Tekninen lautakunta, kokous 6.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 150 Isomäen palloiluhallin uudisrakennushankkeen urakoitsijan valinta kilpailullisen neuvottelumenettelyn kehitysvaiheeseen

PRIDno-2022-437

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jouni Salonen, Tilajohtamisen toimintayksikön esimies, jouni.salonen@pori.fi

Perustelut

Porin kaupungin tilayksikkö on valmistellut Isomäen palloiluhallin toteutusmuodon valintaa markkinavuoropuheluilla. Neuvotteluiden tarkoituksena oli yhdessä potentiaalisten tarjoajien kanssa kehittää hanketta ja tarkastella yhteisesti hankkeeseen sopivaa toteutusmuotoa sekä hakea palautetta hankintamenettelyn toteutukseen liittyen. Hankkeen toteutusmuodon onnistuneella valinnalla tavoitellaan töiden ja vastuiden jakamiseen siten, että lopputulos olisi Porin kaupungille kokonaistaloudellisesti edullisin.

Markkinavuoropuhelu pidettiin kaksivaiheisena. Ensimmäisessä vaiheessa hanke esiteltiin sekä käytiin alustava keskustelu hankkeen kehittämismahdollisuuksista ja mahdollisesta toteutusmuodosta. Toisessa vaiheessa halukkaille osallistujille esiteltiin hankkeeseen liittyviä tarkennettuja kysymyksiä eri toteutusmuodoista ja niiden kelvollisuudesta ko. yrityksen toimintamalliin sopivuudesta hankkeen toteutusmuodoksi.

Markkinavuoropuhelun aikana todettiin, että sopivimman toteutusmuodon valintaan merkittävimmin vaikuttavia tekijöitä ovat:

- hankkeen keskeiset ominaisuudet ja vaativuus

- päätöksenteon ja yhteistyön tarve hankkeen aikana

- suhdanneympäristöstä aiheutuvat tekijät kuten markkinoilla oleva tarjonta

- viitesuunnitelmien kehittämisen taloudellisempaan ja toiminnallisesti laadukkaampaan suuntaan.

Hankkeen ominaisuudet ohjaavat markkinavuoropuhelun perusteella toteutusmuodon valintaa kohti yhteistoiminnallista hankemuotoa. Käytyjen markkinavuoropuhelujen perusteella hankemuodoista Isomäen palloiluhallin hanketta parhaiten palvelisi yhteistoiminnallinen KVR-urakka, jonka hankinta toteutettaisiin kilpailullisella neuvottelumenettelyllä.                          

Liitteet:

- LIITE 1: Isomäen palloiluhallin hankintamenettely

- LIITE 1.1: Hankintamalli yhteistoiminnallinen kvr

- LIITE 2: Alustava hankeaikataulu

Ehdotus

Esittelijä

Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää, että Isomäen palloiluhallin hankinta toteutetaan kilpailullisena neuvottelumenettelynä ja hankkeen toteutusmuotona on yhteistoiminnallinen KVR-urakka.

Päätös

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Kokouskäsittely

Ennen asian käsittelyä toimitilojen ylläpitopalveluiden toimintayksikön esimies Jouni Lehtinen kertoi Isomäen palloiluhallin hankintamenettelystä (16:55-18:11).

Keskustelun kuluessa Markku Tanttinen ehdotti, että hanke ei etene ennen kuin on asetettu 20 miljoonan euron kustannuskatto.

Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, ettei Tanttisen ehdotusta oltu kannatettu, joten päätösehdotus oli hyväksytty.

Valmistelija

Jouni Salonen, Tilajohtamisen toimintayksikön esimies, jouni.salonen@pori.fi

Perustelut

Isomäen palloiluhallin hankesuunnitelma on hyväksytty Porin kaupunginhallituksessa 1.11.2021 § 740. Hankesuunnitelman mukaisesti Isomäen palloiluhalli toteutetaan uudisrakennuksena osoitteeseen Metsämiehenkatu, 28500 Pori siten, että toiminta voi alkaa uudessa liikuntarakennuksessa joulukuussa 2024. Porin kaupungin talousarvion investointiosassa Isomäen palloiluhallihankkeelle on varattu 25,6 miljoonaa euroa.

Hankkeen toteutusmuoto

Isomäen palloiluhallin toteutusmuotona on yhteistoiminnallinen KVR-urakka. Yhteistoiminnallisessa KVR-urakkamuodossa hanke käsittää kolme vaihetta: hankintavaihe, kehitysvaihe sekä toteutusvaihe. Hankkeessa urakoitsija vastaa hankkeen suunnittelusta, lupien hakemisesta ja rakentamisesta. Suunnitelmia kehitetään yhteistyössä tilaajan ja käyttäjien kanssa erillisessä kehitysvaiheessa ennen lopullisen toteutusvaiheen sopimuksen laatimista. 

Osallistumisvaiheessa valitaan ehdokkaista 3 osallistujaa neuvotteluvaiheeseen ja lähetetään neuvottelukutsut.

Valittujen osallistujien kanssa tapahtuvan ehdotussuunnittelun ja neuvottelutyöpajojen jälkeen saadaan lopulliset tarjoukset. Tarjousvaiheessa tarjouksista hyväksytään hinta-laatusuhteiltaan paras tarjous hankinta-asiakirjoissa esitettyjen tarjousten vertailuperusteiden mukaisesti. Hankinnasta tehdään hankintapäätös ja allekirjoitetaan kehitysvaiheen sopimus.

Hankinta- ja kehitysvaiheen päätyttyä tilaaja arvioi saavuttiko kehitysvaihe sille asetetut tavoitteet. Mikäli tavoitteet saavutetaan valitun toteuttajan kanssa, allekirjoitetaan toteutusvaiheen sopimus lainvoimaisen hankintapäätöksen jälkeen.

Hankintamenettely

Hankinta toteutetaan kilpailullisella neuvottelumenettelyllä. Hankintalain mukainen peruste hankintamenettelylle Isomäen palloiluhalli hankkeessa on hankkeen toteutusmuoto (sisältäen rakentamisen, suunnittelun ja käyttäjien yhteistoiminnan) sekä tavoitellut innovatiiviset ratkaisut. 

Porin kaupungin hankintapalvelut julkaisi EU-hankintailmoituksen 27.2.2022 (TED:issä 2.3.2022). Yhteistoiminnallisen KVR-urakan osallistumishakemukset liitteineen tuli jättää sähköisesti viimeistään 31.3.2022 klo 12.00. Osallistumishakemuksia saapui määräaikaan mennessä 6 kpl. Kaikki ehdokkaat täyttivät soveltuvuutta koskevat vähimmäisvaatimukset. 

Hankinta-asiakirjoissa tarkemmin esitettyjen kriteerien mukaisesti, valitaan neuvottelumenettelyn tarjouskilpailuun kolme osallistujaa pisteytyksellä. Pisteytyksessä käytettävät arviointikriteerit kohdistuvat ehdokkaiden esittämien projektihenkilöstön ja suunnittelijoiden kelpoisuusehdot ylittäviin referensseihin sekä referenssihankkeisiin. 

Osallistumishakemuksien pisteytyksen suoritti arviointityöryhmä: Jouni Lehtinen projektinjohtaja Porin kaupunki Tekninen toimiala Tilayksikkö ja Ari-Matti Jänkälä yksikönjohtaja A-insinöörit Oy, sekä Juha-Antti Kurttila projektipäällikkö A-Insinöörit.

Ehdokkaista kilpailullisen neuvottelumenettelyn osallistumishakemusvaiheessa eniten pisteitä saivat Astora Rakennus Oy, Hartela L-S Oy ja YIT Suomi Oy. Osallistumishakemukset ja tarjousvertailut tulevat viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan julkiseksi vasta kun hankinta on tehty. Tarjoajilla on kuitenkin asianosaisina oikeus saada tieto tarjousvertailusta.

Kilpailullisen neuvottelumenettelyn seuraavien vaiheiden eli neuvottelujen, kehitystyöpajojen ja tarjousten jälkeen, tuodaan teknisen lautakunnan päätettäväksi myös lopullinen yhteistoiminnallisen KVR-urakoitsijan valinnan hankintapäätös.

Liitemateriaali

LIITE 1, Osallistumishakemusten vertailutaulukko 383177

LIITE 2, Tarjouspyyntö PRIDno-2022-1028

Ehdotus

Esittelijä

Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää valita Isomäen palloiluhallihankkeen kilpailullisen neuvottelumenettelyn neuvotteluvaiheeseen eniten pisteitä saaneet urakoitsijat Astora Rakennus Oy, Hartela L-S Oy ja YIT Suomi Oy.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Lautakunta päätti tarkastaa tämän asian välittömästi kokouksessa.

Kokouskäsittely

Ennen asian käsittelyä toimintayksikön esimies Jouni Lehtinen kertoi Isomäen palloiluhallin osallistujien valinnasta kilpailulllisen neuvottelumenettelyn neuvotteluvaiheeseen (16:35-17:12).

Arja Laulainen poistui tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen (17:16).

Valmistelija

  • Mikko Viitala, yksikön päällikkö, tilayksikkö, mikko.viitala@pori.fi
  • Jouni Salonen, Tilajohtamisen toimintayksikön esimies, jouni.salonen@pori.fi
  • Jouni Lehtinen, jouni.lehtinen@pori.fi

Perustelut

Isomäen palloiluhallin hankesuunnitelma on hyväksytty Porin kaupunginhallituksessa 1.11.2021 § 740. Hankesuunnitelman mukaisesti Isomäen palloiluhalli toteutetaan uudisrakennuksena osoitteeseen Metsämiehenkatu, 28500 Pori siten, että toiminta voi alkaa uudessa liikuntarakennuksessa joulukuussa 2024. Porin kaupungin talousarvion investointiosassa Isomäen palloiluhallihankkeelle on varattu 25,6 M€.

Tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 8.2.2022, että hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena KVR-urakkana, jossa noudatetaan kilpailullista neuvottelumenettelyä. Osallistumisvaiheessa tekninen lautakunta päätti 19.4.2022 valita hankkeen neuvotteluvaiheeseen eniten arviointipisteitä saaneet Astora Rakennus Oy:n, Hartela Länsi-Suomi Oy:n ja YIT Suomi Oy:n.

Valittujen osallistujien kanssa pidettiin neuvottelutyöpajat 1.-3.6.2022. Neuvotteluissa läpikäytyjen muutosehdotusten perusteella muokattiin lopullinen tarjouspyyntö, jossa esitettiin suunnitteluratkaisuille asetetut lopulliset vaatimukset ja niitä koskevat laatuvertailuperusteet. Tarjouksia arvioitiin lopullisen tarjouspyynnön mukaisesti. Lopullisen tarjouspyynnön sisältämät urakkatarjouslomake ja sen liitteet ovat tämän päätösesityksen liitteenä. Lopullinen hankintavaiheen tarjouspyyntö julkaistiin Cloudia- tarjouspalveluportaalissa 13.6.2022.

Hankintavaihe päättyy nyt esitettävään hankintapäätökseen ja tehdään kehitysvaiheen sopimus, josta alkaa hankkeen kehitysvaihe. Kehitysvaiheessa toteutussuunnitelmia viedään edelleen kohti hankkeelle asetettuja tavoitteita ja haetaan rakennuslupa sekä viimeistellään toteutusvaiheen sopimus. Kehitysvaiheen päätyttyä arvioidaan, saavuttiko kehitysvaihe sille asetetut tavoitteet ja tehdään toteutuspäätös sekä allekirjoitetaan toteutusvaiheen sopimus.

Tarjousten käsittely ja valintaperusteet

Tarjousvaiheessa tarjouksista hyväksytään hinta-laatusuhteiltaan paras tarjous hankinta-asiakirjoissa esitettyjen tarjousten vertailuperusteiden mukaisesti. Hankinnasta tehdään hankintapäätös ja allekirjoitetaan kehitysvaiheen sopimus.

Tarjouksen tuli sisältää erikseen hintaosa ja se tuli palauttaa Cloudia-järjestelmän kautta 15.8.2022. klo 14.00 mennessä.

Määräaikaan mennessä saatiin kaikilta kolmelta neuvotteluvaiheeseen valitulta tarjoukset:

  • YIT Suomi Oy
  • Astora Rakennus Oy
  • Hartela Länsi-Suomi Oy

Tehdyssä tarkastuksessa todettiin, että kaikki tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia, eikä poissulkemisperusteita ole.

Pisteytyksessä käytettävät laadulliset arviointikriteerit kohdistuivat ehdotussuunnitelmaan ja riskien hallintaan sekä kyvykkyyteen yhteistoimintaan. Laadullinen arviointi tehtiin ensin ja kun se oli kokonaisuudessaan tehty, avattiin hintatarjoukset ja laadittiin tarjousten kokonaispisteytys.

Urakoitsijan valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka perusteena käytetään hinta-laatusuhdetta siten, että hinnan painoarvo on 40 prosenttia ja laadun painoarvo on 60 prosenttia.

Arviointiryhmään kuuluivat seuraavat tilaajan ja käyttäjien edustajat:

  • Jouni Lehtinen, projektijohtaja, Porin kaupunki/tekninen toimiala
  • Petteri Lahti, liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Porin kaupunki/sivistystoimiala
  • Timo Lehtimäki, liikuntapaikkainsinööri, Porin kaupunki/tekninen toimiala
  • Mikko Viitala, tilayksikön päällikkö, Porin kaupunki/ tekninen toimiala
  • Jouni Salonen, tilajohtamisen toimintayksikön esimies, Porin kaupunki/tekninen toimiala
  • Mika Suojanen, rakennuttajainsinööri, Porin kaupunki/ tekninen toimiala (ei osallistunut työpajojen arviointiin, A2),
  • Janne Heinävaara, rakennuttajainsinööri, Porin kaupunki/ tekninen toimiala
  • Lasse Väisänen, LVI-insinööri, Porin kaupunki/ tekninen toimiala
  • Mikko Muurinen, sähköinsinööri, Porin kaupunki/ tekninen toimiala
  • Aki Hyryläinen, Mercuri Urval Finland (osallistui työpajojen arviointiin, A2)
  • Tapio Antikainen, Arkkitehtitoimisto arkMILL Oy (arviointiosuus A1.3 Arkkitehtuuri)

Pisteytyksistä päätettiin yksimielisesti ja arviointimuistion sanalliset arviot edustavat koko ryhmän mielipiteitä.

Tarjousvertailussa todettiin, että kaikkien tarjousten tarjoushinta + mahdollinen kannustepalkkio, alittaa hankkeelle asetetun kattohinnan 25,6 M€. Halvimman tavoitehinnan antoi YIT Suomi Oy arvoltaan 21.796.208,08 euroa (alv. 0%).

Liitemateriaali                  

  • LIITE 1 Tarjouspyyntö
  • LIITE 2 Tarjousvertailu
  • LIITE 3 Tarjousasiakirjat
  • LIITE 4 Kehitysvaiheen sopimusluonnos

Tarjoukset tulevat viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan julkiseksi vasta, kun sopimus on tehty. Tarjoajilla on kuitenkin asianosaisina oikeus saada tieto tarjousvertailusta ennen tuloa yleisesti julkiseksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää, että Isomäen palloiluhallihankkeen kehitysvaiheeseen valitaan KVR-urakoitsijaksi kokonaistaloudellisin perustein eniten arviointipisteitä saaneen YIT Suomi Oy:n ehdolla, että tarjouksen selonottoneuvottelussa päästään molempia osapuolia tyydyttävään sopimukseen ja oikeuttaa teknisen toimialan toimialajohtajan täydentämään sopimuksen sisällön ja allekirjoittamaan kehitysvaiheen sopimuksen YIT Suomi Oy:n kanssa.

Pöytäkirja tarkistetaan tämän asian osalta kokouksessa.

Päätös

Tekninen lautakunta päätti äänin 9-4 hyväksyä Mikael Ropon tekemän muutosehdotuksen: Tekninen lautakunta päättää hylätä kaikki tarjoukset ja esittää hankkeen keskeyttämistä.

Eriävä mielipide

  • Jarno Joensuu: Porin kaupunginvaltuusto on tehnyt palloiluhallin hankintapäätöksen 15.11.2021 talousarviokokouksessa myöntämällä rahoituksen hankkeeseen. Teknisen lautakunnan tehtävänä on toteuttaa tämä päätös. Esitetyt tarjoukset ovat olleet pienempiä, kuin myönnetty rahoitus, joten hanke pitää toteuttaa Porin kaupunginvaltuuston tahtotilan mukaisesti.

    Jussi Ruuti ilmoitti päätöksestä eriävän mielipiteen.

Kokouskäsittely

Tämä asia otettiin käsittelyyn §:n 144 jälkeen.

Ennen asian käsittelyä ja päätöksentekoa toimintayksikön esimies Jouni Lehtinen kertoi Isomäen palloiluhallihankkeen nykytilanteesta ja tulevaisuudesta (16:43-17:22).

Keskustelun kuluessa puheenjohtaja Mikael Ropo ehdotti Christa Lahdon kannattamana, että Tekninen lautakunta päättää hylätä kaikki tarjoukset ja esittää hankkeen keskeyttämistä.

Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että oli tehty päätösehdotuksesta poikkeava ehdotus, joten on äänestettävä.

Puheenjohtaja teki seuraavanlaisen äänestysehdotuksen, joka hyväksyttiin. Ne, jotka kannattavat päätösehdotusta/pohjaehdotusta painavat  JAA -näppäintä ja ne, jotka kannattat puheenjohtajan tekemää muutosehdotusta painavat EI -näppäintä.

Suoritetussa äänestyksessä päätösehdotusta kannattivat Jussi Ruuti, Jarno Joensuu, Johanna Rantanen, Sami Viitasaari. Puheenjohtajan tekemää muutosehdotusta kannattivat Milka Tommila, Christa Lahto, Mikko Pakkasela, Riikka Siivonen, Raija Koskiranta, Mikael Ropo, Helvi Walli, Jari Haapaniemi, Markku Tanttinen. Tekninen lautakunta päätti äänin 9-4 hyväksyä puheenjohtaja Mikael Ropon muutosehdotuksen.

Jussi Ruuti poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 17:55.

Äänestystulokset

  • Kyllä 4 kpl 31%

    Jussi Ruuti, Jarno Joensuu, Johanna Rantanen, Sami Viitasaari

  • Ei 9 kpl 69%

    Milka Tommila, Christa Lahto, Mikko Pakkasela, Riikka Siivonen, Raija Koskiranta, Mikael Ropo, Helvi Walli, Jari Haapaniemi, Markku Tanttinen

Tiedoksi

Tarjoajat, sivistystoimiala, Jouni Lehtinen, rakennusvalvonta

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.