Kaupunginhallitus, kokous 14.4.2025

Esityslista on tarkastettu

§ 162 Voimassa olevien kumppanuussopimusten muuttaminen

PRIDno-2024-3883

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jenni Ketonen, työllisyyspäällikkö, jenni.ketonen@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 15.4.2024 § 175 kumppanuussopimusneuvotteluiden käynnistämisestä Porin seudun Työttömät ry:n kanssa. 

Porin Seudun Työttömät ry ylläpitää Porin keskustassa sijaitsevaa työttömien kohtaamis- ja toimintakeskusta sekä järjestää kohderyhmälleen koulutus-, harrastus- ja virkistystoimintaa. Yhdistyksen toiminnan tavoite on myös tarjota työ- ja työkokeilujaksoja sekä työttömien asiakkaiden toimintakyvyn ja työllistymisedellytysten edistäminen.  

Yhdistyksen kanssa on käyty neuvotteluja kumppanuussopimuksen sisällöstä vuosille 2025-2026. Sopimuksessa sovitaan osapuolten välisestä yhteistyöstä ja toiminnan tukemiseksi yhdistykselle maksettavasta avustuksesta. Neuvotteluihin on osallistunut yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, toiminnanohjaaja ja sihteeri. Kaupungin puolelta neuvotteluissa ovat olleet mukana työllisyyspäällikkö, työvoimasuunnittelija, yhteyskoordinaattori, kiinteistöpalvelupäällikkö, kiinteistömanageri, kehittämisasiantuntija sekä ympäristösuunniteluyksikön projektipäällikkö. 

Sopimuksen keskeisenä tavoitteena on työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen Porissa ja kohderyhmän työelämävalmiuksien vahvistaminen. Lisäksi yhdistys lisää ja kehittää oppilaitosyhteistyötä tarjoamalla harjoittelupaikkoja sekä yhteisiä projektimuotoisia toimintamalleja. Yhdistys myös edistää kiertotaloutta osana omaa toimintaansa kuten tilojen yhteiskäytön, lajittelu- ja korjaustaitojen kehittämisen ja kierrätysmateriaalien hyödyntämisen kautta.  

Mikäli työllisyystoimintaa ohjaava lainsäädäntö tai rahoitusmalli merkittävästi muuttuu, arvioidaan sopimuksen sisältö uudelleen. Sopimuksen sisältöä on muokattu aiemmista vuosista siten, että hyvinvointialueelle siirretty kuntouttava työtoiminta on poistettu ja palkkatukityöpaikkojen tarjoamisen vaatimus on poistettu. Vuosittaiseksi avustettavaksi summaksi esitetään 65.000 euroa, jonka lisäksi yhdistys saa veloituksetta hallintaoikeuden kaupungin omistamiin toimitiloihin osoitteessa Katariinankatu 20/Mikonkatu 2. Mikäli tilojen hallintaoikeuteen tai hallinnanjakoon tulee muutoksia, neuvotellaan tilojen käyttöä ja vuokraehtoja koskevat sopimukset uudelleen kaikkien osapuolten kesken. 

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle kumppanuussopimuksen solmimista Porin seudun Työttömät ry:n kanssa siten, että kaupunginhallitus päättää

  • hyväksyä Porin kaupungin ja Porin seudun Työttömät ry:n välisen kumppanuussopimuksen ehdotuksen mukaisesti tulemaan voimaan 1.1.2025 ja valtuuttaa elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan allekirjoittamaan sopimuksen kaupungin puolesta; 

  • myöntää toimijalle vuosittaista avustusta 65.000 euroa vuosille 2025–2026, minkä lisäksi yhdistyksellä on veloituksetta hallintaoikeus kaupungin omistamissa toimitiloissa osoitteessa Katariinankatu 20/Mikonkatu 21, jonka käyväksi vuokraksi katsotaan 68.500 euroa vuodessa; sekä 

  • nimetä Porin seudun Työttömät ry:n hallituksen kokouksiin osallistumaan oikeutetuksi asiantuntijaksi työllisyyspäällikön ja hänen varahenkilökseen työvoimasuunnitelijan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Jenni Ketonen, työllisyyspäällikkö, jenni.ketonen@pori.fi

Perustelut

Elinvoima- ja ympäristölautakunta on käsitellyt 16.10.2024 kokouksessan § 118 Kumppanuussopimuksen solmiminen,​ Porin Seudun Työttömät ry vuosille 2025-​2026.

Asian esittely ja aiempi käsittely ovat luettavissa historiatiedoista.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää

  • hyväksyä Porin kaupungin ja Porin seudun Työttömät ry:n välisen kumppanuussopimuksen ehdotuksen mukaisesti tulemaan voimaan 1.1.2025 ja valtuuttaa elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan allekirjoittamaan sopimuksen kaupungin puolesta; 
  • myöntää toimijalle vuosittaista avustusta 65.000 euroa vuosille 2025–2026, minkä lisäksi yhdistyksellä on veloituksetta hallintaoikeus kaupungin omistamissa toimitiloissa osoitteessa Katariinankatu 20/Mikonkatu 21, jonka käyväksi vuokraksi katsotaan 68.500 euroa vuodessa; sekä 
  • nimetä Porin seudun Työttömät ry:n hallituksen kokouksiin osallistumaan oikeutetuksi asiantuntijaksi työllisyyspäällikön ja hänen varahenkilökseen työvoimasuunnitelijan.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Valmistelija

Annika From, annika.from@pori.fi
Pauliina Mäenpää, johtava juristi, pauliina.maenpaa@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 16.12.2024 § 525 kumppanuussopimuksen solmimisesta Porin Seudun Työttömät ry:n kanssa vuosille 2025 - 2026. Kumppanuussopimukseen sisältyy etuus, jonka mukaisesti yhdistys saa veloituksetta hallintaoikeuden kaupungin omistamiin toimitiloihin osoitteessa Katariinankatu 20 / Mikonkatu 21. Toimitilojen käyvän vuokran katsotaan olevan 68.500 euroa. Kaupunki maksaa myös tilojen käyttöön liittyvinä kuluina sähkön ja veden. Voimassa olevan kumppanuussopimuksen ehtoihin on kirjattu yhdistyksen valmius jakaa toimitilat laajemminkin toisen yhdistystoimijan kanssa.

Porin kaupungilla on myös voimassa oleva kumppanuussopimus (KH 20.3.2023 §143) Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistys ry:n kanssa. Yhdistyksen ylläpitämä materiaali- ja tekstiilipankki edistää kiertotaloutta vähentämällä jätettä ja pidentämällä materiaalien elinkaarta. Lisäksi yhdistys hallinnoi Avainasema nuorten työpaja -hanketta, joka on suunnattu 17- 29 -vuotiaille porilaisille nuorille, jotka ovat jääneet työelämän tai koulutuksen ulkopuolelle.

Kaupunki käy vuosittain kumppanuusyhdistysten kanssa kumppanuuskeskustelut, joiden tarkoituksena on käydä läpi muun muassa oleelliset yhdistyksen ajankohtaiset asiat, sopimuksen tavoitteiden toteutuminen, yhteistyön kehittämistarpeet ja mahdolliset tarpeet sopimusmuutoksille. Keskusteluiden yhteydessä jälkimmäinen yhdistys on esittänyt huolensa kasvavasta toimitilojen vuokratasosta ja sen vaikutuksista yhdistyksen tuleviin toimintaedellytyksiin. Yhdistys toimii tällä hetkellä yksityisen omistajan vuokraamissa tiloissa Satakunnankadulla.

Kumppanuusyhdistyksen toimintaedellytyksen turvaamiseksi ja kumppanuussopimuksen jatkuvuuden takaamiseksi kaupunki lähti neuvottelemaan Porin Seudun Työttömät ry:n kumppanuussopimusta vuosille 2025 - 2026 Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistys ry:n tilantarve tiedostaen. Porin Seudun Työttömät ry suhtautui neuvotteluissa myönteisesti tilojensa jakamiseen laajemminkin, ja tämä kirjattiin vuosille 2025 - 2026 laadittuun ja yhteisesti hyväksyttyyn sopimukseen. Yhdistyksen hallitus hyväksyi kumppanuussopimuksen ennen kuin se saatettiin Porin kaupungin päätöksentekoelinten käsiteltäväksi.

Lokakuussa 2024 yhdistykset tapasivat ja tutustuivat toisiinsa sekä Porin Seudun Työttömät ry:n tiloihin. Tapaamiseen osallistui myös kaupungin edustus. Tapaamisen jälkeen yhdistykset sopivat jatkoyhteydenpidosta ja tutustumisen jatkosta. Alkuvuodesta 2025 Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistysten tuki ry:n tilantarve konkretisoitui. Helmikuussa 2025 tilantarvetta käsiteltiin yhdistysten välisessä tapaamisessa, johon osallistui myös kaupungin edustus. Tapaamisten ja tilatarpeiden kartoituksen yhteydessä nousi esiin mahdollisuus osoittaa Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistyksen käyttöön asemapiirustuksessa merkitty kokoontumistila -rakennus, jota arkikielessä kutsutaan kutomoksi. Rakennus on ollut ennen koronavuosia aktiivisemmassa käytössä, muun muassa kankaiden kutomisessa. Viime vuosina tilan käyttö on kuitenkin jäänyt vähäiseksi. Toimitilojen jakamista yhdistysten kesken käsiteltiin myös Porin Seudun Työttömät ry:n hallituksen kokouksessa helmikuussa 2025. Kyseisessä kokouksessa esitettiin tilan jakamiseen liittyen eriävä mielipide, edellä mainitusta, voimassa olevan kumppanuussopimuksen ehdosta huolimatta.

Katariinankatu 20 / Mikonkatu 21 -kiinteistökokonaisuuteen kuuluu yhteensä neljä rakennusta sekä sisäpiha, jotka muodostavat laajan ja monikäyttöisen tilakokonaisuuden lähellä kaupunkikeskustaa. Liitteenä on asemapiirustus, josta selviää rakennusten sijoittuminen sekä kokoontumistilan sijainti ja kokoontumistilan pohjapiirros.

Yhdistysten välinen yhteistyö toisi monia etuja, kuten resurssien tehokkaamman hyödyntämisen, uusien toimintamahdollisuuksien syntymisen ja yhteisöllisyyden vahvistamisen. Yhteisen sisäpihan hyödyntäminen esimerkiksi tapahtumien järjestämisessä voisi tuoda yhdistysten toimintaa näkyvämmäksi ja houkutella toimintaan uusia asiakkaita ja yhdistyksiin uusia jäseniä. Molemmat yhdistykset edistävät kestävää kehitystä lajittelun, korjaamisen ja uudelleenkäytön kautta, joten niiden yhteistyö samassa tilakokonaisuudessa voi parhaimmillaan tuoda merkittäviä synergiaetuja. Samalla myös kaupungin omistamien tilojen tehokkaampi käyttö tukee kestävää kaupunkikehitystä ja tarjoaa yhdistyksille toimivan ympäristön yhteistyön syventämiseksi. Tämän vuoksi on kannatettavaa, että Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistysten tuki ry:n toiminta siirtyy Katariinankatu 20 / Mikonkatu 21 osoitteeseen.

Kaupunginhallituksen myönteisen päätöksen jälkeen on tarkoitus päivittää Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistysten kumppanuussopimus sekä Porin Seudun Työttömät ry:n kumppanuussopimus vuokraetuuden määrän osalta, ja tuoda ne tiedoksi kaupunginhallitukselle.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää osoittaa, osana Porin Seudun Työttömät ry:n kanssa solmitun kumppanuussopimuksen täytäntöönpanoa, Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistysten tuki ry:lle 1.4.2025 alkaen veloituksetta hallintaoikeuden kaupungin omistamaan, asema- ja pohjapiirustuksessa kokoontumistilaksi nimettyyn toimitilaan osoitteessa Katariinankatu 20. Porin Seudun Työttömät ry:n veloitukseton hallintaoikeus kaupungin omistamiin toimitiloihin osoitteessa Katariinankatu 20 / Mikonkatu 21 jatkuu 1.4.2025 jälkeen kumppanuussopimuksen mukaisesti, lukuun ottamatta edellä mainittua kokoontumistilaksi nimettyä rakennusta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Yhteyskoordinaattori Annika From esitteli asiaa kaupunginhallitukselle kello 16.01 - 16.22.

Valmistelija

  • Annika From, annika.from@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallituksen 10.3.2025 (§ 87) tekemän myönteisen päätöksen jälkeen on päivitetty Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistysten tuki ry:n sekä Porin Seudun Työttömät ry:n kumppanuussopimukset, ja ne tuodaan kaupunginhallitukselle tiedoksi.

Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistysten tuki ry:n päivitetty sopimus mukailee sisällöltään vuonna 2023 voimaan tullutta sopimusta. Päivityksiä on tehty linjassa vuosina 2025–2026 voimassa olevien muiden kumppanuussopimusten kanssa. Esimerkiksi palkkatukityöllistämisvelvoitetta on vähennetty, jolloin se vastaa olemassa olevia laki- ja rahoitusmallimuutoksia. Päivitetty sopimus vastaa myös yhdistyksen nykyistä työllistämistoimintaa, jossa työllistämisen painopiste on nuorten työpajatoiminnassa.

Tekstiili- ja materiaalipankin ylläpito on sisältynyt sopimukseen jo aiemmin. Sopimusta on nyt täydennetty kestävän kehityksen ja kierrätyksen teemoilla. Näitä ovat lajittelu- ja korjaustaitojen jalkauttaminen, ympäristö- ja kiertotalousteemaisen tapahtuman järjestäminen sekä poistotekstiilien hyödyntämisen kehittäminen. Yhdistykselle aiemmin myönnetty kassalaina on poistettu sopimuksesta, koska kaupunki ei myönnä enää korotonta kassalainaa.

Porin Seudun työttömät ry:n sopimuksen vuokraetuuden määrä on päivitetty vastaamaan muuttunutta tilannetta. Porin kaupungin teknisen toimialan tilayksikkö on määritellyt Katariinankatu 20/Mikonkatu 21 osoitteessa sijaitsevien rakennusten vuokraetuudet ja ne on kirjattu sopimuksiin.

Alkuperäisten suunnitelmien mukaan Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistysten tuki ry:n oli tarkoitus muuttaa Katariinankatu 20:ssä sijaitsevaan rakennukseen jo 1.4.2025 alkaen. Koska Porin Seudun Työttömät ry:n tulee ensin tyhjentää rakennus ja Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistysten tuki ry:n puolestaan järjestellä oma muuttonsa, katsottiin tarkoituksenmukaiseksi varata riittävästi aikaa näihin järjestelyihin. Tämän vuoksi sopimusten päivitettujä alkamisajankohtia on siirretty 1.5.2025, jolloin Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistysten tuki ry voi käynnistää toimintansa uusissa tiloissa täysimääräisesti.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää merkitä muutetut sopimukset tiedoksi.

Tiedoksi


Elinvoima- ja ympäristölautakunta, Porin Seudun Työttömät ry, Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistysten tuki ry, Kasvu- ja työllisyyspalvelut -yksikkö, Tilayksikkö, Strategia- ja hyvinvointiyksikkö.