Kaupunginhallitus, kokous 22.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 491 Tahkoluodon merituulipuiston laajennuksen osayleiskaavaehdotus

PRIDno-2022-4441

Valmistelija

  • Kirsi-Maria Viljanen, kirsi-maria.viljanen@pori.fi

Perustelut

Kaava koskee Tahkoluodon merituulivoimapuiston laajennuksen osayleiskaavaa, joka sijaitsee Porin edustan merialueella.

Kaupunkisuunnittelu järjesti maankäyttö- ja rakennuslain 66 § tarkoittaman kaavan aloitusvaiheen viranomaisneuvottelun 15.3.2022 etäneuvotteluna. Viranomaisilla, joilla ei ollut mahdollisuutta osallistua neuvotteluun, annettiin mahdollisuus kirjauttaa kannanottonsa muistioon sen kommentoinnin ja tarkistamisen yhteydessä. Kaavan vireilletulokuulutus julkaistiin lehdissä sekä verkossa 23.3.2022.

Kaupunginhallitus päätti 28.3.2022 asettaa Suomen Hyötytuuli Oy:n tuulivoimahanketta koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) ja osayleiskaavaluonnoksen julkisesti nähtäville (MRL 62 §, MRA 30 §). Kuulutus nähtäville tulosta julkaistiin lehdissä sekä verkossa 6.4.2022. Kaavaluonnos ja -selostus liitteineen olivat nähtävillä 7.4. – 8.5.2022. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä koko kaavaprosessin ajan. Yleisölle avoin esittelytilaisuus pidettiin 28.4.2022 Reposaaressa osoitteessa Amiraalinkatu 6. Kaavaluonnoksesta lausunnon antoi 15 viranomaista ja mielipiteen jätti neljä yhdistystä. Osallismuistutuksia jätettiin neljä kappaletta.

Kaavaehdotukseen on tehty kaavaluonnosvaiheesta saadun palautteen perusteella seuraavia muutoksia. Tahkoluodon hiilisataman väylän koillispuolella olleen pienemmän alueen (tv3) toteuttamisesta ja kaavoittamisesta on luovuttu kokonaan ja sillä olleet kolme voimalaa poistettu suunnitelmasta. Kaavaehdotuksen ratkaisu mahdollistaa enintään 40 voimalan toteuttamisen YVA-menettelyn vaihtoehdon VE1 mukaisella alueella. Kaavassa on osoitettu luo-6 -osa-aluemerkinnällä luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeimmät alueet (alle 12 metrin syvyiset alueet), joiden ominaispiirteiden säilyminen ei saa vaarantua. Kaavassa on määritetty, että tuulivoimapuisto tulee varustaa lintututkalla ja tuulivoimaloiden pysäytysjärjestelmällä. Kaavamääräyksellä on määritetty, ettei voimaloita tai merisähköasemaa saa sijoittaa alle 15 metrin syvyisille alueille (kaavaluonnoksessa 12 m). Kaavassa on määritetty, että meriläjitysalueiden suunnittelussa ja toteutuksessa tulee ottaa huomioon vedenalainen luonto ja kalasto. Muita kaavamääräyksiä on tarkistettu viranomaislausuntojen pohjalta ja tehty teknisiä korjauksia. Hankesuunnitelmaan kuuluvasta meriläjityssuunnitelmasta on poistettu Gummandooran saariston Natura-aluetta lähin läjitysalue F ja kaikkiaan läjityssuunnitelmassa on esitetty yhteensä viisi läjitysaluetta. Merikaapelilinjauksia on tarkastettu kaava-alueella ja sen ulkopuolella.

 

Tiivistelmä kaavahankkeesta ehdotusvaiheen kaavaselostuksesta:

” Tahkoluodon merituulipuiston laajennus on Satakuntaan Porin edustalle suunnitteilla oleva noin 300–500 megawatin merituulivoimapuisto, joka on tarkoitus rakentaa markkinaehtoisesti. Toteutuessaan hanke edistää Suomen valtion ilmastotavoitteita ja Euroopan unionin tavoitteita lisätä merkittävästi merituulivoiman rakentamista. Noin miljardin euron investointi luo uutta osaamista ja työtä Satakuntaan sekä tuo kymmenien miljoonien eurojen kiinteistöverokertymän Porin kaupungille tuulipuiston elinkaaren aikana. Merituulivoimapuiston arvioitu sähköntuotanto on 1 000–1 900 GWh vuodessa, ja hanke on siten hyödyllinen myös Suomen energiaomavaraisuuden kannalta.

Hankkeen kehittämisestä, valmistelusta ja toteutuksesta vastaa suomalainen Suomen Hyötytuuli Oy, joka on vuonna 1998 perustettu tuulivoiman tuotantoyhtiö, ns. Mankala-yhtiö, jonka omistavat Helen (Oy Mankala Ab), Alva-yhtiöt Oy (ent. Jyväskylän Energia Oy), Lahti Energia Oy, Lappeenrannan Energia Oy, Pori Energia Oy, Tampereen Sähkölaitos, Turku Energia Oy - Åbo Energi Ab ja Vantaan Energia Oy. Suomen Hyötytuuli tuottaa omistajilleen sähköä tuulivoimalla ja tekee tuulivoimaan liittyvää kehittämistyötä.

Tahkoluotoon suunnitteilla oleva merituulivoimapuisto koostuu enintään 40 meriperustuksille asennettavasta, enintään 310 m korkeasta tuulivoimalasta, jotka yhdistetään mantereella sijaitsevaan sähköverkkoon merikaapelein. Voimaloiden yksikköteho on noin 11–20 MW ja voimaloiden välinen etäisyys on pääsääntöisesti vähintään 1 kilometri.

Hankkeen edellyttämä osayleiskaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 77 a §:n mukaisena kaavana siten, että rakennusluvat tuulivoimaloille voidaan myöntää suoraan osayleiskaavan perusteella. Kaava-alue sijaitsee Porin edustalla merialueella, lähimmillään noin 4 kilometrin etäisyydellä Tahkoluodosta ja 30 km Porin keskustasta luoteeseen. Alue rajautuu pohjoisessa Merikarvian kunnanrajaan. Kaava-alueen pinta-ala on noin 128 km2.

Hankkeessa on toteutettu ympäristövaikutusten arviointimenettely. YVA-menettelyssä arviointiin kahta vaihtoehtoa yhdelle alueelle sijoittuvaa 40 voimalan toteuttamista (VE1) ja kahdelle alueelle sijoittuvan 45 voimalan toteuttamista (VE2). Kaavaehdotus perustuu ympäristövaikutusten arviointimenettelyn vaihtoehtoon 1. Kaavaluonnos laadittiin vaihtoehdon 2 mukaisella aluerajauksella ja 43 voimalalla. Saadun palautteen perusteella kaavaehdotuksesta poistettiin vielä kolmen voimalan alue siten, että kaavaehdotus vastaa YVA-menettelyn vaihtoehtoa 1 voimalamäärän ja kaavoitettavan alueen laajuuden osalta. Lisäksi voimaloiden ohjeellisia sijainteja ja merikaapelireittejä on tarkastettu YVA-menettelyn jälkeen täydentävien selvitysten ja vaikutusarviointien perusteella.

Merituulipuisto rakennetaan vaiheittain parin-kolmen vuoden aikana, ja osa vaikutuksista on väliaikaisia kohdistuen vain rakentamisaikaan. Työ merellä käynnistyy perustuspaikkojen ruoppauksella ja pohjan valmistelulla. Voimalat pyritään sijoittamaan kantaville moreenipohjille. Pehmeät maa-ainekset poistetaan tarvittaessa ruoppaamalla ja ruoppausaines läjitetään erikseen suunnitelluille alueille, joilla läjityksen ja sen aiheuttaman veden samentumisen haitalliset vaikutukset pystytään minimoimaan. Läjityssuunnitelmassa on osoitettu viisi erillistä meriläjitysaluetta, jotka kaikki on arvioitu ympäristöministeriön ohjeistuksen mukaisiksi hyviksi läjityspaikoiksi. Haitta-ainetutkimusten mukaan ruopattavat ainekset ovat puhtaita ja meriläjityskelpoisia. Läjityksen aiheuttaman veden samentuman leviäminen on mallinnettu. Merenpohjan muokkaaminen voi edellyttää myös louhintaa. Maissa valmistetut perustukset kuljetetaan rakennuspaikalle, jossa ne asennetaan paikoilleen ja täytetään kiviaineksella. Perustusten ympärille muodostetaan murskeesta eroosiosuoja.  Läjitysalueiden luvittaminen ei edellytä kaavallista varausta ja ne käsitellään vakiintuneen käytännön mukaisesti vesilupamenettelyssä. Lopulliset tuulivoimalan rakentamispaikat ja läjityspaikat ratkaistaan rakennus- ja vesilupavaiheessa kaavan sallimissa rajoissa.

Merituulihankkeen taustalla ovat kokemukset Tahkoluodon olemassa olevasta merituulipuistosta, jota varten on laadittu 2006–2021 kattavasti selvityksiä. Merituulipuiston laajennuksen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn osana on laadittu muun muassa näkymäalueanalyysi ja maisemavaikutusten havainnollistaminen valokuvasovittein, melu- ja välkemallinnukset, kyselyt asukkaille ja kalastajille, linnustoselvityksiä, silakan kutualueiden kartoitukset, Natura-arviointi Gummandooran Saariston alueelle, selvitys vedenalaisista biotoopeista, sedimenttitutkimuksia, merenkulun simulointia ja tarkastelu hankkeen suhteesta maakuntakaavoihin. Selvitykset hyödynnetään kaavoitustyössä.

YVA-menettelystä on saatu perusteltu päätelmä 6/2021 ja jonka jälkeen selvityksiä on täydennetty ja päivitetty hankesuunnitelmaa. Täydentäviin selvityksiin kuuluvat Gummandooran Natura-arvioinnin päivitys, vedenalaisen luonnon kartoitus, linnustovaikutusten arviointi, levähtäjälaskennat, selkälokkiseuranta sekä pesimälinnustoselvitys. Aiempaa kyselyä on täydennetty Selkämeren kansallispuiston käyttäjille tehdyllä kyselyllä. Rakentamisen edellyttämien ruoppausten läjitysten osalta on tehty suunnitelmat sekä haitta-ainetutkimukset, sekä toimenpiteiden vaikutusten arviointiin liittyvät virtaus- ja vedenlaatumallinnukset. Meriliikenteen osalta on pidetty aluksenkäsittelysimuloinnin työpaja, selvitetty merituulipuiston tutkavaikutukset sekä vaikutukset satelliittipaikannusjärjestelmiin, tehty talvimerenkulun jäänavigoinnin kenttäkokeet sekä tiettyjen voimaloiden rakentamisen edellyttämän väylämuutoksen yleissuunnitelma. Vesilupavaiheeseen jäävät tehtäviksi meriarkeologinen inventointi sekä hankkeen tarkempi riskinarviointi.

Täydentävien selvitysten pohjalta on arvioitu, ettei merituulipuiston rakentamisella ja toiminnalla ole merkittäviä heikentäviä vaikutuksia Gummandooran saariston Natura-alueen arvoihin, kun lausunnoissa esitetyt lieventämistoimenpiteet huomioidaan.

Meriliikenteen selvitysten seurauksena väylän turvaetäisyyttä on voitu kaventaa viranomaisten hyväksymällä tavalla. Voimalat sijoittuvat vähintään 500 metrin etäisyydelle syväväylän väyläalueen reunasta. Lisäksi merituulipuiston toteutuminen edellyttää kahden voimalan osalta erikseen vielä väyläalueen muuttamista pidemmäksi, jotta voimalat eivät sijoittuisi väylän lähestymisalueelle. Väylämuutossuunnitelma tehty ja hyväksytetty viranomaisilla.

Lähimmät vakituiset asuinrakennukset sijaitsevat Tahkoluodossa ja Parkkiluodossa noin 5 kilometrin etäisyydellä. Reposaareen etäisyyttä on lähimmillään noin 6 km. Lähimmät loma-asunnot sijaitsevat Iso-Enskerissä ja Haminakarilla noin 2,6 km etäisyydellä kaava-alueesta ja noin 4,1 km etäisyydellä lähimmästä voimalapaikasta. Laadittujen mallinnusten perusteella tuulivoimaloista aiheutuvat melu- ja välkevaikutukset eivät ylitä tuulivoimamelutasojen ohjearvoja eivätkä tuulivoimahankkeiden arvioinneissa yleisesti käytettyjä välkerajoja. Lähimpiin altistuviin rakennuksiin ei kohdistu välkevaikutuksia lainkaan.  Selkämeren kansallispuiston alueella ylittyy osittain tuulivoimaloiden ulkomelutasosta annettu asetuksen kansallispuistoille määritetty ohjearvo 40 dB.   Kansallispuistoille asetettu 40 dB:n ohjearvo ylittyy jo nykyään Selkämeren kansallispuistossa Tahkoluodon läheisyydessä luonnon taustamelun, laivaliikenteen, teollisuus- ja satamatoimintojen sekä tuulivoimaloiden vuoksi.  Kokonaisuutena arvioiden kansallispuiston tuulivoimaloiden melulle altistuvan merialueen ja kansallispuiston rajoitusvyöhykkeen saarten merkitys virkistyskäytön ja erityisesti yöpymisen kannalta ei ole merkittävä, ja tärkeimmät virkistyskäytön alueet sijoittuvat 40 dB(A) melualueen ulkopuolelle. 40 dB:n melualueelle ei sijoitu virkistyskäyttöä varten rakennettuja rakennuksia tai rakennelmia.

Virkistyskäyttöä on Reposaaren lisäksi suuremmissa saarissa mm. Iso-Enskerissä sekä veneilijöiden käyttämissä laituri- ja ankkuripaikoissa. Merituulivoimala-alueen näkyvyysalueella on lisäksi lukuisia lintutorneja, ulkoilureittejä ja katselupaikkoja. Alueelle suuntautuu sekä vapaa-ajan että ammattikalastusta, joille koituu haittaa veden samentumisesta rakentamisvaiheessa. Merituulivoimalat näkyvät laajalle alueelle ja muuttavat maisemaa, mutta asiantuntija-arvion mukaan maiseman sietokyvyn ei ole arvioitu ylittyvän.  Esitetty ratkaisu poikkeaa osittain maakuntakaavasta ja maakuntakaavasta poikkeamisen edellytyksiä on tarkastelu kaava-aineistossa. Maakuntakaavan ja merialuesuunnitelman tuulivoimatuotannon alueet kattavat laajemman alueen lähes kokonaisuudessaan.

Linnustonselvitysten, vaikutusarviointien ja erityisesti toiminnassa olevan Tahkoluodon merituulipuiston linnuston seurannan ja lintututkajärjestelmän tuottaman tiedon pohjalta hankkeen linnustovaikutusten ei arvioida muodostuvan merkittäviksi. Vaikutustyypeistä estevaikutus korostuu alueen läpimuuttavan runsaan linnuston vuoksi. Nykytiedon perusteella voimaloiden suurten keskinäisten etäisyyksien ja kaavaratkaisulla muuttolinnuille jätetyn noin kolmen kilometrin vapaan lentoväylän vuoksi estevaikutukset jäävät kuitenkin vähäisiksi. Lintututka-aineisto osoittaa lintujen löytävän lentoväyliä tuulipuiston sisältä. Tahkoluodon merituulipuistossa ei ole havaittu lintujen törmäyksiä voimaloihin. Tahkoluodon merituulipuiston tarkkailujen perusteella mm. haahkan on havaittu käyttävän aluetta ruokailuun ja lepäilyyn edelleen aktiivisesti tuulipuistosta huolimatta. Kaava-alueelle ei sijoitu saaria tai luotoja, eikä lintujen pesimäpaikkoja näin ollen menetetä. Rakentamisen aikaista häiriövaikutusta ei ole todettu nykyisen merituulipuiston seurannoissa ja toteutuessaankin ne jäisivät väliaikaisiksi. Kaavassa on määrätty olemassa olevan merituulipuiston tavoin lintututkasta ja tuulivoimaloiden pysäytysjärjestelmästä linnustovaikutusten lieventämiseksi.

Vuonna 2020 tehtyjen silakan kutualuekartoitusten mukaan kutualueet sijoittuvat matalikoille alle 12 metrin syvyyteen. Täydentävien vedenalaisten luontokartoitusten avulla on voitu todeta, että luontodirektiivin luontotyypeistä kaava-alueella ei esiinny hiekkasärkkiä ja että alueen riutat eivät ole erityisen edustavia. Riuttojen osalta edustavuutta ilmentävä rakkohauruvyöhyke puuttuu, joten riuttoja ei ole pidetty erityisen edustavina. Uhanalaisia punaleväpohjia esiintyy hankealueella 1,5–11,9 metrin syvyydessä.  Silakan kutualueiden ja punaleväpohjien sijoittuessa alle 12 m syvyyteen kaavaluonnoksessa määrättiin voimaloiden matalimmaksi rakentamissyvyydeksi 12 metriä. Kaavaehdotukseen syvyysrajaa kasvatettiin viranomaispalautteen pohjalta vielä siten, että voimaloita tai merisähköasemaa ei voida sijoittaa alle 15 metrin syvyyteen. Sinisimpukkapohjiin ei arvioida koituvan olennaisia vaikutuksia. Kaava-alueelle ei sijoitu luonnonsuojelulain tai vesilain mukaisia arvokkaita luontotyyppejä.

Kaava-alueella sijaitsee kaupallisen kalastuksen ja vapaa-ajankalastajien käyttämiä alueita. Merituulipuisto ei estä kalastusta, joskin paikallisia vaikutuksia pyyntipaikkoihin voi olla etenkin rakentamisvaiheessa, jolloin liikkumista alueella joudutaan rajoittamaan turvallisuussyistä. Kalastukselle mahdollisesti kohdistuvien haittojen korvaamisesta päätetään vesilain mukaisessa luvassa.

YVA-selostusvaiheen ja kaavaluonnosvaiheen jälkeen suunnitelmaan on saadun palautteen, laadittujen lisäselvitysten ja tarkennettujen suunnitelmien perusteella tehty muutoksia. Pienemmän osa-alueen toteuttamisesta on luovuttu ja voimaloita on kokonaisuudessaan siirretty etäämmäksi Gummandooran Natura-alueesta, Selkämeren kansallispuistosta, olemassa olevasta merituulipuistosta, lähisaarista, loma-asutuksesta ja väyläalueesta samalla tv-aluetta supistaen. Ruoppausmassat on arvioitu voimalakohtaisesti maalajeittain ja kyseisille läjitysmassoille on laadittu läjityssuunnitelma. Kaapelisuunnitelmaa on päivitetty ja poistettu kansallispuiston ja kaava-alueen matalikon läpi kulkeva reitti. Rakennettuun merituulipuistoon nähden jää noin 3 kilometrin vapaa lentokäytävä linnustolle. Voimaloita tai merisähköasemaa ei sijoiteta alle 15 metrin vesisyvyyteen vedenalaisten luontoarvojen suojelemiseksi. Ohjeelliset voimalapaikat sijoittuvat 15–45 metrin syvyyteen. Kaavaehdotuksen aineistoon melu- ja välkemallinnus, osa havainnekuvista ja näkymäalueanalyysit on päivitetty vastaamaan kaavassa esitettyä sijoitussuunnitelmaa. Myös vaikutusten arviointeja on päivitetty uusien selvitysten ja muuttuneen hankesuunnitelman perusteella.

Voimaloiden sijaintipaikat on merkitty ohjeellisina mahdollisimman kantaville moreenipohjille ruoppaustarpeen minimoimiseksi. Sijainnin merkitseminen ohjeellisena on vakiintunut käytäntö tuulivoimahankkeissa ja se on perusteltua etenkin merituulihankkeissa, joissa sijainnin tarkemmat edellytykset selviävät vasta vesilupavaiheessa. Voimalat sijaitsevat aiempiin hankesuunnitelmiin verrattuna tiiviimmin ja etäämmälle arvotetuista alueita, mikä vähentää hieman haitallisia vaikutuksia maisemaan ja luonnonsuojelualueisiin. Merikaapeleiden ja sähköaseman sijainnit on esitetty samoin perustein kaavassa ohjeellisina. Tuulivoimaloiden maksimimäärä on 40, mutta hanke voi toteutua teknistaloudellisten seikkojen vuoksi myös tätä pienempänä muun muassa siksi, että syvimmät ja samalla mantereelta etäisimmät voimalapaikat eivät ole nykyteknologialla kustannustehokkaasti toteuttavissa. Voimalat voivat toteutua myös maksimikorkeutta matalampina, riippuen rakentamispäätöshetkellä tarjolla olevista voimalaratkaisuista. Vesilupavaiheessa esitettyjen kaavassa esitettyjen ohjeellisten voimalapaikkojen muutoksia rajoittaa tv-alueen rajaus, vesisyvyydet, merenpohjan kantavuus, voimaloiden välinen tarvittava etäisyys sekä voimalamäärän ja kokonaiskorkeuden rajoittaminen kaavalla. Mahdollisia muutoksia hankesuunnitelmassa voisi tapahtua lähinnä kaava-alueen länsiosassa, jonka vesisyvyydet eivät mahdollista nykyteknologialla alueen rakentamista, mutta joka on vähäisten luonnonarvojen osalta ja maiseman kaukovaikutusvyöhykkeen vuoksi ollut tarkoituksenmukaista pitää mukana.

Kaavamääräyksissä on aiemmin mainitun alle 15 metrin syvyysrajoituksen lisäksi todettu meriarkeologisen inventoinnin ja vesilain mukaisten lupien tarve, voimaloiden tarkan sijainnin ilmoittaminen puolustusvoimille sekä meri- ja lentoliikennettä turvaavia määräyksiä, joita on laadittu yhteistyössä Liikenne- ja viestintäviraston sekä Väyläviraston kanssa huomioiden IALAn kansainväliset ohjeistukset. Kaavamääräys edellyttää minimoimaan jatkosuunnittelussa haitallisia vaikutuksia laivaliikenteeseen sekä ympäristöarvoihin sekä huomioimaan meriläjitys alueiden toteutuksessa vedenalainen luonto ja kalasto sekä annettu määräys alueen ennallistamisesta toiminnan loputtua. Toimenpiteissä alueella tulee ottaa myös huomioon silakan kutualueet. Luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaimmat alueet (alle 12 metrin syvyiset alueet) on osoitettu kaavassa luo-6 -osa-aluemerkinnöin. Puolustusvoimat ei 1.3.2022 päivätyn lausunnon mukaan vastusta suunnitelman mukaisia muutoksia tuulivoimaloiden rakentamiseksi Tahkoluodon alueelle.”

Kaiken kaikkiaan päivittynyt hankesuunnitelma sekä saadun palautteen kattavasti huomioiva kaavaehdotus onnistuvat valmistelijan käsityksen mukaan turvaamaan tuulivoimahankkeen toteutettavuuden sekä vähentämään rakentamisesta ja toiminnasta koituvia haitallisia vaikutuksia aiempiin hankesuunnitelmiin ja kaavaluonnokseen verrattuna. 

Kaupunkisuunnittelu puoltaa hankkeen jatkovalmistelua. 

Kaavaehdotuksen nähtävilläoloaikana järjestetään yleisötilaisuus, ​joka mahdollisuuksien mukaan pidetään lähitilaisuutena. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi varaudutaan kuitenkin edelleen myös etänä järjestettävään yleisötilaisuuteen.

 

Taustamateriaalina toimii lisäksi YVA-​menettelyn aineisto,​ johon voi tutustua ympäristöhallinnon yhteisessä verkkopalvelussa osoitteessa: https://www.ymparisto.fi/porimerituulipuistoYVA.

 

Liiteiden numerot viittaavat kaavaselostuksen liiteluetteloon. Kaavaehdokseen päivitettyjä tai uusia liitteitä ovat seuraavat:

Liite 1, Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Liite 13, Melumallinnus

Liite 14, Välkemallinnus

Liite 18, Havainnekuvat

Liite 20, Läjityssuunnitelma

Liite 27, Synteesikartta vedenalaisesta meriluonnosta

Liite 30, Kaavaehdotuskartta merikarttarasterilla

Liite 33, Vastineet kaava-aineistosta saatuun osallis- ja viranomaispalautteeseen (uusi liite).

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hatanpää, talous- ja hallintojohtaja, tuomas.hatanpaa@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. asettaa tuulivoimahanketta koskevan 5.8.2022 päivätyn osayleiskaavaehdotuksen nähtäville MRL 65 § ja MRA 19 § mukaisella tavalla viranomaisten ja muiden osallisten kuulemista varten sekä
  2. antaa kaupunkisuunnittelun tehtäväksi kuuluttaa kaavan kaavaehdotus nähtäville, pyytää lausunnot sekä huolehtia muista kaavoituksen edellyttämistä käytännön järjestelyistä.
  3. asettaa Tahkoluodon merituulivoimapuiston laajennuksen osayleiskaavaehdotuksen päivätty 5.8.2022 nähtäväksi vähintään 30 päivän ajaksi ja pyytää siitä lausunnot seuraavilta tahoilta:

Viranomaiset sekä erityistehtäviä hoitavat yhteisöt ja yritykset:

Porin kaupungin tekninen palvelukeskus, Porin kaupungin ympäristövirasto, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES, Satakuntaliitto, Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY), Lounais-Suomen aluehallintovirasto (AVI), Puolustusvoimien pääesikunta, Puolustusvoimat 2LOGR, Museovirasto, Väylävirasto, Satakunnan Museo, Traficom, Metsähallitus, Satakunnan pelastuslaitos, Pori Energia Sähköverkot Oy, Fingrid Oyj, Digita Oy, Finnpilot Pilotage Oyj, Porin Satama Oy,  Fintraffic Lennonvarmistus Oy,  Fintraffic Meriliikenteenohjaus Oy, Geologian tutkimuskeskus, Ilmatieteenlaitos, Porin kalatalousalue, Rajavartiolaitos, Merikarvian kunta

Yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään mm.:

Satakunnan luonnonsuojelupiiri, Porin Lintutieteellinen Yhdistys ry, Selkämeren kansallispuiston ystävät ry, Reposaaren erä- ja kalamiehet ry, Reposaari-yhdistys ry, Selkämeren ja Pyhäjärven kalatalouden toimintaryhmä

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

_______________________

Merkitään, että yleiskaavapäällikkö Kirsi-Maria Viljanen esitteli Tahkoluodon merituulipuiston laajennuksen osayleiskaavaehdotusta kello 15.03 - 15.17.

Merkitään, että Arto Nurmi poistui esteellisenä tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi (yhteisöjäävi, Porin Satama Oy:n hallituksen puheenjohtaja 28.4.2022 asti).

Merkitään, että Lauri Kilkku poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi (yhteisöjäävi,Suisto Kiinteistöt Oy:n hallituksen puheenjohtaja).

Merkitään, että tämän asian käsittelyn jälkeen käsiteltiin asia § 483.

Esteellisyys

  • Lauri Kilkku, Arto Nurmi

Tiedoksi

Suomen Hyötytuuli Oy, Afry Finland Oy, Kaupunkisuunnittelu / Tarja Suojala, Kirsi-Maria Viljanen, Risto Reipas, Kirjaamo / Elina Tasku, Viestintä / Kalle Aaltonen

Liitteet


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.