Perustelut
Sivistystoimialan talousarvio 2022 laadittiin siltä pohjalta, että palveluja kyetään järjestämään normaalilla tavalla vuonna 2022. Lähtökohta oli, että koronapandemia ei haittaa toimintaa eikä vaikuta talouteen enää vuonna 2022. Näin ei tapahtunut. Alkuvuonna koronapandemia kiihtyi, ja se näkyi erityisen voimakkaasti henkilöstön sairauspoissaoloissa, työterveyshuollon palvelujen kasvussa sekä puhdistustarvikkeiden ja suoja-asujen hankinnoissa. Edellä mainitut vaikuttivat alkuvuonna merkittävästi kustannusten nousuun. Helmikuun lopulla alkanut Ukrainan sota on vaikuttanut yleiseen kustannustason nousuun. Lisäksi perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmiä on jouduttu tilanteen vuoksi lisäämään huomattavasti. Kriisi jatkuu, ja sen kustannustasoa nostavat vaikutukset jatkuvat vielä pitkälle. Talousarvion 2022 täytäntöönpano-ohjeiden mukaan, mikäli talousarvioylitystä ei voida mitenkään estää, tulee luottamuselimen tehdä perusteltu esitys määrärahamuutoksesta niin, että se voidaan käsitellä viimeistään joulukuun kaupunginvaltuustossa.
Alkuvuoden koronatilanteen vuoksi henkilöstön sairauspoissaolot kasvoivat merkittävästi. Sijaisten tarve lisääntyi, mikä vaikutti henkilöstökulujen kasvuun. Etenkin opetus- ja varhaiskasvatusyksikössä sairauspoissaoloja oli runsaasti. Lisäkustannukset ovat noin 0,35 miljoonaa euroa. Myös työterveyshuollon kustannukset ovat nousseet. Lisäkustannukset ovat yhteensä 0,4 miljoonaa euroa.
Puhdistustarvikkeita ja suoja-asuja jouduttiin myös hankkimaan pitkälle kevääseen. Tämä lisäsi tarvikehankintojen kustannuksia. Alkukeväällä syttynyt Ukrainan sota on vaikuttanut laajalti kustannustason nousuun. Tämä on näkynyt sivistystoimialan hankkimien tarvikkeiden hinnoissa, ja tätä kautta kustannusten kasvuna. Lisäkustannukset ovat 0,3 miljoonaa euroa.
Kriisin myötä on jouduttu perustamaan uusia perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmiä. Valmistavassa opetuksessa on tällä hetkellä noin 100 oppilasta ja määrä kasvaa edelleen. Täysin yllättäen tullut tilanne on vaikuttanut opetuksen kustannusten kasvuun. Varhaiskasvatuksessa tilanne on toistaiseksi ollut rauhallisempi. Kustannukset ovat noin 0,3 miljoonaa euroa.
Sivistystoimialan yksiköistä erityisesti varhaiskasvatusyksikkö on ollut taloudellisesti vaikeassa asemassa. Vaikka lasten määrä on laskenut, ovat lainsäädännön muutokset vaikuttaneet toiminnan järjestelyyn ja resurssitarpeiden kasvuun. Varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitusten tiukennukset ja ryhmäkokosäädökset ovat aiheuttaneet merkittävästi lisäkustannuksia, joita ei ole riittävästi pystytty ennalta arvioimaan.
Porin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa on noin 140 lapsiryhmää. Ryhmistä noin 120 on sellaisia, joiden lapsimäärä on ollut ennen varhaiskasvatuslain muutosta 1-2 lasta suurempi. Tuosta määrästä keskimäärin neljännes on ollut alle 3-vuotiaiden ryhmiä, joissa on ollut aiemmin sijoitettuna 13 lasta 12 sijaan. Vanhempien lasten ryhmissä on ollut sijoitettuna noin 2 lasta enemmän/ ryhmä. Lain tiukennuttua alle 3-vuotiaiden lasten ryhmiin voidaan nyt sijoittaa noin 30 lasta vähemmän kuin aikaisemmin ja yli 3-vuotiaiden ryhmiin noin 180 lasta vähemmän. Lisähenkilöstön tarve on ollut laskennallisesti 42 henkilöä. Lisäkustannukset ovat 1,5 miljoonaa euroa.
Edellä mainituista syistä johtuen sivistystoimialan menot ovat vuoden 2022 aikana kasvaneet niin, että vuoden 2022 talousarviomäärärahat eivät tule riittämään. Asia on tuotu säännöllisesti esille kuukausittaisissa talousraporteissa. Syyskuun alustavien talouden toteumien perusteella on arvioitu toimialan loppuvuoden taloustilanteen kehitystä ja tarkennettu määrärahan tarvetta.
Sivistystoimialan lisämäärärahan tarve aiheutuu edellä kuvatuista syistä seuraavasti:
Henkilöstökulujen kasvu
- Alkuvuoden koronatilanteen aiheuttamat sairauspoissaolot, sijaiskustannusten kasvu 0,35 miljoonaa euroa.
- Varhaiskasvatuksen ryhmäkokosäädösten ja henkilöstömitoitusten tiukennukset 1,5 miljoonaa euroa.
- Perusopetukseen valmistavan opetuksen kasvu 0,3 miljoonaa euroa.
Palvelujen ostot
- Työterveyshuollon kustannusten kasvu 0,4 miljoonaa euroa.
Aineet, tarvikkeet, tavarat
- Koronatilanteen vuoksi hankitut suoja-asut ja tarvikkeet sekä tarvikkeiden hintojen nousu 0,3 miljoonaa euroa.
Yhteensä lisämäärärahan tarve on 2,85 miljoonaa euroa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle sivistystoimialan vuoden 2022 talousarvioon 2,85 miljoonan euron määrärahan lisäystä. Perusteluina ovat erityisesti varhaiskasvatuksen lainsäädännön muutosten vaikutukset sekä alkuvuoden koronatilanteen sekä Ukrainan sodan aiheuttamat ennakoimattomat lisäkustannukset, joihin ei sivistystoimialan talousarviossa ole riittävästi määrärahoja.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.