Tekninen lautakunta, kokous 6.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 144 Teknisen toimialan talouden kuukausiraportointi 2022

PRIDno-2022-1366

Valmistelija

  • Erja Haavisto, talouspäällikkö, talousyksikkö, erja.haavisto@pori.fi

Perustelut

Toiminnallinen toteutuminen

Yhteiset palvelut -yksikön toiminta ollut tammi-heinäkuun aikana normaalia. Osa yksikön henkilöstöstä tekee töitä pääsääntöisesti etänä. Pysäköinninvalvonnassa pysäköintivirhemaksuja on kirjoitettu hieman enemmän kuin viime vuonna vastaavaan ajankohtaan.

Infrayksikön toiminta sujuu suunnitellusti. Työt liittyen investointeihin ovat käynnissä pääosin aikataulun mukaisesti. Ensi vuoden investointisuunnitelman laadinta on käynnissä ja työohjelman suunnittelu on aloitettu. Rakentamisessa ovat käynnissä työkohteet hyväksytyn työohjelman mukaisesti. Kesä on ollut olosuhteiltaan normaali. Kesätapahtumia on järjestetty kuten ennen koronaa, ja se on näkynyt erityisesti kunnossapidon työtehtävissä tapahtuma-alueilla. Logistiikan ajoneuvot ovat työllistyneet pitkälti kunnossapidon ja rakentamisen työtehtävissä.

Tilayksikössä vuoden 2022 kunnossapito- ja investointihankkeet ovat edenneet työohjelman mukaan.  Merkittävistä investoinneista Vähärauman koulun rakennustyöt valmistuvat kesän 2022 aikana. Pohjois-Porin monitoimitalo etenee aikataulussa. Isomäen palloiluhallin osallistumishakemuksista 3 kpl valittiin jatkoon. Hanke jatkui kehityspajojen osalta kesäkuun alussa.

Maailman tilanteen takia on riskien arviointia tehty investointihankkeiden ja energian hinnan osalta. Yleistä hinnan korotuspainetta on olemassa. Talven osalta aloitetaan turvallisuuspäällikön ja hyvinvointialueen kanssa riskienarviointia ja suunnittelemaan varautumista. 

Kiertokadun vapaana olleet asunnot on saatu vuokrattua SPR:lle. Purkuohjelma 2022 on edennyt suunnitellulla tavalla. Suurin purkutyömaa on raportointiaikana Noormarkun vanhan paloaseman purku. 

Hyvinvointialueuudistukseen liittyvä valmistelutyö on jatkunut työryhmätyöskentelynä ja hyvinvointialueen tulevan henkilöstön vetovastuuna. Vuokra-asetus saatiin raportointijakson aikana. Vuokran määritystä varten päivitimme kesäkuussa perusturvan ja pelastuslaitoksen kohteiden tekniset arvot ja tulevat vuokrat on saatu laskettua.

Kiinteistöohjelman tekemistä on jatkettu. Painopisteiden valinta on tehty ja ohjelman tehtäväluettelon aikataulutus valmistunut. Asiakastyytyväisyystutkimus on käynnissä ja tulokset on saatu. Alustavan arvion mukaan asiakastyytyväisyys on laskenut kautta linjan.

Irtaimen investointimäärärahasta on tammi-helmikuun aikana hankittu infrayksikköön urheilutalon voimistelutilan välineistöä, tieliikennekäyttöinen mönkijä liikuntapaikoille, maansiirtovaunu, mittauslaitteita mittauspalveluihin ja imulakaisukone. Tilayksikköön on hankittu pienkuormaaja kiinteistönhoidon ja työmaiden käyttöön.

Talouden toteutuma

Valtuustoon nähden sitova erä eli toimintakulujen toteuma oli kumulatiivisesti heinäkuun lopussa –28 miljoonaa euroa, josta heinäkuun toteuma oli -4,6 miljoonaa euroa. Heinäkuun lopun kumulatiivinen toteuma, -28 miljoonaa euroa, oli 54,6% koko vuoden määrärahasta -51,3 miljoonaa euroa. (7/2021 kumulatiivinen toteuma -28 miljoonaa euroa). Koko vuoden määrärahassa näkyy lisäyksenä valtuuston toukokuussa hyväksymä 450 000 euron määrärahalisäys jätelainsäädännön muutosten toimeenpanemiseksi.

Henkilöstökulut olivat heinäkuun lopussa 55,2% koko vuoden määrärahasta, palveluiden ostot 54,2%, aineet, tarvikkeet ja tavarat 54,5%, avustukset 83% sekä muut toimintakulut 53,5%.

Heinäkuun lopussa toimintatuotoissa oli kumulatiivisesti toteutunut 4,4 miljoonaa euroa, joka on 22,9% koko toimialan tavoitteesta (7/2021 kumulatiivinen toteutuma 12,8 miljoonaa euroa). Maa-alueiden vuokria (noin 6 miljoonaa euroa) ei olla järjestelmäuudistuksessa tulleista ongelmista johtuen päästy laskuttamaan suunnitellussa aikataulussa, mikä selittää suurelta osin tuottojen huomattavan poikkeaman viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Myöskään valmistus omaan käyttöön (VOK) erän kirjausta ei olla järjestelmäuudistuksesta johtuvista syistä päästy tekemään huhtikuun jälkeen, joten sen kehitystä ei pystytä tässä vaiheessa raportoimaan.

Toimintakatetoteuma oli kumulatiivisesti -22,6 miljoonaa euroa (-13,3 miljoonaa euroa), josta huhtikuun toteuma oli -4,2 miljoonaa euroa. Poikkeamaan vaikuttaa edellä mainitut asiat.

Talouden vuosiennuste

Epävarmuus maailmantilanteessa jatkuu edelleen ja kustannusten nousu tulee vaikuttamaan loppuvuoden tilanteeseen niin käyttötaloudessa kuin investoinneissa.  Myös järjestelmäuudistuksen vuoksi kirjauksissa on vielä puutteita. Nämä vaikeuttavat loppuvuoden tilanteen ennustamista. Tällä hetkellä toimintakulujen (valtuuston nähden sitova erä) osalta oletettavaa on, että toimiala tulee pysymään talousarviossa.

Toimintatuottojen osalta tullaan hyvin todennäköisesti jäämään talousarviotavoitteesta. Tämänhetkisen tiedon perusteella maankäyttösopimuskorvaukset tulevat toteutumaan noin 0,7 miljoonaa euroa talousarviota pienempänä ja kiinteistönhoidon myyntituotot noin 0,15 miljoonaa euroa pienempänä. Myös pysäköintimaksut ja pysäköintivirhemaksut näyttävät jäävän edelleen talousarviosta mahdollisesti noin 0,5 miljoonaa euroa, vaikka pysäköintimaksut ovatkin alkuvuoden osalta toteutuneet viime vuotta paremmin.   

Valmistus omaan käyttöön -erän toteutumisesta ei pystytä esittämään ennustetta toteumatietojen puutteen vuoksi.

HTV-toteutuma

Heinäkuun lopussa teknisen toimialan henkilöstön määrä oli 456 työntekijää, joista vakituisessa työsuhteessa oli 336, määräaikaisia 41, sijaisia 22 ja työllistettyjä 74.

Heinäkuun loppuun mennessä henkilötyövuosia (htv2) teknisellä toimialalla oli kertynyt 225. Mikä on 2,8 henkilötyövuotta vuoden takaista vähemmän.

Yksityiskohtaisemmat raportit yksiköiden toiminnan ja talouden toteumasta ovat erillisinä liitteinä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Lautakunta päättää merkitä asian tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Kokouskäsittely

Markku Tanttinen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo. 16:36.

Tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen otettiin käsittelyyn §150.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.