Kaupunginhallitus, kokous 5.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 746 Jäsenten nimeäminen perustettavan jätehuoltoyhtiön hallitukseen

PRIDno-2021-5593

Valmistelija

  • Tiina M Toivonen, controller, talousyksikkö, tiina.m.toivonen@pori.fi

Perustelut

Perusteilla olevan kunnallisen jätehuoltoyhtiön osakassopimuksen mukaan yhtiön hallitukseen valitaan kymmenen jäsentä seuraavasti:

(i) Porilla on pysyvä oikeus nimittää viisi hallituksen jäsentä;

(ii) Ulvilalla on pysyvä oikeus nimittää yksi hallituksen jäsen; ja

(iii) Harjavalta, Nakkila ja Kokemäki sekä Siikainen, Merikarvia ja Pomarkku muodostavat kaksi kuntaryhmää, joista kummallakin on vuorotellen oikeus nimittää kaksi yhteistä hallituksen jäsentä kahden vuoden pituiseksi kaudeksi siten, että ensimmäisenä toimikautena, joka päättyy vuoden 2024 varsinaiseen yhtiökokoukseen, nimitysoikeus on Harjavallalla, Nakkilalla, Siikaisilla ja Pomarkulla.

Lisäksi osakassopimuksessa todetaan, että osakemäärältään suurin osakas (Pori) nimeää yhden jäsenistä hallituksen puheenjohtajaksi ja toiseksi suurimman osakkaan (Ulvila) nimeämä hallituksen jäsen toimii varapuheenjohtajana.

Kunnat ovat nimenneet jäsenet hallitukseen vuosiksi 2023-24 seuraavasti:

  • Ulvilan edustaja (varapuheenjohtaja) on kaupunginjohtaja (miespaikka)
  • Nakkilan edustaja on tekninen johtaja (miespaikka)
  • Harjavallan edustaja on tekninen johtaja (miespaikka)
  • Pomarkun edustaja on tekninen johtaja (miespaikka)
  • Siikaisten edustaja on tekninen johtaja (naispaikka)

Hallituksen ensimmäinen toimintakausi alkaa yhtiön perustamisesta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus nimeää viisi jäsentä perustettavan jätehuoltoyhtiön hallitukseen ja heistä yhden toimimaan hallituksen puheenjohtajana.

Päätös

Kaupunginhallitus nimesi perustettavan jätehuoltoyhtiön hallitukseen seuraavat henkilöt:

  • Liisa Laurila, puheenjohtaja
  • Mirva Heino
  • Heikki Santavuo
  • Jukka Heinonen
  • Tiina Stenman.

Tiedoksi

Perustettavan yhtiön osakkaat, hallituksen jäseniksi nimetyt henkilöt

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.