Elinvoima- ja ympäristölautakunta, kokous 17.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 53 Elinvoima- ja ympäristölautakunnan lausunto: Mäntyluoto 65. kaupunginosan Kallon aluetta koskeva asemakaavan muutos 609 1758

PRIDno-2021-4465

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Risto Reipas, yksikön päällikkö, kaavoitusyksikkö, risto.reipas@pori.fi

Perustelut

Kallo-Reposaari alueesta on laadittu kehittämishankeselvitys, joka toimii Kallon asemakaavan muutoksen pohjaselvityksenä ja Reposaaren matkailullisen kehittämisen tausta-aineistona.

Yyterin alueen kehittäminen on ollut Porin kaupungin matkailun kehittämisen kärkihankkeita vuodesta 2017 lähtien. Kehittämistoimenpiteiden tavoitteena on lisätä Yyterin houkuttelevuutta ja tunnistettavuutta sekä parantaa yleisilmettä ja käytännön toimivuutta kaikkina vuodenaikoina.

Kasvuohjelmassa Yyterin alueen kehittämiseen on linkitetty myös Uniluodon, Kallon ja Reposaaren alueet. Kasvuohjelman mukaisesti kaupungin roolina on ennen kaikkea luoda maankäytölliset edellytykset investointien sijoittumiselle alueelle (yleiskaava, asemakaava ja luvat), jatkaa alueen infrainvestointeja sekä kehittää yhdessä alueen toimijoiden kanssa alueen ulkoista ja sisäistä saavutettavuutta.

Yyterin alueen kasvuohjelma on hyväksytty elinvoima- ja ympäristölautakunnassa 28.10.2020 ja Porin kaupunginhallituksessa 9.11.2020.

Kallon alue kuuluu vuonna 1982 hyväksyttyyn asemakaavaan, tunnus 609 779. Samaan asemakaavaan kuuluu koko Mäntyluodon satama ja osa Uniluodosta. Kallon osalta kaava ei vastaa nykypäivän maankäytön ja toimintojen sijoittelun vaateita. Suurin osa Kallon alueesta on varustettu lähivirkistysaluetta kuvaavalla VL- merkinnällä.

Kaavamuutostyö aloitetaan syksyn 2021 aikana. Kallon alue on kaavoituskatsauksen 2021-2023 kohde M12. Kaavatyön tausta-aineistoksi on tilattu liitteenä oleva selvitys viranhaltijapäätöksellä 11.5.2021 EnviConsult and Trade Oy:ltä. Selvityksen valmistelussa on ollut mukana kaupunkisuunnittelun kesäharjoittelija kesän 2021 ajan.Työ on valmistunut 15.9.2021.

Työssä osallistettiin Kallo-Reposaari alueiden keskeisten toimijoiden edustajia. Työtä on Porin kaupungin puolelta ohjannut ohjausryhmä, johon ovat kuuluneet toimialajohtaja Lauri Kilkku, infrayksikön päällikkö Markku Koppelomäki, rakennusvalvontayksikön päällikkö Mikko Nurminen,  kaupunkisuunnittelupäällikkö Risto Reipas ja sidosryhmäpäällikkö Janne Vartia.

Ehdotus

Esittelijä

Aino-Maija Luukkonen porluukkai

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Kallo-Reposaari kehittämishankeselvityksen, joka toimii Kallon asemakaavan muutoksen pohjaselvityksenä ja Reposaaren matkailullisen kehittämisen tausta-aineistona.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian valmisteluun.

Valmistelija

Harri Kahelin, Kaavoitusarkkitehti, harri.kahelin@pori.fi

Perustelut

Kaavatyön vireille tulosta on kuulutettu 25.5.2022, Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 26.5. – 27.6.2022 ja kaavaluonnos on ollut nähtävillä 16.2. – 15.3.2023.

Kallon asemakaavan muutoksella ja laajennuksella muodostuu:
Porin kaupungin Mäntyluoto 65. kaupunginosan korttelit: 6 ja 7, erityisaluetta (EN), satama-aluetta (LS-2), venevalkama-aluetta (LV), yleistä pysäköintialuetta (LP-3, LP-4) ja virkistysaluetta (VP-14, VL) sekä Kallontie (osa), Kallonkuja, Kallonaukio ja Majakkapuisto.

Kaava-alue sijoittuu n. 23 km päähän keskustasta luoteeseen Mäntyluodon 65. kaupunginosaan. Suunnittelualue rajautuu merialueisiin paitsi pengertien osalta, joka ulottuu pieneltä osin mantereelle. Kaava-alueen pinta-ala on n. 32 ha.

Kallo on noin kuuden metrin korkuinen kallioinen vanha majakkasaari Porin kaupungin ja sataman edustalla. Alueelle ensimmäinen majakka rakennettiin vuonna 1884. Saarella toimii myös Suomen vanhin urheiluseura, vuonna 1856 perustettu Segelföreningen i Björneborg (BSF). Alueella toimivat myös Länsi-Suomen merivartiosto ja luotsiasema.

Suunnittelualue on vireillä olevan Satakunnan maakuntakaavan 2050 yhteydessä laaditussa Satakunnan viherrakenneselvityksessä sisällytetty Satakunnan tärkeimpiin luonnon ydinalueisiin nro 12 Meri-Pori. Alueiden valinnassa on kiinnitetty erityistä huomiota kansallispuistojen ja Natura-alueiden verkostoihin, linnustollisesti arvokkaisiin kohteisiin sekä muihin luonnonoloiltaan Satakunnan mittakaavassa merkittäviin luontokohteisiin. Ydinalueet eivät ole tarkkoja rajauksia, vaan ne kuvaavat laajoja yleispiirteisiä alueita, jotka muodostavat hyvin vaihtelevan kokoisia luontokohteiden kokonaisuuksia. Suunnittelualue ei kuulu osaksi Natura 2000-verkostoa eikä suunnittelualueella sijaitse erikseen kaavassa osoitettuja suojelualueita.

Alueelle on laadittu kaavatyön aikana luonto- maisema-, rakennetun kulttuuriympäristön ja arkeologisen tarkastelun sekä vedenalaisen arkeologian selvityksiä vuosina 2022-2023. Kallon maa-alueilta on todettu löytyneen suojeltavia arkeologisia ja luontoarvoja aiempien rakennushistoriallisten arvojen lisäksi.

Pääosin saari on virkistyskäytössä. Joukkoliikenne, jalankulku- ja pyöräilyväylä päättyvät Mäntyluotoon. Saaressa ei ole jalankulku- ja pyöräilyväyliä. Metsäalueella on polkuja retkeilijöille.

Kaava-alueella voimassa oleva asemakaava ei vastaa Kallon alueen kehittämistarpeiden osalta nykypäivän maankäytön ja toimintojen sijoittelua ja tulevia tarpeita. Kallon alueen suosio sekä porilaisten että matkailijoiden keskuudessa on jatkuvasti kasvanut, jolloin myös alueen liikennemäärät ja pysäköintitarpeet ovat voimakkaasti lisääntyneet. Kallon saareen johtavan pengertien kaavoitus katualueeksi on ajoyhteyden kunnossapidon parantamiseksi tarpeen ja toimivien ajoyhteyksien lisäksi alueella tulee erityisesti kiinnittää huomiota kevyen liikenteen turvalliseen ja tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen.

Kaava ottaa huomioon pursiseuran toiminnan kehittämisen ja laajentamisen. Lisäksi BSF:n suunnitelmissa on laiturikapasiteetin nostaminen ja vesialueen ruoppaus. Kallon ja Reposaaren välisen aallonmurtajan lähes kärkeen on rakennettu pieni laituri, joka toimii mm. vesibussi Charlotan pysähdyspaikkana.

Asemakaavamuutoksen tavoitteena on vastata kaava-alueella nykyisten toimintojen laajenemistarpeisiin, parantaa alueen liikenneturvallisuutta sekä erityisesti kehittää ulkoilun, jalankulun ja pyöräilyn olosuhteita. 

Kaavaa on tarkennettu luonnosvaiheessa saadun palautteen pohjalta. Tarkennukset on luettavissa selostuksesta kohdasta 3.2 osallistuminen ja yhteistyö, kaavaluonnos.

Mielipiteet ja ennakkolausunnot on esitetty kaavaselostuksen liitteenä olevassa vuorovaikutusraportissa (liite 8), ja ne ovat kokonaisuudessaan nähtävissä kaavatyön asiakirjoissa kaupungin asianhallintajärjestelmässä.

Tämän asemakaavan alueella tonttijako laaditaan sitovana ja erillisenä.

Asiakirjoihin sisältyy asemakaavakartta ja -selostus.

Luettelo asianosaisista on nähtävissä asiakirjoissa.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Inna

Kaupunginhallitus päättää asettaa Mäntyluoto 65. kaupunginosan Kallon aluetta koskevan asemakaavan muutoksen 609 1758, päivätty 22.1.2024, nähtäväksi vähintään 30 päivän ajaksi ja pyytää siitä lausunnot Satakunnan pelastuslaitokselta, Pori Energia Oy Energiayksiköltä, Pori Energia Sähköverkot Oy:ltä, Porin satamalta, Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Telia Finland Oy:ltä, DNA-Länsi-Suomelta, Satakuntaliitolta, Tukesilta, Väylävirastolta, Rajavartiolaitokselta, tekniseltä lautakunnalta, elinvoima- ja ympäristölautakunnalta, Satakunnan Museolta, Museovirastolta ja Porin Vedeltä, minkä jälkeen asia tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Heli Välimaa, ympäristösuunnittelija, heli.valimaa@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 11.3.2024 asettaa Mäntyluoto 65. kaupunginosan Kallon aluetta koskevan asemakaavan muutoksen 609 1758, päivätty 22.1.2024, nähtäväksi vähintään 30 päivän ajaksi ja pyytää siitä lausunnot Satakunnan pelastuslaitokselta, Pori Energia Oy Energiayksiköltä, Pori Energia Sähköverkot Oy:ltä, Porin satamalta, Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Telia Finland Oy:ltä, DNA-Länsi-Suomelta, Satakuntaliitolta, Tukesilta, Väylävirastolta, Rajavartiolaitokselta, tekniseltä lautakunnalta, elinvoima- ja ympäristölautakunnalta, Satakunnan Museolta, Museovirastolta ja Porin Vedeltä.

Luonnosvaiheessa toimiala kommentoi kaavamuutosta seuraavasti:

Ympäristö- ja terveysvalvontayksikkö

Kallon alueen kaavamuutostarpeet ovat kiistattomat ja kaava mahdollistaa ongelmien ratkaisemisen. Tehdyt selvitykset ovat tässä vaiheessa riittävät.

Kaupunkimittaus

Kaupunkimittaus kiinnittää huomiota Kallonkujan pp/h -merkintään. Tieliikennelain säädösliitteessä on kuvattu, mitä huoltoajolla tarkoitetaan. Mikäli Kallonkujalla sallitaan vain huoltoajo, tulisi se estämään muun muassa työssäkäyntiliikenteen luotsiasemalle sekä kortteliin 6. Rakennusalojen ja isojen rakennusoikeuksien osoittamista yleisille alueille tulisi välttää. Rakennettavaksi tarkoitetut alueet tulisi osoittaa korttelialueeksi.

Pyrkimys osoittaa puistoalueen raja noudattamaan rantaviivaa tuo kiinteistönmuodostukseen ylimääräisiä haasteita. Lisäksi puistoalueen rajaa tuskin pystytään kuitenkaan osoittamaan rantaviivan kohdalle kovinkaan tarkkaan. Kallotien osalta olisikin helpompaa osoittaa ”puistosuikaleet” suorilla viivoilla kadun suuntaisesti. Pyrkimys yrittää noudattaa rantaviivaa toisi ylimääräistä työtä ja lopputulos olisi oletettavasti kuitenkin virheellinen.

Satama-alueen käyttötarkoitus on uudessa kaavassa LS-2, vanhassa se on LS-1. Tällaisessa tapauksessa pitää käyttötarkoitusalueen raja osoittaa sulkeutuvaksi myös kaava-alueen itäreunalla, koska kyseessä on kuitenkin kaksi eri käyttötarkoitusta, vaikka molemmat liikennealuetta ovatkin.

Kasvupalvelut

Kallon alueelle, sataman läheisyyteen, ei pidä muodostaa AO-tonttia, vaan sen tulee olla osa ympäröivää VL-aluetta.

Ympäristösuunnitteluyksikkö

Kallon asemakaavamuutoksen luontoselvityksessä todetaan, että saaren metsiä tulisi hoitaa ensisijaisesti virkistyskäyttöä ja luontoarvoja korostaen. Saaren VL-alueilla, myös muilla kuin luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeiksi rajatuilla alueilla, onkin tarpeen pitäytyä ympäristöä merkittävästi muuttavilta toimenpiteiltä. Tämä tulee huomioida korkealla prioriteetilla muun muassa valmisteilla olevan kaupungin viheralueiden kunnossapitoluokituksen yhteydessä.

Kurtturuusuesiintymät on kaavassa huomioitu hyvin ja määrätty tämä tyrnikasvustoja uhkaava vieraslaji poistettavaksi.

LP-3-alueen osalta kaavamääräyksessä on otettu huomioon pysäköintialueen pinnan veden läpäisevyys ja osittain puuston säilyttämisen tarve. On tärkeää, että pysäköintialue pystytään sijoittamaan ja rakentamaan luontoa vahingoittamatta myös niin, että se ei edellytä kallioalueen räjäytyksiä.

Teknisenä muutoksena kaavaselostukseen on hyvä tarkentaa termejä linja-autot ja kiertopaikat. Kyseessä on tilausajoissa käytettävien (matkailu- /ryhmämatka-) linja-autojen lyhytaikainen pysäköinti ja kääntöpaikat.

Matkailu- ja markkinointiyksikkö

Kallon alueen suosio sekä porilaisten että matkailijoiden keskuudessa on jatkuvasti kasvanut, jolloin myös alueen liikennemäärät ovat voimakkaasti lisääntyneet. Alueen parkkipaikoitus selkeytyy kaavan toteutumisen myötä merkittävästi ja näin rauhoittaa Kallon aukion alueen kävelylle ja pyöräilylle matkailijat ja kaupunkilaiset huomioiden.

Pääosa Kallon saaresta on osoitettu uudistetussa kaavassa virkistysalueeksi ja kaavamuutoksessa on huomioitu alueen arvokkaat luonto- ja kulttuuriympäristöarvot. Kaavamuutoksessa on huomioitu myös alueen palvelujen toimintaedellytykset sekä tulevaisuuden tavoitteina uuden yhteyslaiturin sekä pyöräpysäköinnin mahdollistaminen.

Saaren pohjoisosassa sijaitseva kääntöpaikka on osoitettu katuaukiona, johon kaavaselostuksen mukaan on jatkossa mahdollista osoittaa esimerkiksi tarvittavat pyöräpysäköintipaikat. Pyöräpysäköinnin tilavaraus on hyvä mitoittaa ja osoittaa jo asemakaavassa ja siten edesauttaa, että pysäköinti toteutuu yhtenäisesti ja siististi tietyllä alueella.

Kaavassa huomioidaan hyvin matkailun toimintaedellytysten kehittäminen tulevaisuudessa. Huomioitavaa tulevaisuudessa on selkeän ja toimivan opastesuunnittelun toteutus.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää antaa kaavaehdotuksesta seuraavan lausunnon:

"Ympäristösuunnittelun näkökulmasta on myönteistä, että kaavaehdotuksessa on vahvistettu suojelumerkintöjä.

Lisäksi lautakunta kiinnittää huomiota vielä seuraaviin, osin jo luonnosvaiheessakin kommentoituihin seikkoihin:

Kaavamääräysten mukaan LP-3- ja LP-4-alueille tulee toteuttaa liikuntaesteisten autopaikkoja ja pyöräpysäköintipaikkoja. Polkupyörien pysäköintipaikkoja tulee kaavassa osoittaa myös Kallon katuaukiolle ja varmistaa siten niiden tarvitsema tilavaraus. Määräys kaavassa edesauttaa, että pysäköinti toteutuu yhtenäisesti ja siististi tietyllä alueella.

Kaupunkimittauksen näkökulmasta pyrkimys osoittaa lähivirkistysalueen raja noudattamaan rantaviivaa tuo kiinteistönmuodostukseen ylimääräisiä haasteita. Pienimmillään kadun ja satama-alueen (LS-2) väliin jäävä lähivirkistysalue on hyvin kapea, eikä sen rajaa pystytä osoittamaan rantaviivan kohdalle kovinkaan tarkkaan. Kallontien osalta on helpompaa osoittaa lähivirkistysaluesuikaleet suorilla viivoilla kadun suuntaisesti, kuten voimassa olevassa asemakaavassakin on tehty.

Kaavaselostuksessa on maininta saarella pengertien vieressä sijaitsevasta pienestä uimarannasta. Tarkennuksena todetaan, että tämän epävirallisen uimarannan veden laatu ei ole Porin seudun ympäristöterveydenhuollon valvonnassa."

Pöytäkirja tämän asian osalta päätetään tarkastaa välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pöytäkirja tämän asian osalta päätettiin tarkastaa välittömästi kokouksessa.

Tiedoksi

Kaavoitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.