Kaupunginvaltuusto, kokous 11.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 48 Taikurinhatun hankesuunnittelu

PRIDno-2022-1115

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jouni Salonen, Tilajohtamisen toimintayksikön esimies, jouni.salonen@pori.fi

Perustelut

Päiväkoti Taikurinhattu on valmistunut vuonna 1984. Rakennuksen ja sen sisätilat ovat suunnitelleet arkkitehdit Raili ja Reima Pietilä. Samalla tontilla on myös Pietilöiden suunnittelema, vuosina 1988 ja 1990 valmistunut palvelukeskus Himmeli. Rakennukset sijaitsevat Itä-Porissa, Vanha Koiviston kaupunginosassa noin kolmen kilometrin päässä Porin keskustasta. Lähiympäristö on pääosin pientalovaltaista lukuun ottamatta itäpuolella sijaitsevaa Sampolan lähiötä.

Päiväkoti Taikurinhattu on arkkitehtonisesti monimuotoinen ja ainutlaatuinen kokonaisuus ja rakennushistoriallisesti merkittävä kohde. Taikurinhattu on osoitettu suojelukohteena Porin kantakaupungin yleiskaavassa. Merkintään liittyy määräys: Suojeltavaa rakennusta ei saa purkaa. Rakennuksen ainutlaatuisuus vaikuttaa rakennuksen peruskorjauksen kustannuksiin korottaen niitä huomattavasti, samoin vaikutuksia on tilojen toiminnallisuuteen ja käytettävyyteen sekä rakennuksen kapasiteetin. Rakennus toimii edelleen alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan päiväkotina. Rakennus on peruskorjauksen tarpeessa ja sisätiloiltaan alkuperäisilme on pääosin säilynyt.

Hankkeen tarveselvitys tehtiin keväällä 2019. Tarveselvityksen tekemisen alkumetreillä muodostui tarveselvitystyöryhmälle selkeä kuva siitä, että kyseessä on ainutlaatuisen rakennuksen peruskorjaus. Tarveselvityksen pohjalta jatkettiin suunnittelua hankesuunnitteluvaiheeseen, joka aloitettiin kesällä 2021. Hankesuunnitteluvaiheessa tehtyjen tutkimusten perusteella rakennuksen peruskorjaus on kuitenkin kiireellinen. Tutkimusten yhteydessä on havaittu rakenteiden vaativan laajoja korjaustoimenpiteitä. Lisäksi kohteessa on ollut useita vesivaurioita kuluneiden vuosien aikana. Rakennuksen tilojen käyttö tällä hetkellä ennen peruskorjausta, edellyttää sisätilojen pientä ylipaineisuutta. Ylipaineistusta seurataan jatkuvasti etäluettavana. Pitempiaikainen ylipaineistus ei ole hyvä tai suositeltava ratkaisu rakenteille.

Samalla tontilla sijaitsevan palvelutalo Himmelin käyttötarkoituksen muutoksen suunnittelu uuden tyyppiseksi Sote- ja Gerokeskukseksi aloitetaan keväällä 2022. Taikurinhattuun kytkeytyvä Himmelin toiminnan muuttuminen vaikuttaa myös päiväkodin tulevaisuuden toimintaan. Esimerkiksi liikennemäärien, sekä aikaisemmin yhteiskäytössä olleiden tilojen, kuten jakelukeittiön, sekä paikoituksen ja saattoliikenteen osilta. Toisaalta Himmelin käyttötarkoituksen muutos mahdollistaa Taikurinhatun ja Himmelin käyttäjien ja toimijoiden aktiivisen vuorovaikutuksen tulevaisuudessa.

Rakennushankkeen tarkoituksena on peruskorjata tilat mahdollisimman paljon rakennuksen alkuperäisiä piirteitä säilyttäen niin, että rakennusta voi käyttää ilman merkittäviä peruskorjauksia seuraavat 30 vuotta. Peruskorjaus tehdään Terve Talo periaatteita mahdollisimman paljon mukaillen. Rakennuksen sisäilmaan kiinnitetään huomiota, lisäksi painotetaan puhtauden- ja kosteudenhallinnan, sekä materiaalivalintojen merkitystä suunnittelu- sekä toteutusvaiheessa.

Sivistystoimialan lausunto:

Itä-Porin alueella toimii tällä hetkellä kolme kaupungin päiväkotia, Taikurinhatun päiväkodin lisäksi Väinölän päiväkoti ja Piparmintun päiväkoti. Lisäksi alueella on palvelusetelillä toimiva päiväkoti Touhula, joka sijaitsee Väinölässä. Itätuulen koulu on lähietäisyydellä, joka mahdollistaa yhteistyön ja lapsille sujuvan koulupolun Päiväkoti Taikurinhattu on keskeisellä paikalla Itä-Poria. Päiväkoti tarvitaan alueella jatkossakin.

Päiväkoti Taikurinhatussa toimii tällä hetkellä viisi kokopäiväryhmää: Nyytit (alle 3v. 12 lasta), Tahmatassut (integroitu erityisryhmä 3-5v. 12 lasta), Hosulit (3-5v. 21 lasta), Tiuhtit (3-5v. 21 lasta) sekä Nipsut (esiopetusryhmä 6v. 21 lasta). Yhteensä päiväkodissa on noin 100 paikkaa ja henkilökuntaa noin 20 henkeä.

Hankesuunnittelussa alustavan aikataulun mukaan hanke olisi toteutettavissa vuosien 2023-2025. Kuitenkin Itä-Porin alueen päiväkotien strategiseen suunnitteluun liittyy myös seuraavia asioita, joita joudutaan terveystaloudellisesti arvioimaan: 

  • Uuden Itä-Porin päiväkodin rakentamisen valmistuminen on kesällä 2024. Siihen on sijoittumassa Uudenkoiviston päiväkoti (vanha) sekä Väinölän päiväkoti.
  • Vanhan Uudenkoiviston päiväkoti ja Väinölän päiväkodin tekninen kunto on haasteellinen tulevaksi Taikurinhatun korjauksen aloitusajankohdalle. On kuitenkin arvioitu, että vanhat tilat voidaan käyttää väistötiloina anturi- ja seurantateknologian sekä erikseen arvioitujen korjaustoimenpiteiden avulla yhteistyössä terveysvalvonnan ja sisäilmatyöryhmän kanssa.
  • Väistötilakustannukset on arviolta noin 700.000 euroa, jos päädytään parakkiratkaisuun väistötiloissa vuosina 2023-2025 vanhojen päiväkotien käytön sijaan.

Sivistystoimialan ehdotus on, että Taikurinhatun peruskorjaus toteutettaisiin terveysturvallisuus huomioiden Uudenkoiviston päiväkodin valmistumisen jälkeen, jotta vältytään isoilta väistötilakustannuksilta.

Taikurihatun vanhojen kalusteidenkorjaus -tai restaurointityöt sekä tarvittaessa ensikertainen kalustus sisältyy vuokraan.

Tilojen vuokramenot tulevat alustavan laskelmien mukaan olevan noin 520.000 euroa vuodessa, mikä tarkoittaa kulujen kasvamista teknisen toimialan käyttötalouden puolelta nykytasolta noin 400.000 euroa vuodessa.

Liitteet:

- hankesuunnitelma liitteineen

Ehdotus

Esittelijä

Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Sivistyslautakunta esittää tekniselle lautakunnalle Taikurinhatun hankesuunnitelman ja alustavan vuokrasopimuksen hyväksymistä sivistystoimialan lausunnon mukaisena.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin välittömästi kokouksessa.

________________

Merkitään, että Jouni Salonen poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 16.56.

Merkitään, että seuraavaksi käsiteltiin asiakohta § 52.

Kokouskäsittely

Merkitään, että sivistyslautakunta kuuli tilajohtamisen toimintayksikön esimiehen Jouni Salosen alustuksen asiasta.

Valmistelija

Mikko Viitala, yksikön päällikkö, tilayksikkö, mikko.viitala@pori.fi

Perustelut

Sivistyslautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 15.3.2022. Asian esittely ja aiempi käsittely ovat luettavissa historiatiedoista.

Hankesuunnittelussa alustavan aikataulun mukaan hanke olisi toteutettavissa vuosien 2023-2025. Kuitenkin Itä-Porin alueen päiväkotien strategiseen suunnitteluun liittyy myös seuraavia asioita, joita joudutaan terveystaloudellisesti arvioimaan: 

  • Uuden Itä-Porin päiväkodin rakentamisen valmistuminen on kesällä 2024. Siihen on sijoittumassa Uudenkoiviston päiväkoti (vanha) sekä Väinölän päiväkoti.
  • Vanhan Uudenkoiviston päiväkoti ja Väinölän päiväkodin tekninen kunto on haasteellinen tulevaksi Taikurinhatun korjauksen aloitusajankohdalle. On kuitenkin arvioitu, että vanhat tilat voidaan käyttää Taikurihatun väistötiloina anturi- ja seurantateknologian sekä erikseen arvioitujen korjaustoimenpiteiden avulla yhteistyössä terveysvalvonnan ja sisäilmatyöryhmän kanssa.
  • Väistötilakustannukset on arviolta noin 700.000 euroa, jos päädytään parakkiratkaisuun väistötiloissa vuosina 2023-2025 vanhojen päiväkotien käytön sijaan.

Teknisen toimialan lausunto:

Tekninen toimialan esitttää hankesuunnitelman hyväksymistä sillä muutoksella, että Taikurinhatun peruskorjaus toteutettaisiin terveysturvallisuus huomioiden Uudenkoiviston päiväkodin valmistumisen jälkeen, jotta vältytään isoilta väistötilakustannuksilta. Tilojen vuosivuokramenot kasvaa peruskorjauksen jälkeen vuoden 2026 alusta nykytasolta noin 400.000 euroa. Vuokrien kasvu tulee huomioida tulevien vuosien taloussuunnitelmissa ja -arvioissa. 

Ehdotus

Esittelijä

Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle Taikurinhatun hankesuunnitelman hyväksymistä teknisen toimialan lausunto huomioiden sekä edelleen valtuustolle vuokrasopimusluonnoksen hyväksymistä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Perustelut

Asian esittely ja aiempi käsittely ovat luettavissa historiatiedoista.

Peruskorjauksen aikataulu

Hankesuunnitelman alustavan aikataulun mukaan hankkeen suunnittelutyö valmistuisi vuonna 2023 ja rakentaminen 2024. Hankesuunnitelman aikataulu aiheuttaa erityisen väistötilatarpeen, jonka kustannukset ovat arviolta noin 700.000 euroa. Se sisältää parakkien asentamisen, vuokran ja purkamisen sekä maisemoinnin.

Parakkitilojen kustannuksilta välttyminen

Uusi Itä-Porin päiväkoti valmistuu kesällä vuonna 2024. Siihen ovat sijoittumassa Uudenkoiviston päiväkodin ja Väinölän päiväkodin toiminnat. Uudenkoiviston päiväkodin ja Väinölän päiväkodin tekninen kunto on haasteellinen.  On kuitenkin arvioitu, että vanhoja tiloja voidaan käyttää Taikurinhatun väistötiloina sisäilmaolosuhteiden seurantateknologian sekä erikseen arvioitujen korjaustoimenpiteiden avulla yhteistyössä terveysvalvonnan ja sisäilmatyöryhmän kanssa. Mikäli Uudenkoiviston päiväkodin ja Väinölän päiväkodin tiloja käytetään Taikurinhatun väistötiloina, voidaan parakkitilojen aiheuttamilta väistötilakustannuksilta välttyä.

Taloudelliset vaikutukset

Taikurinhatun päiväkodin tilojen vuosivuokramenot kasvavat peruskorjauksen jälkeen vuoden 2026 alusta nykytasolta noin 400.000 euroa. Vuokran kasvu tulee huomioida tulevien vuosien talousarvioissa ja -suunnitelmissa.

Liitteet:

- hankesuunnitelma liitteineen

Ehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Kaupunginhallituksen päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä vuokrasopimusluonnoksen ja oikeuttaa teknisen toimialan toimialajohtajan tekemään sopimukseen vähäisiä muutoksia.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Merkitään, että Risto Reipas poistui tämän asiakohdan käsittelyn aikana kello 21.25.

Tiedoksi

Tilayksikkö, varhaiskasvatusyksikkö, Sampolan palvelukeskus Oy

Muutoksenhaku

Valitusoikeus ja valitusperuste

Kaupunginvaltuuston päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Turun hallinto-oikeudelta. Päätökseen on oikeutettu valittamalla hakemaan muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa, sekä Porin kaupungin jäsen. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, kaupunginvaltuusto on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

Päätöksen tiedoksianto ja valitusaika

Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän kuntalain 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua pöytäkirjanotteen lähettämisestä kirjeellä, tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai kolmantena päivänä pöytäkirjaotteen lähettämisestä asianomaisen suostumuksella sähköisenä viestinä. Kunnan jäsenen ja kuntalain 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Valituskirjelmän sisältö

Kunnallisvalitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava Turun hallinto-oikeudelle on ilmoitettava:

1)      päätös, johon haetaan muutosta,
2)      miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi, sekä
3)      perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituskirjelmässä on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä.

Valituskirjelmän liitteet

Valituskirjelmään on liitettävä:

1)      päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä,
2)      todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta, sekä
3)      asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja.

Valituksen perille toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa Turun hallinto-oikeudelle, osoitteeseen:

PL 32                                  
20101 TURKU                     

Käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2-4
Vaihde: 029 56 42400
Kirjaamo: 029 56 42410
Faksi: 029 56 42414
Sähköposti: turku.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet