Kaupunginhallitus, kokous 15.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 475 Teknisen lautakunnan lausunto: Ahlaisten monitilakoulun hankesuunnitelma

PRIDno-2022-3176

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jouni Salonen, Tilajohtamisen toimintayksikön esimies, jouni.salonen@pori.fi

Perustelut

Hankesuunnitelman taustaa

Hankeohjelman laadintaa on edeltänyt selvitystyö Ahlaisten monitilakoulun tilaratkaisusta. Hankesuunnittelua on käynnistetty jo vuonna 2019. Muutokset kouluverkossa ja hankkeen uudis- tai peruskorjausvaihtoehdon välillä ovat pitkittäneet hankesuunnittelun etenemistä. Kaupunginvaltuuston päätöksen 27.5.2019 mukaan oli Ahlaisten vanhankoulun tilalle tarkoitus rakentaa 800m2 monitoimirakennus. Suunnittelu vaiheessa kävi ilmi, että 800m2 ei ole riittävä laajuus kaikkiin rakennukseen suunniteltuihin toimintoihin. Suunnittelua kuitenkin vietiin valtuustopäätöksen mukaisesti eteenpäin, kunnes palveluverkkoselvitys uudelleen avattiin 8.6.2020 ja suunnittelu keskeytettiin.

Kaupunginvaltuusto päätti koulun toimintojen jatkuvan nykyisessä rakennuksessa ja varhaiskasvatus ja kirjasto siirrettäisiin samaan rakennukseen. Suunnittelua lähdettiin viemään eteenpäin näistä asetelmista ja nykyisen koulun 1008m2 (liikuntahalli ei sisällyn tähän laajuuteen) osittain uudelleen järjesteltiin. Tilojen kokoa ja käyttötarkoituksia käytiin yhdessä perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen kanssa läpi ja pyrittiin saamaan kaikkia tyydyttävä ratkaisu.

Varhaiskasvatuksen osalla rakennukseen suunniteltiin oma sisäänkäynti sekä aidattu leikkipiha. Saattoliikenne lapsille tapahtuisi eripuolelta kuin koululaisten kouluuntulo. Kirjaston pääasiallinen toiminta kirjastoautolla auttoi tilojen järjestelyssä ja rakennukseen saatiin sijoitettua yksi tila, jossa kirjasto voi mahdollistaa sähköisiä toimintojaan. Koulu joutui luopumaan osasta tiloja, mutta joitain tiloja olisi myös mahdollista käyttää yhdessä varhaiskasvatuksen kanssa.

Hankesuunnitelma 

Hankesuunnitelman lähtökohtana on ollut Ahlaisten koulun perusopetuksen tilojen parantaminen tai uusien tilojen tuottaminen. Lisäksi Ahlaisten nykyisten varhaiskasvatuksen tilat ovat tilan nykyiseen käyttötarkoitukseen huonosti toimivat sekä kunnoltaan heikot. Varhaiskasvatukselle tulisikin saadaan uudet toimivat tilat. Vanha koulurakennus ei kokonsa puolesta ole riittävän suuri, jotta nämä molemmat toiminnot voitaisiin keskittää nykyiseen rakennukseen lisäksi rakennuksen tilajärjestely ei mahdollista yhteistoimintaa. Vanhan koulurakennuksen kunnostukseen ja varhaiskasvatusta varten tehtävää lisärakentamiseen sisältyy siinä määrin riskejä, että uuden rakentaminen on hyvä vaihtoehto.

Uuden monitilakoulun (1093m2) rakentamisella saavutetaan riskitön, terveellinen ja turvallinen sekä uudenmallinen opetussuunnitelmaa tukeva oppimisympäristö. Ahlaisten oppilasmäärä on nykyisten ennusteiden mukaan laskeva. Ennusteiden mukaan vuonna 2023 oppilaita on 54 ja oppilasmäärä laskee vuoteen 2027 mennessä 44 oppilaaseen. Näihin lukuihin peilaten on kohteessa otettava huomioon tilojen muuntojoustavuus ja mahdollinen muuttaminen muuhun käyttöön. Tällä kuitenkin saadaan monipuolisempi rakennus perusopetuksen, varhaiskasvatuksen, kulttuurin ja terveydenhuollon, palveluliikelaitoksen sekä useampien Ahlaisten yhdistysten ja yksityisten henkilöiden. Lisäksi osa tiloista vuokrataan tulevalle hyvinvointialueelle

Aikataulu

Hankkeen toteutussuunnittelun hankinta tehdään kesä-elokuun 2022 aikana ja toteutussuunnittelu laaditaan elokuu 2022 ja tammikuu 2023 aikavälillä. Toteutuksen hankinta laitetaan kilpailutukseen helmikuussa 2023. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa kesällä 2023 ja kohteen on tarkoitus olla valmis siten, että syyslukukausi 2024 voidaan aloittaa monitilakoulussa.

Kustannuksista

Hankesuunnitelmassa laaditun tilaohjelman mukaan tavoitehinta-arvio hankkeelle on yhteensä 3 200 000 € (alv. 0 %).

Talousarviossa on varattu hankkeelle yhteensä 3 400 000 €:

  • vuodelle 2022 suunnitteluun 200 000 €
  • vuodelle 2023 suunnitteluun ja rakentamiseen 1 400 000 €
  • vuodelle 2024 rakentamiseen 1 800 000 €

Uuden rakennuksen käyttökulut ovat tavoitehintalaskelman mukaan:

  • ylläpitokulut 96 000 €
  • poistot 170 000 €/vuosi 20 vuoden poistosuunnitelman mukaan.
  • yhteensä 266 000 €

Nykyisen koulurakennuksen käyttökulut vuoden 2021 osalta:

  • toimintakulut 52 000 €
  • poistot 75 000 €
  • yhteensä 127 000 €

Nykyisen päiväkotirakennuksen käyttökulut vuoden 2021 osalta:

  • toimintakulut 20 000 €
  • poistot 16 000 €
  • yhteensä 36 000 €

Koulurakennuksen purkukustannukset

  • purkukustannukset ovat 100 000–125 000 €

Liitteet

Hankesuunnitelma liitteineen

Ehdotus

Esittelijä

Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Sivistyslautakunta päättää esittää tekniselle lautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle hankesuunnitelman hyväksymistä osana investointiohjelman ja pyytää liittämään hankesuunnitelman perusteluiksi kaupungin tulevien vuosien taloussuunnitelmaan.

Sivistyslautakunta päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin välittömästi kokouksessa.

Valmistelija

Jouni Salonen, Tilajohtamisen toimintayksikön esimies, jouni.salonen@pori.fi

Perustelut

Sivistyslautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 21.6.2022. Asian esittely ja aiempi käsittely ovat luettavissa historiatiedoista.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle Ahlaisten monitilakoulun hankesuunnitelman hyväksymistä osana investointiohjelmaa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Jouni Salonen, Tilajohtamisen toimintayksikön esimies, jouni.salonen@pori.fi

Perustelut

Tekninen lautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 28.6.2022. Asian esittely ja aiempi käsittely ovat luettavissa historiatiedoista.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Ahlaisten monitilakoulun hankesuunnitelman osana investointiohjelmaa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Jouni Salonen

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.