Perustelut
Kuntalain 23 pykälän mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä tai säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle tulee antaa vastaus aloitteen johdosta tehdyistä toimenpiteistä.
Hallintosäännön 157 pykälän mukaan aloitteen käsittelystä vastaa se kaupungin viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Lisäksi kaupunginhallituksen tulee vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esittää valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsiteltyjä. Muun toimielimen toimivaltaan kuuluvista aloitteista tulee antaa tieto toimielimelle niiden päättämällä tavalla. Toimielin voi samalla, päättää mitkä aloitteista ovat loppuun käsiteltyjä.
Vapaa-aikalautakunnan vastuulle kuuluneiden sivistystoimialaa koskevien kuntalaisaloitteiden käsittelystä on koottu liitteenä oleva raportti vuoden 2022 kuntalaisaloitteista ja niiden johdosta tehdyistä toimenpiteistä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Vapaa-aikalautakunta päättää
- merkitä tiedoksi toimivaltaansa kuuluneet kuntalaisaloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet.
- raportoitujen kuntalaisaloitteiden osalta, että raportissa valmistuneiksi todetut kuntalaisaloitteet ovat loppuun käsiteltyjä.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.