Vapaa-ajan lautakunta, kokous 14.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Toiminta-avustusten myöntäminen hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen vuodelle 2023

PRIDno-2022-5311

Valmistelija

  • Jonna Vainio, jonna.vainio@pori.fi

Perustelut

Elinvoima- ja ympäristölautakunta on myöntänyt aiemmin toiminta-avustukset hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen ja sen määräraha vuonna 2022 oli 250 000 euroa. Vuonna 2022 summasta myönnettiin sosiaali- ja terveydenhuoltoon kiinteästi liittyvään toimintaan 53 100 euroa, mikä siirtyi kaupungin talousarviosta Satakunnan hyvinvointialueen rahoituspohjaan 1.1.2023.

Sivistystoimialan toiminta-avustusten myöntämisestä vastaa vapaa-ajan lautakunta. Järjestöillä/yhdistyksillä on mahdollisuus hakea Porin kaupungilta useampaa toiminta-avustusta erityyppiseen toimintaansa. Päällekkäisyyksien välttämiseksi toiminta-avustusten myöntäminen oli järkevää keskittää yhdelle lautakunnalle. Näin ollen hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen (hyte) toiminta-avustusten valmistelusta vastaa jatkossa elinvoima- ja ympäristötoimialan sijaan uusi strategia- ja hyvinvointiyksikkö ja myöntämisestä vapaa-ajan lautakunta kaupunginhallituksen päätöksellä 17.10.2022 § 619. Hyte-toiminta-avustuksista jaettavissa oleva 196 900 euron määräraha siirrettiin sivistystoimialalle vuoden 2023 talousarvioprosessin yhteydessä.

Satakunnan hyvinvointialueen aluehallitus on kokouksessaan 24.10.2022 (§ 264) päättänyt, että ”Satakunnan hyvinvointialue avustaa vuonna 2023 niitä järjestöjä, jotka kunnat tai kuntayhtymät raportoivat vuonna 2022 hyvinvointialueelle siirtyvillä Valtiokonttorin raportoinnin palveluluokilla ja jotka ovat luonteeltaan järjestöavustuksia. Vuoden 2023 avustussumma on vastaava kuin vuonna 2022. Tällä menettelyllä pyritään turvaamaan järjestöjen toimintaedellytykset vuodeksi 2023. Maksaminen järjestöille tapahtuu viimeistään toukokuussa 2023 määräajassa allekirjoitettua sopimusta vastaan kuitenkin edellyttäen, että järjestön toiminta vastaa edelleen vuoden 2022 toimintaa sekä että järjestämisjohtaja valmistelee vuoden 2023 aikana varsinaiset Satakunnan hyvinvointialueen järjestöavustamisen periaatteet, jotka otetaan käyttöön vuoden 2024 alusta. Hyvinvointialueen lakisääteiseen järjestämisvastuuseen liittyvää toimintaa (esim. kuntouttava työtoiminta) tai ostopalvelua ei tueta järjestöavustuksina, vaikka niitä on voitu järjestöavustuksina kuntien tai kuntayhtymien kohdalla raportoida.”

Yllä oleva hyvinvointialueen aluehallituksen päätöksen toimintatapa tukee arviointiryhmän näkemystä siitä, että sote-alan yhdistysten toiminta ei ole uhattuna. Tarkoituksena ei ole myöskään synnyttää minkäänlaista päällekkäistä sote-toimintaa kunnan puolelle. Toiminta-avustusten arviointiryhmä katsookin tasapuolisuuden nimissä vuoden 2023 toiminta-avustushakemuksia arvioitaessa, että sama toimija ei voi saada avustusta kahdelta julkiselta toimijalta. Muut kuin sote-alan yhdistykset eivät vastavuoroisesti kuitenkaan voi saada avustusta hyvinvointialueelta.

Kaupunginhallitus hyväksyi hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustusten avustusohjeet ja myöntämisen kriteerit 17.10.2022 § 619. Koska osa aikaisemmin avustetusta toiminnasta siirtyi hyvinvointialueen vastuulle 1.1.2023 alkaen, oli tarpeen määritellä uudelleen hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen tarkoitettujen toiminta-avustusten myöntämisen kriteerit. Ohjeen mukaan avustamisen keskeisimpinä perusteina ovat toiminnan määrä, laatu ja alueellinen merkitys. Lisäksi avustuksia jaettaessa painotetaan toimintaa, joka ennaltaehkäisee porilaisten syrjäytymistä ja yksinäisyyttä sekä edistää mielen hyvinvointia, edistää porilaisten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tarjoten tilaisuuksia kohtaamisiin ja yhdessä tekemiseen, edistää työelämän ulkopuolella olevien henkilöiden työllistymisedellytyksiä ja tarjoaa tukea haavoittuvammassa asemassa oleville porilaisille, erityisesti edistäen vähän liikkuville tarjottavia matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia ja ruoka-avun tarjoamista. Merkittävänä tekijänä on myös avustettavaan toimintaan osallistuvan ja/tai avustettavasta toiminnasta hyötyvän kohderyhmän laajuus.

Toiminta-avustus voi sisältää vuokra- tai tilankäyttöavustusta ja kehittämisavustusta, joita ei enää myönnetä erikseen. Mikäli yhdistys toimii kaupungin toimitiloissa vastikkeetta tai alennetulla vuokralla, huomioidaan tämä myönnettävän toiminta-avustuksen määrässä. Yhdistyksellä tulee olla toiminnan harjoittamisen edellyttämää muuta rahoitusta/varainhankintaa. Avustusta ei kuitenkaan myönnetä toimintaan, jonka tavoitteena on taloudellinen voitto.

Kattojärjestöt voivat jäsenyhdistystensä suostumuksella hakea avustusta niiden puolesta. Hakemuksessa tulee yksilöidä yhdistykset, jotka osallistuvat yhteiseen hakemukseen. Nämä yhdistykset eivät voi hakea toiminta-avustusta itsenäisesti.

Avustushaku oli auki 1.-23.11.2022. Hakemuksia saapui 60 kappaletta. Lisäksi yhteensä viisi hakemusta siirrettiin liikunnan ja kulttuurin toiminta-avustushauista. Näistä yksi hakemus oli lähes samansisältöinen jo hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustushakuun tulleen hakemuksen kanssa. Vastaavasti kaksi hakemusta siirrettiin hyte-toiminta-avustuksista nuorisoavustuksiin. Toiminta-avustus hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen oli haettavissa nyt kolmatta kertaa. Ensimmäisellä hakukierroksella vuonna 2021 hakemuksia saapui yhteensä 40 kappaletta ja toisella hakukierroksella 64 kappaletta vuonna 2022.

Haettavien avustusten yhteissumma on 504.833 euroa. Myönnettävien avustusten yhteissumma esityksessä on talousarviossa määritellyn määrärahan mukaisesti 196.900 euroa. Vuonna 2021 hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustusten määräraha oli 500.000 euroa ja sitä myönnettiin yhdistyksille yhteensä 284.010 euroa. Vuonna 2022 puolestaan määräraha oli 250.000 euroa ja se jaettiin yhdistyksille täysimääräisesti.

Avustushakemukset on käsitelty arviointiryhmässä, johon on kuulunut asiantuntijoita elinvoima- ja ympäristötoimialalta sekä konsernipalveluista. Hakemuksia arvioitaessa on käytetty harkintaa ja hakemusten sisältöä on pyritty tulkitsemaan hakijoiden kannalta edullisella tavalla. Avustusperiaatteiden uudistamisessa vuonna 2020 merkittävin muutos oli siirtyminen yhdistysten avustamisesta toiminnan avustamiseen. Osassa hakemuksista on kuitenkin edelleen haettu avustusta yhdistyksen ylläpitoon ja kuvattu vajavaisesti yhdistyksen kohderyhmilleen tuottaman toiminnan sisältö sekä avustuksen merkitys toiminnan mahdollistamisessa. Lisäksi osassa hakemuksista avustusta on haettu Porin seudulle tai vielä laajemmin Satakunnan alueelle, ja avustusta voidaan kuitenkin myöntää vain yhdistykselle, jonka kotipaikka on Porissa tai jonka toiminta sijoittuu Poriin. Avustusta ei voi jakaa edelleen stipendien muodossa eikä käyttää muistamisiin. Myös nämä on otettu huomioon esitystä valmisteltaessa.

Kaupunginhallitus on myöntänyt 31.10.2022 kokouksessaan (§ 637) ylimääräisen avustuksen kolmelle ruoka-aputoimijalle, joista kaksi on hakenut toiminta-avustusta vuodelle 2023: Elämän Eliksiiri ry 15.000 euroa ja Satakunnan Elämän Leipä Sinulle ry 20.000 euroa. Ruoka-avun parissa toimiville järjestöille maksettavilla ylimääräisillä avustuksilla pyrittiin varmistamaan järjestöjen toimintaedellytykset ja ruoka-aputoiminnan häiriöttömyys vuodenvaihteen yli siihen saakka, kunnes vuoden 2023 toiminta-avustukset saadaan maksuun arviolta maaliskuussa. Nämä myönnetyt avustukset on huomioitu vuoden 2023 toiminta-avustuksia myönnettäessä.

Arviointiryhmä on laatinut lautakunnalle liitteenä olevan yhteenvedon hakemuksista ja esityksen toiminta-avustusten myöntämisestä. Hakemukset ovat kokonaisuudessaan nähtävillä kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Vapaa-ajanlautakunta päättää myöntää avustukset esityksen mukaisesti.

Avustuksen käytöstä on pidettävä kirjaa ja avustuksen saajien on raportoitava erikseen toimitettavien raportointiohjeiden mukaisesti vuoden 2024 helmikuun loppuun mennessä.

Esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti: ”Vapaa-ajanlautakunta päättää myöntää avustukset muuten esityksen mukaisesti, mutta Setlementti Pori ry:n avustuksen osalta asia jätetään pöydälle.

Avustuksen käytöstä on pidettävä kirjaa ja avustuksen saajien on raportoitava erikseen toimitettavien raportointiohjeiden mukaisesti vuoden 2024 helmikuun loppuun mennessä.”

Päätös

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Merkitään, että talouspäällikkö Jonna Vainio saapui kokoukseen kello 16.34.

Vapaa-ajan lautakunta kuuli Jonna Vainion alustuksen asiasta.

Esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti: ”Vapaa-ajanlautakunta päättää myöntää avustukset muuten esityksen mukaisesti, mutta Setlementti Pori ry:n avustuksen osalta asia jätetään pöydälle.

Avustuksen käytöstä on pidettävä kirjaa ja avustuksen saajien on raportoitava erikseen toimitettavien raportointiohjeiden mukaisesti vuoden 2024 helmikuun loppuun mennessä.”

Tiedoksi

Avustusta hakeneet, Pia Markkanen/Talous- ja hallintoyksikkö

Oheismateriaali