Perustelut
Perusopetuslaissa (PoL 1998/628) ohjataan oppilaaksiottoa. Perusopetuslain 6 §:ssa määritellään kunnan velvollisuus osoittaa oppilaalle lähikoulu sekä oppilaan oikeus päästä lähikouluunsa. Perusopetuslaissa määrätään myös muun muassa lähikoulun osoittamisesta (6 §), oppilaan oikeudesta hakea muuhun kuin lähikouluun (28 §) sekä kunnan velvollisuudesta järjestää maksuton koulukuljetus tietyissä tilanteissa (32 §). Paikallisella tasolla oppilaaksiottoa on tarkennettu muun muassa erilaisissa sivistyslautakunnan päätöksissä. Porissa yleisopetuksen oppilaalle osoitetaan lähikoulu lähtökohtaisesti kotiosoitteen perusteella.
Opetusyksikölle on Porin vuoden 2022 talousarviossa (KV 15.11.2021) kirjattu tavoite uudistaa oppilaaksiottoa taloudellisten syiden vuoksi. Syynä tähän on ollut oppilasmäärän lasku lähivuosina, mikä vaikuttaa muun muassa valtionosuuksiin. Lisäksi kouluissa tulee olemaan yhä enemmän opetusryhmien kannalta hankalia oppilasmääriä esimerkiksi koulutulokkaiden ikäluokissa. Tämä voi johtaa joko kovin suurten tai pienten opetusryhmien muodostamiseen, mikä ei tue oppilaiden yhdenvertaisuutta tai opetuksen taloudellista järjestämistapaa. Oppilaaksioton uudistamista pohdittaessa tärkeäksi koettiin vaikuttaminen siihen, että koulutulokkaita voitaisiin sijoittaa kouluihin yli lähikoulualueiden, jolloin aloittavien 1.-luokkien määrään ja kokoon olisi voinut vaikuttaa.
Talousarvioon kirjatun velvoitteen toteuttamiseksi opetusyksikössä laadittiin suunnitelmaa oppilaaksioton uudistamiseksi, joka olisi mahdollistanut oppilaiden sijoittelun lähikoulualueiden rajojen yli. Valmistelussa oli mukana opetusyksikön hallinnon työntekijöiden ohella muutama rehtori ja suunnitelmia käsiteltiin kaikkien rehtoreiden kanssa. Valmisteluaikana muutettiin myös kahta lähikoulualuetta sivistyslautakunnassa 7.12.2021 (270 § ja 271 §). Näistä saadut kokemukset eivät tue lähikoulualueiden purkamista. Suunnitellut ja kokeillut toimenpiteet hidastavat oppilaaksiottoprosessia, jonka tulee olla mahdollisimman sujuva, jotta seuraavan lukuvuoden resursointi ja suunnittelu hoituvat aikataulussa. Oppilaaksioton uudistamismahdollisuuksiin ja tilanteeseen vaikutti myös Ukrainan tilanne, jonka myötä Porin kouluissa aloitti opiskelun noin 100 ukrainalaista perusopetusikäistä lasta ja nuorta. Tällä hetkellä ei pytystä ennakoimaan, millainen vaikutus tällä tai muilla geopoliittisilla muutoksilla tulee lähivuosina olemaan Porin oppilasmääriin. Näiden perusteella sivistyslautakunnalle esitetään, että oppilaaksiottoa ei nyt uudisteta kokonaisvaltaisesti niin, että oppilaita sijoitetaan ensimmäiselle luokalle yli lähikoulualuerajojen.
Oppilaaksioton sujuvoittamiseksi koetaan kuitenkin tarpeelliseksi koota eri päätöksiin ja asiakirjoihin kootut paikalliset oppilaaksioton käytänteet yhteen Oppilaaksioton perusteet -asiakirjaksi. Tämä helpottaa tiedon kulkua huoltajille ja kouluille oppilaaksioton menettelytavoista. Myös oppilaaksiottoon liittyvien valitusten ja oikaisuvaatimusten käsittely helpottuu.
Sivistyslautakunnan hyväksyttäväksi tuodussa Perusopetuksen oppilaaksioton perusteet -asiakirjassa esitetään oppilaaksioton perusteet eli toimintatavat oppilaiden sijoittamiseksi kouluihin. Oppilaaksioton perusteissa oppilaaksioton menettelytavat pysyvät pääosin nykyisellään. Tarkennuksia on tehty muun muassa toissijaisten hakijoiden ottamiseen ja vieraskuntalaisten oppilaaksiottoon. Samoin aloittavan ensimmäisen luokan maksimikooksi esitetään 25 oppilasta. Porissa oli käytössä muutaman vuoden ajan malli, jossa toissijaisia hakijoita ei enää otettu opetusryhmään, kun opetusryhmässä oli omalta lähikoulualueelta 23 oppilasta. Tämä toimintatapa ei Aluehallintoviraston mukaan kohdellut yhdenvertaisesti ensi- ja toissijaisia hakijoita, joihin heidän mukaansa tulee soveltaa samaa maksimioppilasmäärää. Maksimioppilasmäärä kannattaa pitää kuitenkin 25 koulutulokkaassa, koska se lisää joustavuutta yksisarjaisissa kouluissa. Mikäli näin suuria 1.-luokkia joudutaan perustamaan, kouluun voidaan osoittaa enemmän jakotunteja.
Sivistyslautakunnan hyväksyttäväksi tuotu Perusopetuksen oppilaaksioton perusteet -asiakirja on esityslistan liitteenä.
Liitteet:
Perusopetuksen oppilaaksioton perusteet
Ehdotus
Esittelijä
-
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Sivistyslautakunta päättää hyväksyä Perusopetuksen oppilaaksioton perusteet käyttöön otettavaksi heti tämän päätöksen saatua lainvoiman.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.