Kaupunginhallitus, kokous 2.6.2025

Esityslista on tarkastettu

§ 273 Ruoka-avun valtionavustuksen 2025-2026 myöntäminen osatoteuttajille

PRIDno-2025-3466

Valmistelija

  • Päivi Erkko, Kehittämisasiantuntija, paivi.erkko@pori.fi

Perustelut

Valtioneuvosto on antanut asetuksen, jolla vakinaistetaan valtionavustus ruoka-aputoiminnan järjestämiseen. Valtioneuvoston asetus 541/2024, ruoka - aputoimintaan myönnettävistä valtionavustuksista on tullut voimaan 1.10.2024 alkaen. Asetuksen mukaisissa valtionavustuksissa valtionapuviranomaisena toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Valtionavustuksen haku vuosille 2025–2026 oli auki 29.11.2024 -31.1.2025 ja siinä oli jaossa 5,8 miljoonaa kahden vuoden toimintaan. Satakunnan osalta avustuksen laskennallinen osuus väkiluvun perusteella oli 220 352 euroa. Valtionavustuksen edellytyksenä on, että avustettavan toiminnan täytyy tukea edellytyksiä ruoka-aputoiminnan järjestämiseen, vahvistaa alueen kuntien ja ruoka-aputoimijoiden tavoitteellista yhteistyötä sekä vahvistaa ruoka-aputoiminnan yhteyttä ja kiinnittymistä alueen hyvinvointityöhön, jolla edistetään osallisuutta ja vähennetään eriarvoisuutta, köyhyyttä, syrjäytymistä ja syrjintää.

Ruoka-aputoiminta on hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvää matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaa, joka keskittyy hävikkiruuan hyötykäyttöön, eikä sen järjestämiseen ole velvoittavaa lainsäädäntöpohjaa. Ruoka-avun erilaisia muotoja ovat muun muassa elintarvikejako, yhteisöruokailut ja hävikkipuodit. Hävikkiruuan vähentämisen kautta toiminnalla voi olla yhteyksiä myös kunnan omaan ruokapalveluun ja kunnan elinkeinotoimijoihin. Toiminnassa kohdataan usein vaikeassa elämäntilanteessa/haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä, jonka vuoksi toiminnan yhteys muuhun kunnan, hyvinvointialueen tai järjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävään matalan kynnyksen toimintaan on keskeistä.

Valtionavustukset myönnetään alueittain laajempina kokonaisuuksina hankehallinnoijille, eli kunnille tai hyvinvointialueille, jotka siirtävät valtionavustusta edelleen osatoteuttajille. Alueelle myönnettävä valtionavustus kohdistetaan pääasiassa osatoteuttajien ruoka-aputoiminnan järjestämisestä aiheutuviin välittömiin kustannuksiin sekä hankehallinnoinnin kustannuksiin on mahdollista osoittaa enintään 15 prosentin osuus. 

Porin kaupunki on toiminut Satakunnan alueella hankehallinnoijana ruoka-avun valtionavustuksen jaossa vuonna 2024, jolloin valtionavustuksen myöntämisestä vastasi Sosiaali- ja terveysministeriö ja mukana Satakunnan alueelta oli kuusi osatoteuttajaa. Porin kaupunki haki hankehallinnoijana ruoka-aputoiminnan valtionavustusta myös vuosille 2025–2026 kahdeksan mukaan ilmoittautuneen osatoteuttajan osalta. Hankehallinnoijana Porin kaupungissa toimii strategia- ja hyvinvointiyksikkö.

Satakuntaan haetun avustuksen kokonaissumma oli osatoteuttajien esittämien kustannusten mukaisesti 368 841euroa. Hakemus jätettiin tammikuussa 2025 ja päätös valtionavustuksesta va-thl-2024-10-15 on tehty 1.4.2025. Satakuntaan myönnetyn valtionavustuksen kokonaissumma on 220 352 euroa ja sen käyttöaika on 1.1.2025-31.12.2026. 

Osatoteuttajiksi ilmoittautui määräaikaan mennessä kahdeksan ruoka-aputoimijaa, seurakuntien ollessa myös hakukelpoisia toimijoita tällä hakukierroksella. Osatoteuttajat ovat: Elämän Eliksiiri ry, Keski-Porin seurakunta, Porin seudun työttömät ry, Porin Teljän seurakunta, Rauman seudun Katulähetys ry, Rauman seudun työnhakijat ry, Satakunnan Elämän Leipä Sinulle ry ja Satakunnan Sininauha ry.

Hankesuunnitelma on laadittu aiemman, vuoden 2024 valtionavustuskauden tavoitteiden suuntaisesti ja käynnistyneen kehittämistyön jatkamiseksi. Ruoka-apua ja yhteistyötä Satakuntaan – hankkeessa vuosina 2025–2026 turvataan ruoka-aputoimijoiden edellytyksiä toiminnan järjestämiseen ja avuntarvitsijoiden tarpeisiin vastaamiseen Satakunnan alueella ja toteutetaan kaikille avoimia ruokajakoja ja yhteisöllisiä ruokailuja. Avustus mahdollistaa ruoka-avun järjestämisen kasvavien asiakasmäärien, asiakkaiden moninaisten tarpeiden, toiminnasta aiheutuvien kustannusten kasvamisen sekä toisaalta jaettavan ruokamäärän vähenemisen haastamassa tilanteessa. Asiakkaiden tarvitsemaa ohjausta, neuvontaa sekä yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja hyvinvointia tukevaa toimintaa tuodaan osaksi ruoka-aputoimintaa. Ohjaus- ja neuvontatyön toteuttamiseksi tehdään yhteistyötä laajasti niin hyvinvointialueen, kuntien, seurakuntien kuin järjestöjen kanssa. Muodostuva yhteistyöverkosto mahdollistaa aiempaa tiiviimpää yhteistyötä ruoka-avun asiakkaiden hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistamiseksi Satakunnassa.

Hankehallinnoijana Porin kaupunki haki valtionavustusta osatoteuttajien esittämien hyväksyttävien kustannusten perusteella. Osatoteuttajien hakemukset erosivat toisistaan sekä toiminnan laajuudessa että haetun avustuksen määrässä. Myönnetyn avustussumman jakautumisessa osatoteuttajien kesken on arvioitu osatoteuttajien hakemusten sisältöä ja toiminnan laajuutta. Osana valmistelutyötä kaikki osatoteuttajat on tavattu henkilökohtaisesti ja käyty läpi valtionavustuksen hyväksyttävät kustannukset ja keskeiset toimintaperiaatteet ja raportointiaikataulut. Arvioinnissa painotettavia asioita ovat olleet toiminnan maantieteellinen laajuus ja vaikuttavuus, autettavien henkilöiden ja jaetun ruuan määrä, yhteisöllinen toiminta sekä asiakkaan mahdollisuus saada ohjausta ja neuvontaa ruoka-avun yhteydessä sekä osatoteuttajan mahdollisuudet toiminnan kehittämiseen. Myönnetyn avustuksen kokonaismäärästä on avustuspäätöksen mukaisesti varattu 15 prosentin osuus hankehallinnoinnin kustannuksiin Porin kaupungille.

Hanketoimijat Haettu summa vuosille 2025–2026 Myönnettävä summa vuosille 2025–2026 % osuus
Elämän Eliksiiri ry 53 000

33 086

15,02
Keski-Porin seurakunta 18 400 13 246 6,01
Porin Seudun Työttömät ry 47 800

28 564

12,96
Porin Teljän seurakunta 8 810 8 810 4
Rauman Seudun Katulähetys ry  50 000 31 586 14,33
Rauman Seudun Työnhakijat ry 40 500 26 836 12,18
Satakunnan Elämän Leipä Sinulle ry 98 700 33 086 15,02
Satakunnan Sininauha ry 16 078 12 085 5,48

Porin kaupunki, hankehallinnoija

35 553 33 053 15
YHTEENSÄ 368 841 220352 100

Ruoka-aputoiminnan kokonaiskustannukset ovat merkittävästi myönnettyä valtionavustusta suuremmat ja valtionavustuksella pystytään kattamaan vain välttämättömiä ruoka-aputoiminnan järjestämisestä aiheutuvia kuluja. Valtionavustus ei siten poista tarvetta myös toiminnan muulle rahoitukselle.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää, että hankehallinnoijana Porin kaupunki siirtää ruoka-avun valtionavustuksen osatoteuttajille esityksen mukaisesti. Valtionavustus vuodelta 2025 laitetaan maksuun kunkin saajan kohdalta, vasta kun sopimus avustuksen käytöstä on hankehallinnoijan ja osatoteuttajan välillä allekirjoitettu. Vuoden 2026 osuus laitetaan maksuun huhtikuussa 2026. Avustuksen saajan tulee toimia valtionavustusehtojen mukaisesti ja raportoida avustuksen käytöstä sekä toiminnan sisällöistä hankehallinnoijalle erikseen toimitettavien raportointiohjeiden ja valtionavustuspäätöksessä esitetyn aikataulun mukaisesti.

Tiedoksi

Osatoteuttajat, Tomi Lähteenmäki ja Päivi Erkko / Strategia- ja hyvinvointiyksikkö, Tiina K.Lehtonen /Talous- ja hallintoyksikkö

Liitteet

Oheismateriaali