Joukkoliikennejaosto, kokous 15.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 55 Kausilippujen asiakashintojen alennus tammi-huhtikuuksi 2023

PRIDno-2022-6067

Valmistelija

  • Merika Lanne, merika.lanne@pori.fi

Perustelut

Hallituksen esitys HE 194/2022 eduskunnalle arvonlisäverolain väliaikaisesta muuttamisesta tarkoittaa henkilökuljetusten kuluttajahintojen alentamista siten, että kotitalouksien ostovoima paranee korkean inflaation aikana. Arvonlisäveron alentamista sovelletaan kaikkiin nykyisin verollisiin henkilökuljetuspalveluihin, esimerkiksi juna-, linja-auto-, taksi-, lentokone- ja laivakuljetuksiin. Toimenpide on voimassa määräaikaisesti ajalla 1.1.2023–30.4.2023. 

Joukkoliikennekaupungit toteuttavat arvonlisäveron vähennystä eri tavoin. Osassa kaupunkeja vähennys mahdollistaa jo päätetyn tai suunnitellun lippujen hintojen korottamisen siirtämisen myöhempään ajankohtaan vuoden 2023 aikana, osa laskee asiakashintoja joidenkin lipputuotteiden kohdalla, osa vie arvonlisäveron vähennyksen suoraan asiakashintoihin ja osassa ei ole vielä tehty toteuttamistavasta päätöstä. Joka tapauksessa arvonlisäveron vähentäminen tuo työtä ja kustannuksia joukkoliikennekaupungeille. Lippu- ja maksujärjestelmät on päivitettävä kahdesti uusien asiakashintojen ja verojen takia, tiedotus- ja markkinointiaineistoja on korjattava ajantasaisin hinnoin, ja muutoksista on tiedotettava matkustajia.

Lippujen asiakashintojen halvemmat hinnat saattavat lisätä matkustusinnokkuutta. Mikäli matkustus kasvaa merkittävästi ruuhkaisimpina matka-aikoina, on mahdollista, että ruuhka-aikoihin on järjestettävä lisää autoja ja kuljettajia, jotta matkustajat mahtuvat sujuvasti matkustamaan. Lisäautoista ja -kuljettajista syntyy kokonaan uusia kustannuksia.

Porin ja Ulvilan joukkoliikenteen lipputuotevalikoimassa on tarjolla säännöllisille matkustajille 30 päivän kausilippuja, epäsäännölliseen toistuvaan matkustukseen kymmenen matkan sarjalippuja, satunnaisiin matkoihin viiden tunnin ja vuorokauden ajan voimassa olevia aikalippuja ja kertalippuja. Rahastuslaitteiden tuottaman matkadatan avulla on tutkittu eri lipputuotteiden käyttöä vuoden 2022 elokuun puolivälistä lokakuun loppuun. Toteutuneen matkustuksen perusteella on yritetty ennustaa, miten erilaiset matkustajat valitsisivat joukkoliikenteen useammin kulkutavakseen, mutta samalla lipputulot pysyisivät riittävinä ja mahdollistaisivat ruuhkavuorojen lisäämisen tarvittaessa joukkoliikenteen sujuvuuden varmistamiseksi.

Kustannushaasteiden takia joukkoliikennejaostolle esitetään, että vain 30 päivän kausilippujen asiakashinta laskettaisiin arvonlisäveron verran nykyistä edullisemmaksi, mutta muut lipputuotteet maksaisivat asiakkaalle edelleen saman verran kuin tälläkin hetkellä. Kausilipuilla tehdään 42 % kaikista matkoista, ja käytössä on lähes 2000 matkakorttia. Aikuisen kausilipun asiakashinta laskisi 55 eurosta 50 euroon, 17-25 -vuotiaiden kausilippu 42 eurosta 38 euroon ja 8-16 -vuotiaiden 30 eurosta 27 euroon. Edellä mainituista asiakashinnoista on vähennetty kymmenen prosentin arvonlisäveron lisäksi muutamia senttejä, jotta hinnoista on saatu helposti viestittäviä.

Kymmenen matkan sarjalippuja on noin 2000:lla ja niillä tehdään noin 10 % kaikista matkoista. Sarjalipun hinnoittelussa arvonlisäveron vähentäminen tarkoittaisi asiakashinnan vähenemistä 25 eurosta 22 euroon. Sarjalipun asiakashintaa ei kuitenkaan esitetä pudotettavaksi, koska tällä lipputuotteella ei matkusteta yhtä säännöllisesti ja tiheästi kuin kausilipulla. Todennäköisesti osa sarjalipun käyttäjistä siirtyy kausilipun käyttäjiksi, kun pimeys ja sääolosuhteet vaikeuttavat pyöräilyä ja kävelyä talvikuukausina.

Muita merkittäviä matkustajaryhmiä ovat sivistystoimialan kustantamat koululaiset, joilla on käytössä noin 750 matkakorttia ja jotka tekevät noin 11 % kaikista matkoista. Lisäksi kertalippumatkustajat matkustavat noin 13 % osuuden verran aikuisten 3,50 € ja 8-16 -vuotiaiden 2,00 € lipuilla. Linjalla 1 käyvällä yhden euron city-lipulla tehdään noin 6 % kaikista matkoista. Kertalipuissa arvonlisäveron vähentäminen tarkoittaisi uusia asiakashintoja aikuisille 3,20 €, 8-16 -vuotiaille 1,80 € ja city-lipulle 0,90 €. Käteisellä kuljettajalta ostettavien lippujen uudet hinnat vaikeuttaisivat rahastusta ja lisäisivät vaihtorahojen tarvetta sekä hidastaisivat maksamista linja-autoissa. Rahastuksen hidastuminen viivästyttäisi linja-autoja, koska pysähdykset pysäkeillä pitenisivät.

Kertalippuihin ei esitetä asiakashinnan alennuksia. Rahastuksen vaikeutumisen lisäksi kertalippujen käyttö on satunnaista eikä siten vaikuta matkustajan ostovoimaan yhtä merkittävästi kuin kausiliput, joiden käyttäjille joukkoliikenne on heidän pääasiallinen liikkumistapansa tai he saattavat korvata joukkoliikenteellä henkilöautomatkoja. Kun asiakashinnan alennus kohdennetaan täysimääräisesti kausilippujen käyttäjiin, lainsäätäjien tavoite parantaa kotitalouksien ostovoimaa toteutuu tarkoituksenmukaisesti ja alennuksesta hyötyy vähintään 2000 säännöllistä joukkoliikenteen käyttäjää Porissa ja Ulvilassa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi

Joukkoliikennejaosto päättää alentaa kausilipputuotteiden asiakashintoja ajalle 1.1.-30.4.2023. Uudet asiakashinnat (alv. 0 %) ovat:

-       aikuisten 30 päivän kausilippu 50 €

-       17-25 -vuotiaiden 30 päivän kausilippu 38 €

-       8-16 -vuotiaiden 30 päivän kausilippu 27 €

Muiden lipputuotteiden asiakashinnat ovat arvonlisäveron määräaikaisesta poistamisesta huolimatta joukkoliikennejaoston 9.3.2021 § 15 päätöksen mukaiset ajalla 1.1.-30.4.2023:

-       aikuisten kertalippu, 17-vuotiaat ja sitä vanhemmat 3,50 €

-       nuorison kertalippu, 8-16 -vuotiaat 2,00 €

-       lapsi, 0-7 -vuotiaat sekä lastenvaunujen tai rattaiden työntäjät 0,00 €

-       viiden tunnin aikalippu 5,00 €

-       vuorokauden (24h) aikalippu 8,00 €

-       kymmenen matkan sarjalippu 25,00 €

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.