Kaupunginhallitus, kokous 13.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 75 Höyryjyrä, valtuustoaloite, valtuutettu Markku Tanttinen

PRIDno-2021-5383

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valtuutettu Markku Tanttinen jätti valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

”Kuntalain suomin oikeuksin teen valtuustoaloitteen Porin kaupungin omistaman lähes 100-vuotta vanhan höyryjyrän asettamiseksi pysyvästi nähtäväksi, johonkin kaupungin omistamaan turvalliseen paikkaan.

Asian taustaa:

Höyrykäyttöinen jyrä hankittiin Saksasta Poriin (v 1926) sillan pengerrystöitä varten. Sen jälkeen jyrää käytettiin kaupungin eri puolilla vielä ainakin 1960-luvulla mm. Valtakadun pohjustustöissä. Aktiivikauden jälkeen jyrä oli kesän näytteillä Hallituskadulla, Satakunnan Museon edessä.

Kun TPK:n toiminnot siirtyivät Karjarannasta Ulasooriin, jyrä ajettiin sen omalla höyrykoneella uuteen sijoituspaikkaan, joka oli sadesuojainen katos varikon alueella, josta ottamani kuvat.

Korjaamoesimies ”Aaretti” Mäkinen oli Saksassa konemessuilla, jossa messuesitteen kansilehdellä oli samankaltaisen koneen kuva. Työpaikalle tultuaan Mäkisen toimesta kone entisöitiin ja maalattiin esitteen värein. Suurimmat korjauksetoli sadekaton ja korsteenin vaihdot. Jyrä on tälläkin hetkellä ulkonäöllisesti hyvin säilynyt kaunotar ja ansaitsee olla kaupunkilaisten nähtävänä, esimerkiksi varikon aitauksessa, lähellä tietä.

Jyrän sijoituspaikkana nykyinen ulkotila on pöyristyttävä. Kone on siirretty pois sadekatoksesta ja tämäkään kone säily vuosikymmeniä vaurioitumatta. Kiinnostusta sen ostoon on osoittanut aikoinaan helsinkiläiset museoharrastajat.

Samanlaisen koneen näkee Tukholman Olympiastadionin juoksuradan rakentamistyöstä tehdystä lyhytfilmissä. Porilainen kone on todella helmi!

Jotta jyrä tulisi esille aloitteen tarkoittamalla tavalla, ei asia vaadi uhrauksia juuri nimeksikään. Irtolohkareista rakennettu koroke ja sopiva paikka varikon aitauksen sisällä lähellä porttia ja aitaa kelpaa.

Markku Tanttinen

Kaupungivaltuutettu”

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Valmistelija

Johanna Jokelainen, hallintopäällikkö, johanna.jokelainen@pori.fi
Mika Koski, mika.koski@pori.fi

Perustelut

Valtuutettu Markku Tanttinen on jättänyt 15.11.2021 valtuustoaloitteen §241, jossa esitetään, että 

 "​​​​Kuntalain suomin oikeuksin teen valtuustoaloitteen Porin kaupungin omistaman lähes 100-vuotta vanhan höyryjyrän asettamiseksi pysyvästi nähtäväksi, johonkin kaupungin omistamaan turvalliseen paikkaan.

Asian taustaa:

 Höyrykäyttöinen jyrä hankittiin Saksasta Poriin (v  1926) sillan pengerrystöitä varten. Sen jälkeen jyrää käytettiin kaupungin eri puolilla vielä ainakin 1960-luvulla mm. Valtakadun pohjustustöissä. Aktiivikauden jälkeen jyrä oli kesän näytteillä Hallituskadulla, Satakunnan Museon edessä.

Kun TPK:n toiminnot siirtyivät Karjarannasta Ulasooriin, jyrä ajettiin sen omalla höyrykoneella uuteen sijoituspaikkaan, joka oli sadesuojainen katos varikon alueella, josta ottamani kuvat.

Korjaamoesimies ”Aaretti” Mäkinen oli Saksassa konemessuilla, jossa messuesitteen kansilehdellä oli samankaltaisen koneen kuva. Työpaikalle tultuaan Mäkisen toimesta kone entisöitiin ja maalattiin esitteen värein. Suurimmat korjauksetoli sadekaton ja korsteenin vaihdot. Jyrä on tälläkin hetkellä ulkonäöllisesti hyvin säilynyt kaunotar ja ansaitsee olla kaupunkilaisten nähtävänä, esimerkiksi varikon aitauksessa, lähellä tietä.

Jyrän sijoituspaikkana nykyinen ulkotila on pöyristyttävä. Kone on siirretty pois sadekatoksesta ja tämäkään kone säily vuosikymmeniä vaurioitumatta. Kiinnostusta sen ostoon on osoittanut aikoinaan helsinkiläiset museoharrastajat.

Samanlaisen koneen näkee Tukholman Olympiastadionin juoksuradan rakentamistyöstä tehdystä lyhytfilmissä. Porilainen kone on todella helmi!

Jotta jyrä tulisi esille aloitteen tarkoittamalla tavalla, ei asia vaadi uhrauksia juuri nimeksikään. Irtolohkareista rakennettu koroke ja sopiva paikka varikon aitauksen sisällä lähellä porttia ja aitaa kelpaa."

 

Teknisen toimialan vastaus valtuustoaloitteeseen

Porilaine-lehdessä 19.2.2021 olleen jyrään liittyvän jutun jälkeen PEAB:sta (pohjoismainen yhteiskuntarakentaja) oli logistiikan toimintayksikköön yhteydessä PEAB Asfaltin johtoa. He ilmaisivat kiinnostuksensa jyrän kunnostamiseen. Keskustelujen jälkeen on sovittu, että PEAB kunnostaa jyrän pintapuolisesti omalla varikollaan maksutta. Jyrä siirrettiin syksyllä 2021 PEABin kustannuksella heidän varikolleen Kouvolaan. Kunnostettu jyrä on tarkoitus kesällä 2023 asettaa näytille Porin kaupungin teknisen toimialan toimipisteeseen Ulasoorintie 9:n pääportin läheisyyteen tehtävälle jalustalle joka on tarkoitus varustaa myös katoksella. Kyseiselle alueelle on tarkoitus asentaa samaan aikaan myös aurinkokennoja.

Jyrä jouduttiin aikanaan siirtämään pois katoksesta, jossa se aiemmin oli, koska kyseinen avokatos saneerattiin ja tilan tarvetta oli käytössä olevalle kalustolle. Toimipisteeseen on siirtynyt vuosien aikana merkittävästi lisää toimintoja joten tilan tarve on lisääntynyt myös kaluston osalta.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa edellä olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Johanna Jokelainen, hallintopäällikkö, johanna.jokelainen@pori.fi

Perustelut

Valtuutettu Markku Tanttinen jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 15.11.2021 § 241 Höyryjyrä -valtuustoaloitteen. Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 22.11.2021 § 833 pyytää aloitteesta teknisen lautakunnan ja Satakunnan Museon lausunnot.

Asian esittely ja aikaisempi käsittely (teknisen lautakunnan lausunto 24.1.2023 § 23) ovat historiatiedoissa. Satakunnan Museon lausunto on liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vt. rahoitusjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto merkitsee tehdyt toimenpiteet ja annetut lausunnot tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Tiedoksi

Kaupunginvaltuusto

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.