Kaupunginhallitus, kokous 3.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 183 Turun hallinto-oikeuden päätös 7.2.2023, Poikkeaminen, 609-430-1-18 Kirjurinluoto

PRIDno-2020-6104

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mikko Nurminen, rakennusvalvontayksikön päällikkö, mikko.nurminen@pori.fi
Risto Reipas, kaupunkisuunnittelupäällikkö, risto.reipas@pori.fi

Perustelut

Porin kaupunki hakee maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaista poikkeamista 1-kerroksisen 300 k-m² suuruisen saunan ja yleisten palvelujen rakennuksen rakentamiselle Porin Kirjurinluodon alueelle. Hanke sijoittuu kaupungin omistamalle kiinteistölle Pori I 609-430-1-18.

Hakemuksen perusteluina ja erityisinä syinä on Kirjurinluodon pitkäaikainen kehittäminen virkistyksen ja tapahtumien alueeksi, mikä on kirjattu myös osaksi Porin kansallisen kaupunkipuiston tavoitteita. Kehittämisen yhtenä keskeisenä tavoitteena on saada alueelle ympärivuotista tapahtumallisuutta palvelevia toimintoja ja rakennuksia. Yleisen saunan toive on ollut esillä useissa aluetta koskevissa suunnitelmissa sekä yleisökyselyissä.

Suunniteltu rakennus sijoittuu asemakaavan mukaiselle virkistysalueelle rakennusalan ulkopuolelle olemassa olevan yleisen rakennuksen ja kunnallistekniikan yhteyteen. Rakennuspaikalla maanpinta on tasossa +2.5, jolloin rakennuksen suojaaminen mahdollista tulvalta on järkevästi toteutettavissa vähäisellä maan ja rakennuksen kohottamisella. Voimassa olevassa asemakaavassa 60 metrin etäisyydellä on rakennusala, jolle on osoitettu 300 k-m² rakennusoikeutta, mutta jolle sauna ja uintimahdollisuus eivät sovellu.

Kaupungin tarkoituksena on hakea poikkeamista rakennusoikeuden sijoittamiseksi toisin kuin asemakaavassa on esitetty. Tämän jälkeen kaupunki pyytää tarjouksia ja luonnossuunnitelmia saunarakennuksesta ja siihen liittyvän vuokra-alueen suunnittelusta ja toteuttamisesta. Tarjouskilpailun tavoitteena on arkkitehtonisesti, maisemallisesti ja toiminnallisesti korkeatasoinen kokonaisuus, jonka toteuttamisesta käydään jatkoneuvottelut voittajan kanssa. Tarjousten arviointia varten perustetaan laaja-alainen hankeryhmä, joka esittää kaupunginhallitukselle kilpailun voittajaa ja jatkoneuvottelujen käynnistämistä. Kaupunki sitoutuu vuokraamaan toimijalta saunapalveluita yleistä käyttöä varten. Tarkoituksena on luoda julkis-yksityinen yhteistyöhanke (PPP).

Kaavatilanne

Voimassa olevan asemakaavan 609 1614 (KV 27.2.2017) mukaan alue on virkistysaluetta, joka on maiseman ja kaupunkikuvan kannalta tärkeä ja joka tulee säilyttää pääosin koivuvaltaisena (V-1). Erikseen osoitetuille alueen osille saa rakentaa alueen käyttötarkoitusta palvelevia rakennuksia, rakennelmia ja laitteita. Kaikissa toimenpiteissä tulee kiinnittää huomiota toimenpiteen sopeutumiseen Kokemäenjoen kulttuurimaisemaan.

Oikeusvaikutteisessa Kantakaupungin yleiskaavassa 2025 (KV 10.12.2007) hankealue on osoitettu lähivirkistysalueeksi, jota kehitetään keskustan kulttuuri- ja virkistyspalvelukeskukseksi (VL-1). Hankealue on osa Porin kansallista kaupunkipuistoa ja se on osoitettu maisemallisesti arvokkaana alueena. Yleiskaavan suunnittelumääräyksessä todetaan, että yleiskaava-alue on alavaa tulvavaaran alaista jokisuistoaluetta ja että suunnittelussa on otettava huomioon tulvavaara ja riskien hallinta.

Kirjurinluoto on osa ehdotettua Kokemäenjokilaakson valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta sekä Kokemäenjoen luotojen valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.

Poikkeaminen / Rakentamisrajoitus

MRL 58 §:n mukaan rakennusta ei saa rakentaa vastoin asemakaavaa (rakentamisrajoitus).

Lausunnot (MRL 173 §)

Hakemuksesta on saatu pyydetyt lausunnot Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ja Satakunnan Museolta. ELY-keskuksen mukaan lähtökohtana RKY-alueilla on, että rakentaminen tapahtuu asemakaavan mukaisesti. Lausunnossa todetaan, että poikkeamista haetaan vain muutama vuosi sitten laadittuun asemakaavaa, jonka alueelle on samaan aikaan tekeillä vaiheasemakaavan muutos uuden rakennusoikeuden merkittäväksi lisäämiseksi alueella. Lisäksi nyt suunniteltu hanke sijoittuisi maiseman kannalta erittäin keskeiselle alueelle ja se olisi massaltaan nykyiseen rakennuskantaan nähden huomattavan suuri. Erityisesti tulee ottaa huomioon, että suunniteltu rakennuspaikka sijoittuu ympäristöön, joka on valtakunnallisesti arvokas.

ELY-keskus katsoo, että hankkeen toteuttamismahdollisuus tulee ratkaista poikkeamisen asemesta asemakaavan muutoksella, jossa rakentamiselle ja sen sijoittumiselle voidaan asettaa tarpeellisia ehtoja ja jonka yhteydessä hankkeen kaupunkikuvalliset vaikutukset ja maisemavaikutukset sekä vaikutukset kansalliseen kaupunkipuistoon voidaan huomioida laajemmin kuin poikkeamisluvan yhteydessä voidaan tehdä. Lisäksi ELY-keskus toteaa, että koska alueella on samanaikaisesti vireillä samaan asemakaavaan kohdistuva vaiheasemakaavamuutos, näkee ELY-keskus tarpeellisena harkita alueelle asemakaavanmuutosta, jossa tarkasteluun otettaisiin kaikki alueeseen kohdistuvat erilaiset muutoshankkeet, mukaan lukien myös mahdolliset laiturihankkeet.

Satakunnan Museo katsoo lausunnossaan, ettei haettua poikkeamislupaa tule myöntää, vaan nykyisestä kaavasta poikkeava rakentaminen tulee ratkaista asemakaavan muutoksella yhdessä vireillä olevan vaiheasemakaavamuutoksen kanssa. Alue, jolle poikkeamislupaa haetaan, on kulttuuriympäristö- ja maisema-arvoiltaan poikkeuksellisen merkittävä. Vaikka suunnilleen samalle alueelle suunniteltiin vuosikymmeniä sitten konserttitalon rakentamista, on tilanne siitä vaiheesta peruuttamattomasti muuttunut viimeistään silloin, kun alueelle perustettiin kansallinen kaupunkipuisto Porin kaupungin hakemuksesta.

Lisäksi Satakunnan Museo katsoo lausunnossaan, että nykyisessä, vain 3,5 vuotta vanhassa asemakaavassa virkistysalueelle sijoitetut ja sitä käyttöä palvelevalle rakentamiselle tarkoitetut rakennuspaikat on tutkittu. Mikäli poikkeamislupa myönnettäisiin, olisi rakentaminen sen lisäksi edelleen mahdollista myös näillä asemakaavassa osoitetuilla rakennusaloilla eli alueen rakennusoikeus kasvaisi merkittävästi, eikä museo pidä sitä mahdollisena ilman maisema ja kansallisen kaupunkipuiston erityisten arvojen vaarantumista. Ajateltu saunarakennus olisi olennaisesti suurempi kuin rantamaisemassa tällä hetkellä näkyvät matalahko pukuhuonerakennus ja Kirjurinluodon vanha kahvilarakennus (kummankin rakennusalan rakennusoikeus asemakaavassa 150 m2). Saunarakennus tulisi toteutuessaan muovaamaan ympäristön käyttöä muutenkin. Hakemuksessa mainitaan laituri ja asiasta käydyssä julkisessa keskustelussa on puhuttu myös kylpytynnyreistä. Uusi toiminta toisi mukanaan rakentamista, jota ei ole edes tarkoitus ratkaista tässä poikkeamisluvassa. Asemakaavassa ympäristön muutakin rakentamista voidaan tutkia poikkeamismenettelyä laajemmin.

Vastine

Porin kaupunki toteaa vastineenaan, että voimassa olevassa asemakaavassa on osoitettu vastaava määrä käyttämätöntä rakennusoikeutta Kirjurinluodon alueelle, kuin hankkeessa on tarkoitus toteuttaa. Rakennusala, jolle rakennusoikeus on osoitettu, sijaitsee noin 60 metrin etäisyydellä suunnitellusta rakennuksesta. Kyseessä olevat alueet ovat kaupungin omistuksessa ja hallinnassa, jolloin kaupunki voi ohjata tulevaa rakentamista alueella. Poikkeamishakemuksella ei ole tarkoitus lisätä alueen rakennusoikeutta, vaan osoittaa käyttämätöntä rakennusoikeutta asemakaavasta poikkeavasti rakennuksen käytön kannalta tarkoituksenmukaisempaan paikkaan. Rakennusoikeuden siirtymisellä ei ole vähäistä merkittävämpiä vaikutuksia joki- tai puistomaisemaan. Hankkeen vaikutuksia on myös arvioitu kansallisen kaupunkipuiston kannalta, eikä suunnitellulla rakentamisella ole todettu olevan kielteisiä vaikutuksia kaupunkipuistolle. Kirjurinluodon yleisestä käytöstä ja laajasta kaupunkilaisia koskevasta merkityksestä johtuen päätösvalta on kaupunginhallituksella.

Rakentaminen on tarkoitus toteuttaa julkis-yksityisen yhteistyöhankkeena. Yhteistyökumppani on tarkoitus valita tarjouskilpailumenettelyllä, jonka tavoitteena on arkkitehtonisesti, maisemallisesti ja toiminnallisesti korkeatasoinen kokonaisuus. Tarjousten arviointia tulee suorittamaan perustettava laaja-alainen hankeryhmä ja kilpailussa voidaan asettaa hankkeelle ehtoja laadukkaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Tämän lisäksi kaupungilla on hyvin toimiva organisaatio rakennussuunnittelun ohjaamiseen kaupunkisuunnittelun, rakennusvalvonnan ja kaupunkikuvatoimikunnan yhteistyönä. Kaupungin ollessa alueen omistaja ja myöhemmin vuokra-alueen luovuttaja, on hankkeen ohjaamiseen riittävät mahdollisuudet ilman asemakaavan muutosta. Hankkeen toteuttamismahdollisuudet voidaan käsitellä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisena poikkeamislupana. Käynnissä oleva Hanhiluodon vaiheasemakaavamuutos on oma erillinen prosessinsa, jota ei ole mahdollista laajentaa suunnitellun saunarakennuksen alueelle.

Asian harkinta

Asia on ollut esillä kaupunginhallituksen asettamassa rakennus- ja poikkeamislupatyöryhmässä. Työryhmä puoltaa hakemusta seuraavin ehdoin. Tarjouskilpailussa ja rakennussuunnittelun ohjauksessa tulee kiinnittää erityistä huomiota rakentamisen sopeutumiseen Kokemäenjoen kulttuurimaisemaan ja kansalliseen kaupunkipuistoon. Rakennus tulee toteuttaa arkkitehtonisesti ja maisemallisesti korkeatasoisena. Lisäksi vuokra-alueen luovutusehdoissa ja myöhemmässä valvonnassa tulee varmistua siitä, ettei suunniteltu rakentaminen johda epätoivottuun oheisrakentamiseen tai muuhun alueelle sopeutumattomaan toimintaan.

Kirjurinluodon alue on asemakaavassa osoitettu virkistysalueeksi, jolla erikseen osoitetuille osille sallitaan käyttötarkoitusta palveleva rakentaminen. Hakemuksen mukainen rakentaminen voidaan katsoa asemakaavan käyttötarkoituksen mukaiseksi. Olemassa olevan käyttämättömän rakennusoikeuden sijoittaminen kaavasta poikkeavasti voidaan rakennuksen käyttötarkoitus ja suunniteltu toiminta huomioiden katsoa mahdolliseksi. Olemassa oleva yhdyskuntatekniikan sijainti puoltaa suunniteltua rakennuspaikkaa. Hanke mahdollistaa Kirjurinluodon kehittämisen kaupungin tavoitteiden mukaisesti eikä rakentaminen ole ristiriidassa kansallisen kaupunkipuiston kehittämistavoitteiden kanssa.

Kaupungilla on alueen omistuksen ja hallinnan sekä tarjouskilpailu- ja rakennuslupamenettelyiden avulla riittävät mahdollisuudet ohjata hankkeen toteuttamista. Poikkeaminen ei johda rakennusoikeuden lisäämiseen alueella, koska kaupungilla on mahdollisuus hallita rakentamista alueella. Hanke ei edellytä asemakaavan muutosta.

Rakentaminen ei aiheuta haittaa valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen, rakennetun kulttuuriympäristön tai Porin kansallisen kaupunkipuiston arvoille. Hanke ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Hakemuksen mukainen rakentaminen ei vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista ja täyttää muutkin poikkeamiselle asetetut edellytykset. (MRL 171 §)

Kaupunkisuunnittelu esittää poikkeamisluvan myöntämistä edellä mainituin ehdoin.

Päätösvallan peruste

Porin kaupungin hallintosäännön 27 §:n 9. kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää poikkeuksen myöntämisestä rakentamista koskevista säännöksistä MRL 171 §:n perusteella, kun kyseessä on kaupunkikuvallisesti tai kooltaan merkittävä hanke.

Ehdotus

Esittelijä

Aino-Maija Luukkonen porluukkai

Porin kaupunginhallitus päättää myöntää haetun poikkeamisluvan kaupunkisuunnittelun esityksen mukaisesti.

Päätös on voimassa kaksi vuotta. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on säädetyssä järjestyksessä haettava poikkeamispäätöstä vastaava rakennuslupa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.   

Kaupunginhallitus päätti käsitellä seuraavaksi § 103.

Kokouskäsittely

Asemakaava-arkkitehti Risto Reipas saapui asian käsittelyn aikana kutsuttuna asiantuntijaksi kokoukseen klo 16.15.

Valmistelija

Mikko Nurminen, rakennusvalvontayksikön päällikkö, mikko.nurminen@pori.fi

Perustelut

Turun hallinto-oikeus (20380/03.04.04.04.16/2021) on pyytänyt Porin kaupunginhallitusta antamaan lausunnon Varsinais-Suomen ELY-keskuksen valitukseen (VARELY/1697/2021) kaupunginhallituksen tekemästä päätöksestä 15.2.2021 § 105: Poikkeaminen, 609-430-1-18, Porin kaupunki, Kirjurinluoto (PRIDno-2020-6104). Lausunnon lisäksi pyydetään toimittamaan lupahakemus liitteineen, virallinen kaavaote vahvistamis- ja hyväksymismerkintöineen ja kaavamääräyksineen, julkipanotodistus sekä ajantasainen rakennuslupa- ja poikkeuslupatilannekartta alueelta. Asiakirjat on luetteloitava erilliseen dokumenttiin ja lisättävä toimitettavaan aineistoon. Hallinto-oikeudelle on myös ilmoitettava lisätietojen antaja yhteystietoineen.

Varsinais-Suomen ELY-keskus vaatii kaupunginhallituksen päätöksen kumoamista lainvastaisena. Poikkeamisen edellytysten ei nähdä toteutuvan maankäyttö- ja rakennuslain 172 §:n 2 momentin mukaisesti. ELY-keskus katsoo, että poikkeaminen vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista ja johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen valtakunnallisesti arvokkaan kulttuuriympäristön alueella (RKY). Poikkeamisen katsotaan myös haittaavan kaavan toteutumista.

Perustelun ELY-keskus esittää, että RKY-alueella rakentamisen tulee lähtökohtaisesti tapahtua asemakaavan mukaisesti ja että hankkeen toteuttamismahdollisuudet tulee ratkaista asemakaavan muutoksella. Poikkeamisen nähdään lisäävän alueen rakentamista, olevan massaltaan huomattavan suuri ja sijoittuvan kulttuurimaiseman keskeiselle alueelle lähelle jokea.

Ehdotus

Esittelijä

Aino-Maija Luukkonen porluukkai

Porin kaupunginhallitus päättää antaa lausuntonaan seuraavan:

Kirjurinluodon käyttö kaupunkilaisten virkistysalueena on alkanut samalla, kun luoto on vapautunut Kokemäenjoen jatkuvista tulvista. Aluetta on kehitetty määrätietoisesti ja yhdessä kuntalaisten kanssa ja suunniteltu erilaisia vapaa-aikaan soveltuvia toimintoja sekä niitä tukevia rakenteita ja rakennuksia. Mittavimmat Kirjurinluodon kyseessä olevalle rannalle sijoittuneet hankkeet ovat olleet kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun pohjalta toteutussuunnitelmaksi asti yltänyt Porin musiikki- ja kongressitalo ja ympärivuotista tapahtumallisuutta edustanut Event Areena. Kuntalaiset ovat useassa yhteydessä osallistuneet erilaisiin vuorovaikutusmenettelyihin, joissa suurimmaksi toiveeksi on lähes poikkeuksetta noussut sauna ja siihen liittyvät muut yleisen rantaelämän mahdollistavat toiminnot. Porin kaupunki on ollut myös aktiivinen perustamaan Porin kansallista kaupunkipuistoa, jossa yhtenä osakokonaisuutena on Kirjurinluodon kehittäminen rakennettuna ympäristönä.

Porin kansallinen kaupunkipuisto on perustettu 6.5.2002 (Ympäristöministeriö 3/5541/2001) ja hoito- ja käyttösuunnitelma hyväksytty 5.11.2008 (Ympäristöministeriö 1/5542/2008). Porin kansallinen kaupunkipuisto koostuu kolmesta aluekokonaisuudesta, joista Luotojen alueen päätavoitteisiin kuuluvat muun muassa (9.) Virkistyskäyttömahdollisuuksien turvaaminen ja kehittäminen, (10.) Suurtapahtumien kehittymisen mahdollistaminen, ja (11.) Palvelutarjonnan monipuolistaminen. Hoito- ja käyttösuunnitelmassa on todettu, että Luotojen alueen palvelutarjontaa kehitetään luotojen kaakkoisosassa, monipuolistetaan ja pyritään lisäämään ympärivuotisia toimintoja esimerkiksi avantouinnin mahdollisuudella.

Kokemäenjoen luotojen valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö on museoviraston esityksestä 12.3.2009 valtioneuvoston päätöksellä 22.12.2009 otettu maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoittamaksi inventoinniksi. Kokemäenjoen luodot, Hanhiluoto, Kvistiluoto, Hevosluoto ja Kirjurinluoto kuvataan monipuolisesti erilaisiksi virkistystoimintojen alueiksi, joista Kirjurinluoto on leimallisesti toiminnallinen ja jolla on sijainnut myös uimalaitos aina 1900-luvun puoliväliin asti.

Hankkeen tarkoituksena on tukea virkistystoimintaa ja yksityisten toiminnanharjoittajien kanssa toteutettavia yhteistoimintamenettelyjä (Public-Private-Partnership). Hanke mahdollistaa rannan nykyisen ainoastaan kesäkäytössä olevan ja heikkokuntoisen huoltorakennuksen korvaamisen uudella ja merkittävästi paremman palvelutason rakennuksella. Uudisrakennuksen sijainti on tarkoin harkittu vain muutamia kymmeniä metrejä kaavan osoittamasta sijainnista poikkeavaan, maisemassa soveltuvaan, puita säästävään ja paremmin kunnallistekniikkaan liitettävään paikkaan. Rakentaminen on toteutettavissa tulvalta suojatulla tavalla siten, että maantasoa ei ole tarvetta vähäistä enempää korottaa ja samalla on luotavissa katseilta suojaisia saunatoimintojen kannalta tarpeellisia ulkotiloja.

Hanke on tarkoitus toteuttaa Porin kaupungin hyvien kokemusten mukaisena kilpailutuksena, jossa edellytetään arkkitehtuuriltaan ja maisemaan soveltuvuudeltaan korkeatasoisia ratkaisuja sekä Kirjurinluodon ja kansallisen kaupunkipuiston tavoitteiden mukaisia liiketoimintamuotoja. Kilpailutusta varten perustetaan asiantuntijaraati ja rakennuslupaprosessia kommentoi laaja-alaisesti asiantuntijoista koostuva kaupunkikuvatyöryhmä. Porin kaupungin mittava historia Kirjurinluodon korkealaatuisessa kuntalaisia palvelevassa kehittämisessä on kaiken suunnittelun, lupaprosessien ja toteutusten perustana.

Kuten ELY-keskuskin toteaa, hanke sijoittuu aktiivisen virkistyskäytön alueelle. Kirjurinluodon pitkään jatkunut tapahtumallisuuden ja palvelujen kehittäminen on huomioitu kansallisen kaupunkipuiston päätavoitteissa ja hoito- ja käyttösuunnitelmassa, päätöksessä valtakunnallisesti arvokkaista rakennetuista kulttuuriympäristöistä sekä kaikissa maankäytön suunnitelmissa. Poikkeamisen mahdollistama toimintojen tarkoituksenmukainen ja kaavoitusta tarkempi sijoittuminen tukee Porin kansallisen kaupunkipuiston tapahtumallisuuden ja palvelujen alueen Kirjurinluodon kehittymistä, eikä rakentamisella ole merkittäviä vaikutuksia Kirjurinluodon maisemaan tai uhkaa kansallisen kaupunkipuiston arvoja. Poikkeaminen on tarkoituksenmukaista vaiheittain tarkentuvaa suunnittelua ja maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten työkalujen käyttöä.

Hanke on asemakaavan tavoitteiden mukainen, toteutettavissa hallitusti perustellulla poikkeamisella, eikä asemakaavan muutokselle ole tarvetta. Ympäristöministeriön hyväksymän Porin kansallisen kaupunkipuiston tavoitteiden mukaisen hankkeen ei voi nähdä olevan valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön tavoitteiden vastainen.

Porin kaupungin maanomistus, Kirjurinluodon ja kansallisen kaupunkipuiston selkeät tavoitteet sekä kehittämisen ja rakentamisen vahva ohjaus varmistavat, että alueen kantokyvyn ylittävää rakentamista ei tapahdu, eikä rakennusoikeuden määrä alueella kasva laittomasti tai tavoitteiden vastaisesti.

ELY-keskuksen valitus on hylättävä ja KH:n poikkeamispäätös pidettävä lainmukaisena voimassa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi
Mikko Nurminen, rakennusvalvontayksikön päällikkö, mikko.nurminen@pori.fi

Perustelut

Turun hallinto-oikeus (20380/03.04.04.04.16/2021) on 29.6.2021 antanut luvanhakijalle tilaisuuden esittää käsityksensä osapuolten valituksen tehneen ELY-keskuksen ja luvan myöntäneen Porin kaupungin esittämistä vaatimuksista ja muusta aineistosta. Porin kaupunki on hakenut ja saanut jatkoaikaa vastauksen jättämiseksi.

Ehdotus

Esittelijä

Aino-Maija Luukkonen porluukkai

Porin kaupunginhallitus päättää täydentää käsitystään luvanhakijan ominaisuudessa seuraavasti:

Poikkeamislupaa on hakenut Porin kaupungin tehtäväjaon mukaisesti kiinteistöistä vastaava teknisen toimialan infrayksikkö.

Poikkeamislupa liittyy kaupungin matkailun ja markkinoinnin kärkikohteeksi määritellyn Kirjurinluodon kehittämiseen ja aihetta on käsitelty kaupunginhallituksen suunnittelukokouksissa, ympäristö- ja elinvoimatoimialan johtoryhmässä, elinkeinoketjussa ja kaupunkikehitysryhmässä.

Kirjuriluodon kehittämistä on toteutettu ahkerasti kävijöiden kanssa ja pyritty luomaan reunaehtojen puitteissa soveltuvia ja kysyntää vastaavia kaupungin omia sekä kolmannen sektorin ja elinkeinonharjoittajien kanssa yhteistyössä toteutettavia toimintoja. Kirjurinluoto on merkittävin kaupunkilaisten virkistys- ja ulkoilualue, jonka palvelut ovat ahkerasti käytettyjä ja kehitystoimet odotettuja. Sauna on ylivoimaisesti halutuin ja pitkäaikaisin kehitystoive. Tarvetta korostavat poikkeamisluvan sijoituspaikalla tänä kesänä toimiva määräaikainen telttasauna, kaksi lautoille sijoitettua jokisaunaa sekä yksi tonttivaraus Karjarannassa saunapalvelun toteuttamista varten. Saunat ovat yksityisten toiminnanharjoittajien ylläpitämiä ja elinvoimaisia, mutta heidänkin tahoilta on toivottu kestävämpää ratkaisua Kirjurinluodon uimarannan yhteyteen.

Kirjurinluodon, kuten koko kaupungin kannalta, elinkeinoharjoittajien kanssa toteutetut hankkeet (PPP) ovat elinvoimaisia ja parantavat merkittävästi kaupungin mahdollisuuksia ylläpitää omaa palvelutarjontaa. Kirjurinluodon sauna yhdessä uuden torirakennuksen ja rantapaviljongin (Cafe Jazz) kanssa ovat esimerkillisiä yhteistyöhankkeita ja niiden soveltumista kaupunkikuvaan ja -kulttuuriin sekä palveluverkkoon on harkittu monipuolisesti ja laaja-alaisesti.

Kirjurinluodon saunahankkeen edellyttämä poikkeaminen soveltuu alueelle, eikä poikkeamisesta aiheudu ELY-keskuksen esittämää haittaa.

ELY-keskuksen valitus on hylättävä ja KH:n poikkeamispäätös pidettävä lainmukaisena voimassa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Pauliina Mäenpää, Johtava juristi, pauliina.maenpaa@pori.fi

Perustelut

Taustaa

Porin kaupunki on hakenut poikkeamislupaa kerrosalaltaan 300 m2:n suuruisen saunan ja yleisten palvelujen rakennuksen rakentamiseksi Porin Kirjurinluodolla voimassa olevan asemakaavan mukaisen rakennusalan ulkopuolelle kaavan virkistysalueelle (V-1).

Kaupunginhallitus on (15.2.2021 § 105) myöntänyt poikkeamisen seuraavin ehdoin. Tarjouskilpailussa ja rakennussuunnittelun ohjauksessa tulee kiinnittää erityistä huomiota rakentamisen sopeutumiseen Kokemäenjoen kulttuurimaisemaan ja kansalliseen kaupunkipuistoon. Rakennus tulee toteuttaa arkkitehtonisesti ja maisemallisesti korkeatasoisena. Lisäksi vuokra-alueen luovutusehdoissa ja myöhemmässä valvonnassa tulee varmistua siitä, ettei suunniteltu rakentaminen johda epätoivottuun oheisrakentamiseen tai muuhun alueelle sopeutumattomaan toimintaan.

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valittanut kaupunginhallituksen päätöksestä.

Hallinto-oikeuden päätös

Turun hallinto-oikeus on 7.2.2023 ratkaissut ELY-keskuksen valituksen. Hallinto-oikeus on kumonnut kaupunginhallituksen päätöksen ja hylännyt kaupungin lupahakemuksen.

Esityslistan liitteenä olevan päätöksen perusteluosassa hallinto-oikeus on arvioinut asiaa seuraavasti:

”Poikkeamishakemuksen kohteena olevan saunan ja yleisten palvelujen rakennuksen rakennuspaikka on Porin Kirjurinluoto, joka on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY) sekä osa Kokemäenjokilaakson valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Kirjurinluoto kuuluu myös Porin kansalliseen kaupunkipuistoon. Alueella voimassa oleva asemakaava on varsin uusi ja tässä kaavassa on kaavallisin selvityksin ratkaistu muun ohella kaava-alueen rakentamisen määrä ja sijoittuminen ottaen huomioon alueeseen liittyvät erityiset arvot. Myönnetty poikkeaminen merkitsisi kookkaan saunarakennuksen rakentamista asemakaavan mukaiseen rakennusalaan nähden lähemmäksi Kokemäenjoen rantaa ja on ilmeistä, että tällä rakentamisella on vaikutusta alueen kulttuurimaisemaan ja kaupunkikuvaan.

ELY-keskus on valituksessaan todennut, että poikkeaminen lisää rakennusoikeutta kaavaan nähden, koska asemakaavassa sallittua rakennusoikeutta ei kumota. Kaupunki on puolestaan esittänyt, että sillä alueen omistajana on mahdollisuus hallita rakentamista alueella. Myönnetyllä poikkeamispäätöksellä ei ole kuitenkaan ratkaistu oikeutta rakentaa asemakaavan mukaiselle rakennusalalle, joten kaavallista estettä rakentamisen määrän lisääntymiseen asemakaava-alueella ei ole. Näin ollen ja kun otetaan huomioon saunarakennuksen sijoittuminen ja suuri koko, myönnetty poikkeaminen aiheuttaa haittaa kaavan toteuttamiselle ja alueiden käytön muulle järjestämiselle. Lisäksi rakennuspaikkaan liittyy edellä todettuja erityisiä arvoja, joten poikkeamisen myöntäminen vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Poikkeamisen myöntämiselle ei siten ole oikeudellisia edellytyksiä. Rakennushanke tulee ratkaista poikkeamisen asemesta asemakaavaa muuttamalla, jolloin hankkeen maisemalliset ja kaupunkikuvalliset vaikutukset voidaan huomioida laajemmin ja yksityiskohtaisemmin kuin yksittäistä poikkeamislupaa ratkaistaessa. Kaupunginhallituksen päätös on näin ollen kumottava.”

Hallinto-oikeuden päätös on lainvoimainen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi liitteenä olevan Turun hallinto-oikeuden päätöksen (H186/2023).

Päätös

Merkittiin tiedoksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.