Kaupunginhallitus, kokous 22.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 485 Uuden varavaltuutetun määrääminen, Vasemmistoliitto

PRIDno-2022-3929

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

Vaalilain (714/1998) 93 §:n 2 momentin mukaan, jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

Kuntalain (410/2015) 17.1 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.

Kaupunginvaltuusto on 20.6.2022 (§ 96) päättänyt myöntää Tapio Furuholmille eron valtuutetun tehtävästä. Samassa yhteydessä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on kutsunut varavaltuutettu Milka Tommilan valtuutetuksi Tapio Furuhomin sijaan. Lisäksi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Reponen, petri.reponen@pori.fi

Keskusvaalilautakunta päättää määrätä vaalilain 93 §:n 2 momentin nojalla Vasemmistoliiton nykyisen seitsemän varavaltuutetun lisäksi varavaltuutetuksi Jelena Kiilholman.

Päätös

Keskusvaalilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. 

Valmistelija

  • Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

Keskusvaalilautakunta on 9.8.2022 pitämässään kokouksessa määrännyt vaalilain (714/1998) 93 §:n mukaisesti Vasemmistoliiton valtuustoryhmän uudeksi varavaltuutetuksi Jelena Kiilholman.

Tarkemmat tiedot päätöksestä löytyy asian historiatiedoista.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen, jolla keskusvaalilautakunta on määrännyt Vasemmistoliiton nykyisen seitsemän varavaltuutetun lisäksi varavaltuutetuksi Jelena Kiilholman.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Tiedoksi

Kaupunginvaltuusto

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.