto merkitsee asian tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.