Kaupunginhallitus, kokous 31.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 403 Hallintosääntö

PRIDno-2020-3788

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Perustelut

Kuntalain 121 § kuudennen kohdan mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi.

Kunnanhallitus voi poiketa tarkastuslautakunnan esityksestä lautakuntaa koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi ja talousarvioksi kunnan hallintosäännön ja talousarvioesityksen yhteensovittamiseen liittyvästä perustellusta syystä.

Porin kaupungin hallintosääntöä ollaan uudistamassa kuluvan kevään aikana ja uudistukseen liittyvät esitykset on tehtävä helmikuun loppuun mennessä. Tarkastustoimen osalta hallintosääntöä on muutettu viimeksi kaupunginvaltuuston päätöksellä 11.12.2017. 

Tarkastustoimen näkökulmasta teknistä muutostarvetta hallintosääntöön aiheuttaa kaupunginhallituksen 4.5.2020 260 §:n päätös, jolla kaupunginhallitus päätti muuttaa tarkastuspäällikön virkanimikkeen tarkastusjohtajaksi 1.6.2020 lukien. Hallintosäännössä viittaus tarkastuspäällikköön esiintyy yhteensä 39 kertaa alkaen 45 §:stä ja keskittyen 80 §:n määräyksiin. 

80 §:ään on kolmeen kohtaan jäänyt viittaus henkilöstöpäällikköön. Tämä nimike tulisi myös muuttaa voimassa olevaan muotoon henkilöstöjohtaja.

Pykälän liitteenä on hallintosääntöön esitetyt muutokset. Poistettava teksti on yliviivattuna ja tilalle tuleva teksti on merkitty punaisella.

Ehdotus

Esittelijä

Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Tarkastuslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että 

  • hallintosäännössä esiintyvät viittaukset tarkastuspäällikköön muutetaan vastaamaan nykyistä nimikettä tarkastusjohtaja
  • hallintosäännön tarkastustoimea koskevan pykälän 80 osalta viittaukset henkilöstöpäällikköön muutetaan vastaamaan nykyistä nimikettä henkilöstöjohtaja

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Leena Tuominen, kaupunginlakimies, leena.tuominen@pori.fi

Perustelut

Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeinen ohjausväline. Jokaisessa kunnassa on oltava hallintosääntö, jonka sisältö määritellään kuntalain 90 §:ssä. Hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset ainakin: hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä asioista, päätöksenteko- ja hallintomenettelyyn liittyvistä asioista sekä valtuuston toimintaan liittyvistä asioista.

Hallintosäännössä määrätään kunnan eri viranomaisten toimivallan jaosta ja tehtävistä. Valtuusto tekee toimivallan siirtoa koskevat päätökset aina hallintosäännöllä. Päättäessään hallintosäännöstä valtuusto määrittelee oman asemansa kunnan päätösvallan käyttäjänä, päättää toimielinten ja viranhaltijoiden välisestä työnjaosta ja ratkaisee, annetaanko kunnan viranomaiselle valta omalla päätöksellään siirtää toimivaltaansa edelleen. Valtuusto päättää myös luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteista.

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt voimassa olevan hallintosäännön 24.4.2017 ja tehnyt siihen muutoksia vuosittain. Tässä vaiheessa kyse on päivitysluonteisesta uudistuksesta; isoja tai periaatteellisia muutoksia ei esitetä. Nyt esillä olevaan hallintosääntöluonnokseen on valmisteltu lainsäädännössä tapahtuneiden muutosten, kaupungin omien päätösten (esim. nimikemuutokset) ja poikkeusoloissa tapahtuvan toimivallan käyttämisen edellyttämät muutokset. Viranhaltijavalmistelun tukena on käytetty Kuntaliiton laatimaa kunnan hallintosääntömallia. Esitettyjen muutosten laatu ja luonne ei myöskään edellytä yhteistyötoimikunnan käsittelyä. 

Hallintosääntöluonnos on esityslistan liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy esitetyn mukaisen hallintosäännön tulevaksi voimaan 1.8.2021 alkaen. Samalla valtuusto kumoaa 24.4.2017 hyväksytyn hallintosäännön siihen tehtyine muutoksineen.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti jättää asian pöydälle. 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.