Elinvoima- ja ympäristölautakunta, kokous 18.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 110 Elinvoima- ja ympäristötoimialan talouden neljännesvuosiraportointi Q3 2023

PRIDno-2023-1409

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jonna Vainio, jonna.vainio@pori.fi

Perustelut

Toimialan toimintatuotot ovat lisääntyneet 0,25 M eurolla (+70 %) viime vuoden alun toteumaan verrattuna. Myyntituotoissa näkyvä muutos (0,27 M euroa) johtuu joukkoliikenteen tammikuun 2023 lipputuottojen kirjautumisesta kyseiselle raportointijaksolle, kun vuonna 2022 tammikuun tuotot kirjautuivat kirjanpitoon vasta maaliskuussa.

Tällä hetkellä tiedetään kuitenkin jo, että joukkoliikenteen tammi-helmikuun matkamäärät ja lipputulot olivat merkittävästi paremmat kuin vuotta aikaisemmin. Tähän on todennäköisesti vaikuttanut matkustajamäärien palautuminen korona-ajan notkahduksesta ja voimistunut markkinointi, minkä lisäksi kausilippujen alennuskampanja tammi-huhtikuussa on osaltaan vaikuttanut kausilippujen käytön kasvuun. Matkojen määrä kasvoi noin 50 % eli 48 000 matkalla tammi-helmikuuhun 2022 verrattuna. Kertalippujen ja sarjalippujen tuotto on ollut tavanomaista parempi, koska 10 %:in arvonlisäveron väliaikaista alennusta 0 %:iin ajalla 1.1.-30.4.2023 ei viety kerta- ja sarjalippujen asiakashintoihin joukkoliikennejaoston päätöksellä 15.11.2022 (§ 55).

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom myönsi 27.2.2023 päivätyllä päätöksellään Porille valtionapua 1 055 000 euroa. Talousarviovaiheessa Traficomin ennakoitiin jatkavan koronavuosien lisätukitoimia, mutta avustus on mitä ilmeisimmin pysyvästi vähenemässä takaisin koronaa edeltävien vuosien tasolle. Porille myönnettiin 235 000 euroa vähemmän kuin mitä odotettiin.

Toimialan toimintakulut ovat pienentyneet 0,5 M euroa (-9,5 %) viime vuodesta. Toimialan henkilöstökuluissa ei varsinaisesti ole suurta eroa viime vuoteen verrattuna. Vuoden 2023 henkilöstökulujen kehitystä tarkasteltaessa tulee kuitenkin muistaa, että vielä joulukuussa 2022 pidettyjen yt-neuvottelujen tuloksena työllisyyden hoidosta siirtyi 1.1.2023 alkaen 3,5 henkilöstötyövuotta Satakunnan hyvinvointialueelle. Tähän ei oltu talousarviovaiheessa varauduttu, joten palkkamäärärahat näkyvät yhä toimialan käyttösuunnitelmassa, vaikkakin kaupungin rahoituspohjasta on tehty siirto hyvinvointialueelle. Euroissa tämä tekee 140 000 euroa koko vuodelta. Työllisyyden hoidon työpajoilta siirrettiin 3,5 henkilötyövuotta (4 henkilöä) niistä tehtävistä, jotka kohdistuvat pelkästään kuntouttavan työtoiminnan asiakkuuksiin. Vuoden 2023 alusta alkaen hyvinvointialue vastaa kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä ja kustannuksista. Näin ollen myös osa toimitilakuluista Porin pajojen osalta siirrettiin hyvinvointialueen vastuulle ja Laviassa sijaitseva Ekopaja siirtyi kokonaisuudessaan.

Kunta-alan 8.6.2022 solmimaa palkkasopimusratkaisua on täydennetty ns. perälautatarkastelulla 7.3.2023. Ratkaisun perusteella 1.6.2023 voimaan astuvia yleiskorotuksia ja paikallisia järjestelyeriä korotetaan huomioiden verrokkialojen työehtosopimusten kustannusvaikutusprosentti. Lisäksi kunta-alan työntekijöille maksetaan kesäkuussa 467 euron kertapalkkio. Kertapalkkio maksetaan 30.6.2023 niille työntekijöille/viranhaltijoille, joiden yhdenjaksoinen työ-/virkasuhde on alkanut viimeistään 2.5.2023 ja on voimassa 31.5.2023. Osa-aikaiselle palkkio maksetaan osa-aikaisuuden suhteessa. Talous- ja hallintoyksikkö valmistelee talousarviomuutokset ja tarvittavan määrärahan haun kaupunginvaltuustolta keskitetysti. Elinvoima- ja ympäristötoimialalle palkkaratkaisusta aiheutuva lisäkustannus on alustavien arvioiden mukaan noin 0,2 miljoonaa euroa.

Toimialan palvelun ostot ovat 0,45 M euroa (-18,6 %) vuodentakaista pienemmät. Elinvoima- ja ympäristötoimialan palvelujen ostoissa on suurta kuukausittaista vaihtelua. Toiminta ei ole kaikilta osin vertailukelpoista viime vuoteen nähden. Esimerkiksi tässä vaiheessa vuotta ICT:n palveluihin ja ohjelmalisensseihin on käytetty lähes 1 M euroa vähemmän kuin vuosi sitten, kun taas asiakaspalvelu- ja asiantuntijapalveluostoihin on käytetty 370 000 euroa enemmän tänä vuonna kuin viime vuonna. ICT-palvelujen ja ohjelmalisenssiostojen väheneminen ei ole kuitenkaan varsinaista kulujen pienentymistä, vaan kulut kirjautuvat kirjanpitoon eri tahtiin viime vuoteen verrattuna johtuen kulujen jaksotuksista sekä toimittajien laskutusaikatauluista. Asiakaspalvelu- ja asiantuntijapalvelujen ostojen lisääntyminen johtuu joukkoliikenteen liikennöintiostojen kasvusta viime vuoteen verrattuna sekä mm. kaupunkisuunnittelun asiantuntijapalvelukuluista, sillä kaavoitushankkeita on edennyt nyt niin pitkälle, että ulkopuolisten asiantuntijapalveluiden käytölle on tullut tarvetta enenevissä määrin.

Toimialan henkilöstön määrä on vähentynyt vuodessa 5 henkilöllä. Määräaikaisia on kaksi enemmän kuin vuosi sitten, mutta vakituisia on 5 ja työllistettyjä 2 vähemmän. Kuluvan vuoden helmikuussa poissaoloja oli 24,6 % vähemmän kuin viime vuonna.

Ehdotus

Esittelijä

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi

Elinvoima-​ ja ympäristölautakunta päättää merkitä toimialan talousraportin tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi. 

Valmistelija

Jonna Vainio, jonna.vainio@pori.fi

Perustelut

Toimialan toimintatuotot ovat lisääntyneet 0,3 M eurolla (+31 %) viime vuoden ensimmäisen neljänneksen toteumaan verrattuna. Myyntituotoissa näkyvä muutos (0,28 M euroa) johtuu joukkoliikenteen tammi-helmikuun 2023 lipputuottojen kirjautumisesta kyseiselle raportointijaksolle, kun vuonna 2022 helmikuun tuotot kirjautuivat kirjanpitoon vasta huhtikuussa.

Tässä vaiheessa tammi-maaliskuun joukkoliikenteen lipputuloista voidaan sanoa, että ne ovat kasvaneet Porin joukkoliikenteessä 16 %:ia eli 87 000 euroa vuoteen 2022 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Lipputuloihin on vaikuttanut eniten matkojen määrän kasvu. Kevään aikana kausilippujen asiakashintoja alennettiin arvonlisäveron verran, ja alennusta myös markkinoitiin busseissa matkustajille. Koulujen talviloman aikana kerta- ja sarjalipputuloja ei saatu, koska joukkoliikenteessä vietettiin maksutonta viikkoa. Kaupunginhallituksen päätös tukea joukkoliikenteen käyttöä ja koululaisten loman viettoa tarkoitti myös merkittävää matkojen määrän kasvua edellisen vuoden talvilomaan verrattuna. Lipputulot jäivät saamatta suurimmaksi osaksi myös kuljettajien lakon aikana, koska reitti- ja vuorotarjonta ei mahdollistanut työmatkoja tai asiointia kuin vähäisessä määrin.

Kesäkuussa 2023 joukkoliikenteessä käynnistyy Rauma-Eurajoki-Pori-yhteysvälin uusi sopimuskausi. Liikenteen tilaajana toimii Varsinais-Suomen ELY-keskus, joka vastaa puolesta kustannuksista ja kunnat lopusta. Sopimusmalli vaihtuu käyttöoikeussopimuksesta hankintasopimukseen, mikä merkitsee lipputuloriskin siirtymistä hankinnan osapuolille. Lipputulojen toteutumista on tässä vaiheessa kuitenkin vielä vaikea arvioida. Vuorojen määrää on merkittävästi vähennetty päättyvään sopimuskauteen verrattuna. Vuorotarjonnan ja liikenteenharjoittajan muutoksella on vaikutusta myös kertalippumatkojen määrään ja sitä kautta muutos vaikuttanee markkinaehtoisen liikenteen vuorotarjontaan Pori-Turku-välillä. Hankittavilla vuoroilla käytetään VARELY:n Seutu+ -lippu- ja maksujärjestelmän kausilippuja, joilla saa matkustaa myös Porin joukkoliikenteessä. Seutu+ -kausilipuilla tehdyistä matkoista maksetaan nousukorvauksia joukkoliikenteen kustannuspaikalle.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom myönsi 27.2.2023 päivätyllä päätöksellään Porille valtionapua 1 055 000 euroa. Talousarviovaiheessa Traficomin ennakoitiin jatkavan koronavuosien lisätukitoimia, mutta avustus on mitä ilmeisimmin pysyvästi vähenemässä takaisin koronaa edeltävien vuosien tasolle. Porille myönnettiin 235 000 euroa vähemmän kuin mitä odotettiin.

Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä Waltin käyttöönotto etenee. Mobiilimaksaminen on käynnistynyt ja matkustajat ovat löytäneet palvelun. Mobiilimaksut tuloutuvat nyt suoraan kaupungille. Waltti-verkkokauppa avattiin matkakorttitilauksia varten toukokuussa, joten nyt verkkokaupan kautta tulevat tulot matkakorteista ja lipputuotteista tuloutuvat myös suoraan kaupungille. Linja-autojen rahastuslaitteet toimivat jo Waltin lippu- ja maksujärjestelmässä. Uusia kausilippuja voi edelleen ostaa Porin Linjat Oy:n myyntikanavista.  

Työllisyydenhoidon vuoden 2023 palkkatukia ei ole viimevuotiseen tapaan vielä tilitetty kaupungille. Palkkatukea tullaan oikaisemaan toimintatuottoihin taseesta löytyneen kustannuspaikkavirheen vuoksi tälle vuodelle reilun 0,4 M euron verran.

Rakennusvalvonnan lupamaksutuotoissa tuskin päästään budjetoituun 1,3 M euroon, sillä asunto- ja toimitilarakentamisen heikko tilanne jatkuu edelleen. Tämän hetken arvio on, että lupamaksutuotoissa tultaisiin jäämään noin 0,2 M €.

Ympäristö- ja terveysvalvontayksikössä myyntituottojen laskutus tapahtuu sekä neljännes- että puolivuosittain, minkä vuoksi kaikkien kustannuspaikkojen osalta myyntituottojen toteuma ei vastaa käyttösuunnitelmaa. Myyntilaskutus perustuu kuitenkin pitkäaikaisiin tai toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin eikä niiden osalta ole arvioitavissa muutoksia. Maksutuotot koostuvat viranomaismenettelyiden maksuista, joiden osalta toteuman suhde talousarvioon on neljännesvuoden aikana sattumanvaraista. Esimerkiksi terveysvalvonta massalaskuttaa kevään aikana valvonnan perusmaksut, jotka muodostavat merkittävän osan maksutuotoista.

Toimialan toimintakulut ovat 8,6 %:ia pienemmät (0,7 M €) kuin vastaavana aikana viime vuonna. Toimialan henkilöstökulut ovat lähes viime vuoden tasolla, mutta yksikkökohtaisia eroja viime vuoteen verrattuna on kyllä. Vuoden 2023 henkilöstökulujen kehitystä tarkasteltaessa tulee muistaa, että vielä joulukuussa 2022 pidettyjen yt-neuvottelujen tuloksena työllisyyden hoidosta siirtyi 1.1.2023 alkaen 3,5 henkilötyövuotta Satakunnan hyvinvointialueelle. Tähän ei oltu talousarviovaiheessa varauduttu, joten palkkamäärärahat näkyvät yhä toimialan käyttösuunnitelmassa, vaikkakin kaupungin rahoituspohjasta on tehty siirto hyvinvointialueelle. Euroissa tämä tekee 140 000 euroa koko vuodelta. Työllisyyden hoidon työpajoilta siirrettiin 3,5 henkilötyövuotta (4 henkilöä) niistä tehtävistä, jotka kohdistuvat pelkästään kuntouttavan työtoiminnan asiakkuuksiin. Vuoden 2023 alusta alkaen hyvinvointialue vastaa kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä ja kustannuksista. Näin ollen myös osa toimitilakuluista Porin pajojen osalta siirrettiin hyvinvointialueen vastuulle ja Laviassa sijaitseva Ekopaja siirtyi kokonaisuudessaan. Lisäksi työllisyyden kuntakokeilun henkilöstökulut ovat alkuvuoden osalta n. 40 000 euroa pienemmät verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan, sillä myös kuntakokeilusta siirtyi 1.1.2023 kuusi asiantuntijaa hyvinvointialueelle. Tämä on otettu huomioon jo talousarviota laadittaessa.

Muun muassa kaupunkisuunnittelussa, joukkoliikenteessä ja ICT-yksikössä henkilöstötilanne on nyt viime vuotta parempi ja henkilöstökulujen arvioidaankin toteutuvan täysimääräisesti tänä vuonna. Eläinlääkinnässä puolestaan on edelleen rekrytointivaikeuksien vuoksi kaksi kaupungineläinlääkärin virkaa avoinna, mutta henkilöstökulut ovat lähes käyttösuunnitelman mukaisella tasolla, koska suureläinpäivystyksen korvauskulut ovat alkuvuonna nousseet. Pieneläinpäivystyksen osalta kulut ovat olleet käyttösuunnitelmassa esitettyä vähäisemmät palvelutuottajan rekrytointivaikeuksien vuoksi, mutta tilanteen arvioidaan muuttuvan käyttösuunnitelman mukaiseksi vuoden kolmannella neljänneksellä.  

Työllistämispalkkoja on maksettu 0,16 M € viime vuotta vähemmän. Työllistämismäärärahalla on ollut työllistettynä keskiarvona n. 113 asiakasta/kuukausi. Se on noin 30 hlö/kk vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2022. Trendi on vuosia ollut se, että alkuvuonna määrät ovat pienempiä kuin kesällä ja alkusyksystä. Määrärahan arvioidaan tulevan käytetyksi täysimääräisesti vuoden aikana.

Toimialan palvelujen ostot ovat 0,37 M euroa (-10,7 %) vuodentakaista pienemmät. Elinvoima- ja ympäristötoimialan palvelujen ostoissa on suurta kuukausittaista vaihtelua. Toiminta ei ole kaikilta osin vertailukelpoista viime vuoteen nähden. Esimerkiksi tässä vaiheessa vuotta ICT:n palveluihin ja ohjelmalisensseihin on käytetty lähes 1 M euroa vähemmän kuin vuosi sitten, kun taas asiakaspalvelu- ja asiantuntijapalveluostoihin on käytetty 450 000 euroa enemmän tänä vuonna kuin viime vuonna. ICT-palvelujen ja ohjelmalisenssiostojen väheneminen ei ole kuitenkaan varsinaista kulujen pienentymistä, vaan kulut kirjautuvat kirjanpitoon eri tahtiin viime vuoteen verrattuna johtuen kulujen jaksotuksista sekä toimittajien laskutusaikatauluista. Asiakaspalvelu- ja asiantuntijapalvelujen ostojen lisääntyminen johtuu joukkoliikenteen liikennöintiostojen kasvusta viime vuoteen verrattuna sekä mm. kaupunkisuunnittelun asiantuntijapalvelukuluista, sillä kaavoitushankkeita on edennyt nyt niin pitkälle, että ulkopuolisten asiantuntijapalveluiden käytölle on tullut tarvetta enenevissä määrin.

Kaupunkisuunnittelun asiantuntijapalveluihin varatut määrärahat suunnittelua ja selvityksiä varten ovat tämän vuoden osalta varattu kokonaisuudessaan ja tulevat maksuun vuoden aikana. Kyseessä on kriittisiä yleiskaavoitusta tukevien konsulttiselvityksiä. Ehdotusvaiheeseen on tarkoitus saada tänä vuonna Tahkoluoto-Paakarit-osayleiskaava ja ensi vuonna Yyterinniemen osayleiskaava, jotka ovat molemmat kaupunkisuunnittelun omaa kaavatuotantoa. Lisäksi on vireillä konsulttivetoisena Lammin tuulipuiston osayleiskaava.

Myös matkailu- ja markkinointiyksikön määrärahat arvioidaan käytettävän täysimääräisesti kuluvan vuoden osalta. Käytännössä yksikön budjetti koostuu henkilöstökulujen lisäksi suurimmilta osin markkinointiin varatuista määrärahoista, jotka kohdennetaan pääasiassa Yyterin markkinointiin, kotimaan matkailumarkkinointiin, kansainväliseen matkailumarkkinointiin sekä asukasmarkkinointiin. Markkinoinnin kampanjoita ja muita toimintoja pääsääntöisesti suunnitellaan alkuvuodesta ja toteutetaan keväällä, kesällä ja syksyllä. Yyterin ja muun matkailumarkkinoinnin kampanjointi painottuu keväälle ja kesälle ja asukasmarkkinoinnin kampanjointi syksylle. Suurin osa markkinointiin varatuista määrärahoista käytetään kvartaalien 1–3 aikana. Tämän lisäksi yksikön budjettiin on varattuna määrärahat strategisiin tapahtumakumppanuuksiin sekä tapahtuma-avustuksiin, jotka arvioidaan käytettävän täysimääräisesti vuoden loppuun mennessä.

SuomiAreenaan varatut määrärahat arvioidaan käytettävän kokonaisuudessaan kuluvan vuoden osalta. Suurimmat kuluerät ovat lavojen rakentaminen ja tapahtuman muut rakenteet, tapahtumatekniikka (äänentoisto ja screenit) sekä tapahtuman turvallisuusjärjestelyt. Alustavana arviona on, että budjetoitu summa ylittyy 30 000 euroa. Mahdollisen ylityksen pääsyynä voidaan nähdä tapahtumajärjestämisen kustannusten nousu kokonaisuudessaan koronaa edeltävästä ajasta. Lisäksi tapahtuman uusi ajankohta kesäkuussa tuo tarpeen tapahtumamarkkinoinnin toimenpiteiden lisäämiseen, jotta tapahtumakävijät löytävät tapahtuman myös jatkossa. Tapahtumasta toteutetaan lisäksi kuluvana kesänä kävijätutkimus, jonka kautta kerätään tietoa muun muassa tapahtuman aluetaloudellisesta vaikuttavuudesta. SuomiAreenan vetovoimaisuus on viime vuonna toteutetun tutkimuksen mukaan nousussa ja samoin odotukset tapahtuman jatkuvaa kehittymistä kohtaan kasvavat. Myös tämä lisää painetta tapahtumajärjestelyjen onnistumisesta kuluvan vuoden osalta. Budjetin käytöstä sekä mahdollisesta ylityksestä saadaan tarkempaa tietoa viimeistään kesän lopussa, kun suurimmat kuluerät on laskutettu.

Tammi-maaliskuussa joukkoliikenteen hankintakustannukset kasvoivat viime vuoteen verrattuna liikennöinti-indeksissä näkyneen polttoainekulujen kasvun takia. Porin Linjat Oy:n sopimuksessa kustannusten nousu oli noin 5 % (87 000 €). Maaliskuun alussa linja-autohenkilökunnan työehtosopimusneuvottelujen kiristyminen johti työtaistelutoimiin. Porin Linjat Oy:n kuljettajista enemmistö osallistui kolmen päivän aikaiseen lakkoon, jonka seurauksena joukkoliikenteessä ajettiin vain perusopetuslain mukaisille kuljetusoppilaille välttämättömät vuorot aamu- ja iltapäivisin, ja hieman lukiolaisten ja ammatillisen opetuksen tarvitsemia yhteyksiä Porissa ja Ulvilassa. Lakon ajalta maksettiin vain toteutuneista vuoroista. 

Suunnittelu- ja kehittämisyksikön toimintakate on ensimmäisen kvartaalin jälkeen kokonaisuutena talousarvion mukainen. Jatkon ennustaminen on vaikeata joukkoliikenne-kustannuspaikan epäennustettavuuden ja suuren taloudellisen painoarvonsa vuoksi. Oletuksena kuitenkin on, että muiden kustannuspaikkojen talousarviot toteutuvat suunnitellusti loppuvuonna. Tulot ja menot tosin kehittyvät eri kustannuspaikoilla eri tahtiin, projekteissa tuloja on ensimmäisellä kvartaalilla ollut poikkeuksellisesti enemmän kuin menoja ILSA-hankkeen loppumaksatusten ja henkilöstökulujen loppuvuoteen painottumisen vuoksi. Lisäksi jätehuoltoviranomainen ei ole vielä laskuttanut alkuvuoden kulujaan, joten kustannuspaikalle on kirjautunut pelkästään menoja. Jätehuoltoviranomaisen kulut laskutetaan jatkossa uudelta seudulliselta jätehuoltoyhtiöltä Keräämö Oy:ltä puolivuosittain.

Toimialan tarvikeostot ovat tuplaantuneet viime vuoteen nähden. Mm. ICT-tarvikkeisiin, toimialan pienkalustohankintoihin sekä työpajojen rakennusmateriaaleihin on käytetty alkuvuonna enemmän määrärahaa kuin viime vuonna.

Avustuksia on maksettu 0,25 M € viime vuotta vähemmän. Tämä johtuu hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustusten siirtymisestä sivistystoimialalle vapaa-ajanlautakunnan alaisiin avustuksiin.

Toimialan muut toimintakulut ovat toteutuneet hieman alempina viime vuoteen nähden. Pori-puhelimiin varatut leasingkulut tullaan alittamaan noin 0,3 miljoonalla eurolla johtuen henkilöstön siirtymisestä hyvinvointialueelle.

Maaliskuun talousraportin perusteella elinvoima- ja ympäristötoimialan ennuste on, että toimiala tulee alittamaan toimintakatteensa noin 0,5 M eurolla. Vuotta on kuitenkin vielä kolme neljännestä jäljellä, joten ennusteeseen on suhtauduttava varauksella.

Kunta-alan 8.6.2022 solmimaa palkkasopimusratkaisua on täydennetty ns. perälautatarkastelulla 7.3.2023. Ratkaisun perusteella 1.6.2023 voimaan astuvia yleiskorotuksia ja paikallisia järjestelyeriä korotetaan huomioiden verrokkialojen työehtosopimusten kustannusvaikutusprosentti. Lisäksi kunta-alan työntekijöille maksetaan kesäkuussa 467 euron kertapalkkio. Talous- ja hallintoyksikkö valmistelee talousarviomuutokset ja tarvittavan määrärahan haun kaupunginvaltuustolta keskitetysti. Elinvoima- ja ympäristötoimialalle palkkaratkaisusta aiheutuva lisäkustannus on alustavien arvioiden mukaan noin 0,25 miljoonaa euroa.

Toimialan investointimäärärahojen niin ICT:n, Yyterin kuin työllisyydenhoidonkin osalta arvioidaan tässä vaiheessa vuotta käytettävän täysimääräisesti. ICT:n investointimäärärahat (1,27 M €) käytetään digitalisaation kehittämiseen sekä sovellus- ja laitehankintoihin. Yyterissä (0,4 M €) keskitytään mm. yleissuunnitelmien toteutuksiin sekä alueen infran kehittämiseen. Työllisyydenhoidon investointimäärärahat (60 000 euroa) kohdistuvat luontopajatoimintoihin sekä nuorten työpajan kalustoon.

Toimialan henkilöstön määrä on lisääntynyt vuodessa kolmella henkilöllä ollen nyt maaliskuussa 259 henkilöä. Määräaikaisia on neljä vähemmän ja vakituisia 2 vähemmän kuin vuosi sitten, mutta työllistettyjä on 9 enemmän.

Neljännesvuosiraportin yhteydessä raportoidaan talousarvion toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Elinvoima- ja ympäristötoimialan elinvoimaan ja hyvinvointiin liittyvien tavoitteiden, toimialan yhteisten tavoitteiden sekä joukkoliikenteen ja työllisyydenhoidon toiminnallisten tavoitteiden selvitykset ovat esityslistan liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää merkitä neljännesvuosiraportin tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi. 

Valmistelija

Jonna Vainio, jonna.vainio@pori.fi

Perustelut

Toimialan toimintatuotot ovat lisääntyneet 0,4 M eurolla (+26 %) viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Joukkoliikenteen kustannuspaikalle on nyt huhtikuun loppuun mennessä kirjautunut lipputuotot tammi-maaliskuulta. Summa on yhteensä 664 000 euroa.

Tammi-huhtikuun joukkoliikenteen lipputulot ovat noin 12 % paremmat kuin vastaavana aikana 2022. Lipputuloihin on vaikuttanut eniten matkojen määrän kasvu nimenomaan tammi-helmikuun aikana. Maalis-huhtikuun lipputulot ovat lähes samat kuin vuosi aiemmin. Kevään aikana kausilippujen asiakashintoja alennettiin arvonlisäveron verran, ja alennusta myös markkinoitiin busseissa matkustajille. Koulujen talviloman aikana kerta- ja sarjalipputuloja ei saatu, koska joukkoliikenteessä vietettiin maksutonta viikkoa. Kaupunginhallituksen päätös tukea joukkoliikenteen käyttöä ja koululaisten loman viettoa tarkoitti myös merkittävää matkojen määrän kasvua edellisen vuoden talvilomaan verrattuna. Lipputulot jäivät saamatta suurimmaksi osaksi myös kuljettajien lakon aikana, koska reitti- ja vuorotarjonta ei mahdollistanut työmatkoja tai asiointia kuin vähäisessä määrin.

Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä Waltin käyttöönotto etenee. Mobiilimaksaminen on käynnistynyt ja matkustajat ovat löytäneet palvelun. Mobiilimaksut tuloutuvat nyt suoraan kaupungille. Waltti-verkkokauppa avattiin matkakorttitilauksia varten toukokuussa, eli verkkokaupan kautta tulevat tulot matkakorteista ja lipputuotteista tuloutuvat nyt myös suoraan kaupungille. Linja-autojen rahastuslaitteet toimivat jo Waltin lippu- ja maksujärjestelmässä. Lippujen myynti älypuhelimen sovelluksessa oli Waltti-järjestelmään siirtymisen takia pois maksutavoista lähes kahden viikon ajan huhtikuussa. Siitä huolimatta Waltti-sovelluksessa ehdittiin noin kymmenen päivän kuluessa myydä jo lähes 7 000 eurolla lippuja.

Kesäkuussa 2023 joukkoliikenteessä käynnistyy Rauma-Eurajoki-Pori-yhteysvälin uusi sopimuskausi. Liikenteen tilaajana toimii Varsinais-Suomen ELY-keskus, joka vastaa puolesta kustannuksista ja kunnat lopusta. Sopimusmalli vaihtuu käyttöoikeussopimuksesta hankintasopimukseen, mikä merkitsee lipputuloriskin siirtymistä hankinnan osapuolille. Lipputulojen toteutumista on tässä vaiheessa kuitenkin vielä vaikea arvioida. Vuorojen määrää on merkittävästi vähennetty päättyvään sopimuskauteen verrattuna. Vuorotarjonnan ja liikenteenharjoittajan muutoksella on vaikutusta myös kertalippumatkojen määrään ja sitä kautta muutos vaikuttanee markkinaehtoisen liikenteen vuorotarjontaan Pori-Turku-välillä. Hankittavilla vuoroilla käytetään VARELY:n Seutu+ -lippu- ja maksujärjestelmän kausilippuja, joilla saa matkustaa myös Porin joukkoliikenteessä. Seutu+ -kausilipuilla tehdyistä matkoista maksetaan nousukorvauksia joukkoliikenteen kustannuspaikalle.

Tukien ja avustusten kasvu 0,3 M eurolla (+358 %) viime vuoteen verrattuna johtuu palkkatukimaksatusten aikaistumisesta viime vuoteen verrattuna. Palkkatukea tullaan lisäksi oikaisemaan toimintatuottoihin taseesta löytyneen kustannuspaikkavirheen vuoksi tälle vuodelle reilun 0,4 M euron verran.

Rakennusvalvonnan lupamaksutuotoissa tuskin päästään budjetoituun 1,3 M euroon, sillä asunto- ja toimitilarakentamisen heikko tilanne jatkuu edelleen. Tämän hetken arvio on, että lupamaksutuotoissa tultaisiin jäämään noin 0,2 M €.

Toimialan toimintakulut ovat 10 %:ia pienemmät (1,1 M €) kuin vastaavana aikana viime vuonna. Toimialan henkilöstökulut ovat lähes viime vuoden tasolla, vaikka yksikkökohtaisia eroja viime vuoteen verrattuna on. Vuoden 2023 henkilöstökulujen kehitystä tarkasteltaessa tulee muistaa, että vielä joulukuussa 2022 pidettyjen yt-neuvottelujen tuloksena työllisyyden hoidosta siirtyi 1.1.2023 alkaen 3,5 henkilötyövuotta Satakunnan hyvinvointialueelle. Tähän ei oltu talousarviovaiheessa varauduttu, joten palkkamäärärahat näkyvät yhä toimialan käyttösuunnitelmassa, vaikkakin kaupungin rahoituspohjasta on tehty siirto hyvinvointialueelle. Euroissa tämä tekee 140 000 euroa koko vuodelta. Työllisyyden hoidon työpajoilta siirrettiin 3,5 henkilötyövuotta (4 henkilöä) niistä tehtävistä, jotka kohdistuvat pelkästään kuntouttavan työtoiminnan asiakkuuksiin. Vuoden 2023 alusta alkaen hyvinvointialue vastaa kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä ja kustannuksista. Näin ollen myös osa toimitilakuluista Porin pajojen osalta siirrettiin hyvinvointialueen vastuulle ja Laviassa sijaitseva Ekopaja siirtyi kokonaisuudessaan. Työllistämispalkkoja on maksettu 0,14 M € viime vuotta vähemmän. Määrärahan arvioidaan kuitenkin tulevan käytetyksi täysimääräisesti vuoden aikana.

Muun muassa kaupunkisuunnittelussa, joukkoliikenteessä ja ICT-yksikössä henkilöstötilanne on nyt viime vuotta parempi ja henkilöstökulujen arvioidaankin toteutuvan täysimääräisesti tänä vuonna. Eläinlääkinnässä puolestaan on edelleen rekrytointivaikeuksien vuoksi kaksi kaupungineläinlääkärin virkaa avoinna, mutta henkilöstökulut ovat lähes käyttösuunnitelman mukaisella tasolla, koska suureläinpäivystyksen korvauskulut ovat alkuvuonna nousseet. Pieneläinpäivystyksen osalta kulut ovat olleet käyttösuunnitelmassa esitettyä vähäisemmät palvelutuottajan rekrytointivaikeuksien vuoksi, mutta tilanne muuttuu käyttösuunnitelman mukaiseksi vuoden kolmannella neljänneksellä, kun Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy:n pieneläinpäivystys toteutuu sopimuksen mukaisesti ympärivuorokautisena Porin toimipisteellä 26.6. alkaen.  

Toimialan palvelun ostot ovat 0,9 M euroa (-16,9 %) vuodentakaista pienemmät. Elinvoima- ja ympäristötoimialan palvelujen ostoissa on suurta kuukausittaista vaihtelua. Toiminta ei ole kaikilta osin vertailukelpoista viime vuoteen nähden. Esimerkiksi tässä vaiheessa vuotta ICT:n palveluihin ja ohjelmalisensseihin on käytetty 0,9 M euroa vähemmän kuin vuosi sitten. ICT-palvelujen ja ohjelmalisenssiostojen väheneminen ei ole kuitenkaan varsinaista kulujen pienentymistä, vaan kulut kirjautuvat kirjanpitoon eri tahtiin viime vuoteen verrattuna johtuen kulujen jaksotuksista sekä toimittajien laskutusaikatauluista.

Seudullisen joukkoliikenteen käyttöoikeussopimuksista maksettavat korvauksien laskutus on jäljessä viime vuoteen verrattuna. Arvonlisäveron muutos tammi-huhtikuuksi 0 %:iin on teettänyt muutoksia yritysten taloushallintoon ja hidastanut laskutusta. Liikennöinti on kuitenkin toteutunut samalla tasolla kuin vuotta aiemmin.

Maaliskuun alussa linja-autohenkilökunnan työehtosopimusneuvottelujen kiristyminen johti työtaistelutoimiin. Porin Linjat Oy:n kuljettajista enemmistö osallistui kolmen päivän aikaiseen lakkoon, jonka seurauksena joukkoliikenteessä ajettiin vain perusopetuslain mukaisille kuljetusoppilaille välttämättömät vuorot aamu- ja iltapäivisin, ja hieman lukiolaisten ja ammatillisen opetuksen tarvitsemia yhteyksiä Porissa ja Ulvilassa. Lakon ajalta maksettiin vain toteutuneista vuoroista.

Joukkoliikenteen vuodelle 2023 asetetun toiminnallisen tavoitteen mukaisesti kouluvuodelle 2023-24 joukkoliikenteen palvelutasoa parannetaan merkittävästi viikonloppuisin. Vuoroja lisätään alkuiltoihin. Erityisesti Vähärauman, Leppäkorven, Ruosniemen ja Noormarkun vuorotarjonta paranee myös arkisin vuorojen lisäämisen johdosta. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin 27.2.2023 päätöksellä myöntämä valtionavustus jäi 235 000 euroa pienemmäksi kuin talousarviovaiheessa ennustettiin. Kustannuspaikan tulovajeen korvaaminen lipputulojen kasvulla näyttää vielä huhtikuussa epävarmalta, mutta tarvittaessa toimialan sisällä pystyttäneen myös kompensoimaan tätä vajetta.

Toimialan tarvikeostot ovat tuplaantuneet viime vuoteen nähden. Mm. ICT-tarvikkeisiin, toimialan pienkalustohankintoihin sekä työpajojen rakennusmateriaaleihin on käytetty alkuvuonna enemmän määrärahaa kuin viime vuonna.

Avustuksia on maksettu 0,3 M € viime vuotta vähemmän. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustukset on siirretty sivistystoimialalle vapaa-ajanlautakunnan alaisiin avustuksiin.

Toimialan muut toimintakulut ovat toteutuneet hieman alempina viime vuoteen nähden. Pori-puhelimiin varatut leasingkulut tullaan alittamaan noin 0,3 miljoonalla eurolla johtuen henkilöstön siirtymisestä hyvinvointialueelle.

Huhtikuun talousraportin perusteella elinvoima- ja ympäristötoimialan ennuste on, että toimiala tulee alittamaan toimintakatteensa noin 0,5 M eurolla.

Kunta-alan 8.6.2022 solmimaa palkkasopimusratkaisua on täydennetty ns. perälautatarkastelulla 7.3.2023. Ratkaisun perusteella 1.6.2023 voimaan astuvia yleiskorotuksia ja paikallisia järjestelyeriä korotetaan huomioiden verrokkialojen työehtosopimusten kustannusvaikutusprosentti. Lisäksi kunta-alan työntekijöille maksetaan kesäkuussa 467 euron kertapalkkio. Talous- ja hallintoyksikkö valmistelee talousarviomuutokset ja tarvittavan määrärahan haun kaupunginvaltuustolta keskitetysti. Elinvoima- ja ympäristötoimialalle palkkaratkaisusta aiheutuva lisäkustannus on alustavien arvioiden mukaan noin 0,25 miljoonaa euroa.

Toimialan investointimäärärahoista (1,75 M €) on huhtikuun jälkeen käytetty reilu 300 000 euroa. Toimialan investointimäärärahojen niin ICT:n, Yyterin kuin työllisyydenhoidonkin osalta arvioidaan tässä vaiheessa vuotta käytettävän täysimääräisesti.

Ehdotus

Esittelijä

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää merkitä talousraportin tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Jonna Vainio, jonna.vainio@pori.fi

Perustelut

Toimialan toimintatuotot ovat lisääntyneet 0,9 M eurolla (+31 %) viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Joukkoliikenteen kustannuspaikalle on nyt kesäkuun loppuun mennessä kirjautunut lipputuotot tammi-toukokuulta Porin Linjojen osalta sekä suurin osa touko-kesäkuun myynnistä Waltti-järjestelmästä. Summa on yhteensä 1 M euroa, joka on 57 % vuodelle 2023 budjetoiduista lipputuotoista. Lipputulojen kertymään vaikuttaa uusien matkakorttien ostojen suuri määrä, koska kaikki matkakortit on vaihdettava uusiin Waltti-matkakortteihin. Kesälomien jälkeen laskutetaan vielä merkittäviä määriä erilaisia ostositoumuksilla ja hankintapäätöksillä luovutettuja matkakortteja ja lipputuotteita sekä lippujen myyntipisteiden myymiä lipputuotteita.

Lähimaksaminen linja-autoissa alkoi kesäkuun puolivälissä. Lähimaksaminen korvasi nopeasti käteislipputuloja, ja jo heinäkuussa lähimaksulla maksettiin enemmän matkoja kuin käteisellä. Lähimaksutuotot tuloutuvat suoraan kaupungille, kun taas linja-autojen käteistulot kaupungille tilittää Porin Linjat Oy takautuvasti kerran kuussa.

Rauma-Eurajoki-Pori-yhteysvälin uusi liikennöintisopimuskausi on käynnistynyt. Lippu- ja maksujärjestelmämuutoksen ja kesälomien takia lipputulojen jakaminen ostokustannuksiin osallistuville kaupungeille on viivästynyt. Tarkempaa ennustetta seudullisen liikenteen lipputuloista voidaan tehdä vasta elokuun lipputulojen selvittyä.

Jätehuoltoviranomaisen viranomaistehtävien hoidon aiheuttamat kustannukset tullaan laskuttamaan Keräämö Oy:ltä 1.-30.6.2023 jaksolta talousarvion summasta 50 % ja 1.7.-31.12.2023 tasaus laskutetaan toteuman mukaan tilinpäätöksen yhteydessä.

Tukien ja avustusten kasvu 0,3 M eurolla (+43 %) viime vuoteen verrattuna johtuu suurimmaksi osaksi palkkatukimaksatusten aikaistumisesta viime vuoteen verrattuna. Palkkatuen valtionkorvauksia on tilitetty nyt tammi-maaliskuulta 0,4 M€ ja tulematta on vielä huhti-kesäkuulta noin 0,55 M€. Palkkatukea tullaan lisäksi oikaisemaan toimintatuottoihin taseesta löytyneen kustannuspaikkavirheen vuoksi tälle vuodelle reilun 0,4 M euron verran.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom myönsi 27.2.2023 päivätyllä päätöksellään Porille valtionapua 1 055 000 euroa. Talousarviovaiheessa Traficomin ennakoitiin jatkavan koronavuosien lisätukitoimia, mutta avustus on mitä ilmeisimmin pysyvästi vähenemässä takaisin koronaa edeltävien vuosien tasolle. Porille myönnettiin 235 000 euroa vähemmän kuin mitä odotettiin.

Rakennusvalvonnan lupamaksutuotoissa tuskin päästään budjetoituun 1,3 M euroon, sillä asunto- ja toimitilarakentamisen heikko tilanne jatkuu edelleen. Tämän hetken arvio on, että lupamaksutuotoissa tultaisiin jäämään noin 0,2 M €.

Toimialan toimintakulut ovat 4 %:ia suuremmat (0,6 M €) kuin vastaavana aikana viime vuonna. Henkilöstökulut ovat 0,3 M euroa suuremmat (4 %) kuin viime vuoden kesäkuussa. Kunta-alan 8.6.2022 solmimaa palkkasopimusratkaisua täydennettiin ns. perälautatarkastelulla 7.3.2023. Ratkaisun perusteella 1.6.2023 voimaan astuvia yleiskorotuksia ja paikallisia järjestelyeriä korotettiin huomioiden verrokkialojen työehtosopimusten kustannusvaikutusprosentti. Lisäksi kunta-alan työntekijöille maksettiin kesäkuussa 467 euron kertapalkkio. Talous- ja hallintoyksikkö valmistelee talousarviomuutokset ja tarvittavan määrärahan haun kaupunginvaltuustolta keskitetysti. Elinvoima- ja ympäristötoimialalle palkkaratkaisusta aiheutuva lisäkustannus on alustavien arvioiden mukaan noin 0,25 miljoonaa euroa.

Vuoden 2023 henkilöstökulujen kehitystä tarkasteltaessa tulee muistaa, että vielä joulukuussa 2022 pidettyjen yt-neuvottelujen tuloksena työllisyyden hoidosta siirtyi 1.1.2023 alkaen 3,5 henkilötyövuotta Satakunnan hyvinvointialueelle. Tähän ei oltu talousarviovaiheessa varauduttu, joten palkkamäärärahat näkyvät yhä toimialan käyttösuunnitelmassa, vaikkakin kaupungin rahoituspohjasta on tehty siirto hyvinvointialueelle. Euroissa tämä tekee 140 000 euroa koko vuodelta. Työllisyyden hoidon työpajoilta siirrettiin 3,5 henkilötyövuotta (4 henkilöä) niistä tehtävistä, jotka kohdistuvat pelkästään kuntouttavan työtoiminnan asiakkuuksiin. Vuoden 2023 alusta alkaen hyvinvointialue vastaa kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä ja kustannuksista. Näin ollen myös osa toimitilakuluista Porin pajojen osalta siirrettiin hyvinvointialueen vastuulle ja Laviassa sijaitseva Ekopaja siirtyi kokonaisuudessaan.

Työllistämispalkkoja on maksettu 0,14 M € viime vuotta vähemmän. Määrärahan arvioidaan kuitenkin tulevan käytetyksi täysimääräisesti vuoden aikana. Työllistettyjä on kaupungilla kokonaisuudessaan (pajat, muut sekä ne, joita tuettu pelkällä kaupungin tuella) ollut nyt keskimäärin touko-kesäkuussa 10-20 henkeä vähemmän kuin vuonna 2022. Työllisyystilanne on edelleen kohtalaisen hyvä, eikä työttömissä ole niin paljon sellaisia hakijoita, jotka pystyvät työsuhteeseen. Hyvinvointialueen tulo vaikutti siihen, että kaupungin paikkatarjonnasta hävisi aika paljonkin työpaikkoja ja työllistämismahdollisuuksia. Velvoitetyöllistettyjen määrä on edelleen suht korkea; tammi-kesäkuun aikana työllistetty 95 henkilöä.

Muun muassa kaupunkisuunnittelussa, suunnittelu- ja kehittämisyksikössä, joukkoliikenteessä ja ICT-yksikössä henkilöstötilanne on nyt viime vuotta parempi ja henkilöstökulujen arvioidaankin toteutuvan täysimääräisesti tänä vuonna. Eläinlääkinnässä puolestaan on edelleen rekrytointivaikeuksien vuoksi kaksi kaupungineläinlääkärin virkaa avoinna, mutta henkilöstökulut ovat lähes käyttösuunnitelman mukaisella tasolla, koska suureläinpäivystyksen korvauskulut ovat alkuvuonna nousseet. Pieneläinpäivystyksen osalta kulut ovat olleet käyttösuunnitelmassa esitettyä vähäisemmät palvelutuottajan rekrytointivaikeuksien vuoksi, mutta tilanne muuttuu käyttösuunnitelman mukaiseksi vuoden kolmannella neljänneksellä, sillä Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy:n pieneläinpäivystys on alkanut pyöriä sopimuksen mukaisesti ympärivuorokautisena Porin toimipisteellä 26.6. alkaen.  

Toimialan palvelujen ostot ovat 0,3 M euroa (5,3 %) vuodentakaista suuremmat. Elinvoima- ja ympäristötoimialan palvelujen ostoissa on suurta kuukausittaista vaihtelua. Toiminta ei ole kaikilta osin vertailukelpoista viime vuoteen nähden. Esimerkiksi tässä vaiheessa vuotta ICT:n palveluihin ja ohjelmalisensseihin on käytetty 0,46 M euroa vähemmän kuin vuosi sitten. ICT-palvelujen ja ohjelmalisenssiostojen väheneminen ei ole kuitenkaan varsinaista kulujen pienentymistä, vaan kulut kirjautuvat kirjanpitoon eri tahtiin viime vuoteen verrattuna johtuen kulujen jaksotuksista sekä toimittajien laskutusaikatauluista.

Joukkoliikenteen menoissa ei näy vielä lippu- ja maksujärjestelmän käyttöönottokustannuksia eikä ensimmäisiä kuukausiveloituksia. Muutoin liikennöintisopimusten korvaukset on saatu ajan tasalle.

SuomiAreenan suurimmat kuluerät ovat lavojen rakentaminen ja tapahtuman muut rakenteet, tapahtumatekniikka (äänentoisto ja screenit) sekä tapahtuman turvallisuusjärjestelyt. Alustavana arviona on, että budjetoitu summa ylittyy 70 000 euroa, mutta luku tarkentuu, kun kaikki kuluerät on laskutettu. Ylityksen pääsyynä voidaan nähdä tapahtumajärjestämisen kustannusten nousu kokonaisuudessaan koronaa edeltävästä ajasta. Lisäksi tapahtuman uusi ajankohta kesäkuussa toi tarpeen tapahtumamarkkinoinnin toimenpiteiden lisäämiseen, jotta tapahtumakävijät löytävät tapahtuman myös jatkossa. Lisättyinä toimenpiteinä toteutettiin muun muassa käsiohjelma yhteistyössä Sanoma Median kanssa, kadunvarsimainontaa, radiomainontaa sekä Citylinjan bussiteippaukset. Tapahtumasta toteutetaan lisäksi kuluvana kesänä kävijätutkimus, jonka kautta kerätään tietoa muun muassa tapahtuman aluetaloudellisesta vaikuttavuudesta. SuomiAreenan vetovoimaisuus on viime vuonna toteutetun tutkimuksen mukaan nousussa ja samoin odotukset tapahtuman jatkuvaa kehittymistä kohtaan kasvavat.

Toimialan tarvikeostot ovat lähes tuplaantuneet viime vuoteen nähden. Mm. ICT-tarvikkeisiin, toimialan pienkalustohankintoihin sekä työpajojen rakennusmateriaaleihin on käytetty tänä vuonna enemmän määrärahaa kuin viime vuonna.

Avustuksia on maksettu 0,3 M € viime vuotta vähemmän. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustukset on siirretty sivistystoimialalle vapaa-ajanlautakunnan alaisiin avustuksiin.

Toimialan muut toimintakulut ovat toteutuneet hieman korkeampina viime vuoteen nähden. Kesäkuulle on kirjautunut yksi 100 000 euron ostolasku väärään tiliryhmään, joka tullaan korjaamaan kirjanpitoon jälkikäteen. Pori-puhelimiin varatut leasingkulut tullaan alittamaan noin 0,3 miljoonalla eurolla johtuen henkilöstön siirtymisestä hyvinvointialueelle.

Kesäkuun talousraportin perusteella elinvoima- ja ympäristötoimialan tämänhetkinen arvio on, että toimiala tulee alittamaan toimintakatteensa noin 0,45 M eurolla.

Toimialan investointimäärärahoista (1,75 M €) on huhtikuun jälkeen käytetty reilu 0,5 M euroa. Toimialan investointimäärärahojen niin ICT:n, Yyterin kuin työllisyydenhoidonkin osalta arvioidaan tässä vaiheessa vuotta käytettävän täysimääräisesti. ICT:n investointimäärärahat (1,27 M €) käytetään digitalisaation kehittämiseen sekä sovellus- ja laitehankintoihin. Yyterissä (0,4 M €) keskitytään mm. yleissuunnitelmien toteutuksiin sekä alueen infran kehittämiseen. Työllisyydenhoidon investointimäärärahat (60 000 euroa) kohdistuvat luontopajatoimintoihin sekä nuorten työpajan kalustoon.

Toimialan henkilöstön määrä on lisääntynyt vuodessa neljällä henkilöllä ollen nyt kesäkuussa 302 henkilöä. Määräaikaisia on 13 enemmän ja vakituisia 9 vähemmän kuin vuosi sitten, mutta työllistettyjä on saman verran kuin vuosi sitten.

Puolivuotisraportin yhteydessä raportoidaan talousarvion toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Elinvoima- ja ympäristötoimialan elinvoimaan ja hyvinvointiin liittyvien tavoitteiden, toimialan yhteisten tavoitteiden sekä joukkoliikenteen ja työllisyydenhoidon toiminnallisten tavoitteiden selvitykset ovat esityslistan liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää merkitä talousraportin tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

  • Jonna Vainio, jonna.vainio@pori.fi

Perustelut

Toimialan toimintatuotot ovat lisääntyneet 1,5 M eurolla (+34 %) viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Joukkoliikenteen kustannuspaikalle on syyskuun loppuun mennessä kirjautunut lipputuotot tammi-elokuulta Porin Linjojen käteisrahastustuottojen osalta sekä suurin osa touko-syyskuun myynnistä Waltti-järjestelmästä. Summa on yhteensä 1,5 M euroa, joka on 83 % vuodelle 2023 budjetoiduista lipputuotoista. Lipputulojen kertymään vaikuttaa myös uusien matkakorttien ostojen suuri määrä, koska kaikki matkakortit on vaihdettava uusiin Waltti-matkakortteihin.

Syksyllä joukkoliikenteessä laskutetaan vielä merkittäviä määriä erilaisia maksusitoumuksilla ja hankintapäätöksillä luovutettuja matkakortteja ja lipputuotteita. Lisäksi syyskuun raportilla on kirjattu nyt ensimmäiset sivistystoimialalle kuuluvat perusopetuslain mukaiset matkat ja ryhmämatkat sekä varhaiskasvatuksen ryhmämatkat kesä-syyskuulta lipunmyyntituottoihin. Ennen lippu- ja maksujärjestelmäuudistusta nämä laskutti Porin Linjat Oy.

Rauma-Eurajoki-Pori-yhteysvälin uusi liikennöintisopimuksen lipputulojen jakaminen ostokustannuksiin osallistuville kaupungeille on tehty kesäkuukausilta. Matkojen määrästä ja lipputuloista on tietoa vasta elokuun loppuun saakka, joten tarkempaa ennustetta seudullisen liikenteen lipputuloista talvikaudella on vielä vaikea tehdä.

Jätehuoltoviranomaisen viranomaistehtävien hoidon aiheuttamat kustannukset on laskutettu Keräämö Oy:ltä 1.-30.6.2023 jaksolta talousarvion summasta 50 % (110 000 euroa) ja 1.7.-31.12.2023 tasaus laskutetaan toteuman mukaan tilinpäätöksen yhteydessä.

Rakennusvalvonnan lupamaksutuotoissa tuskin päästään budjetoituun 1,3 M euroon, sillä asunto- ja toimitilarakentamisen heikko tilanne jatkuu edelleen, vaikkakin tuottokertymä on tällä hetkellä noin 70 000 euroa viime vuotta edellä. Tämän hetken arvio on, että lupamaksutuotoissa tultaisiin jäämään noin 0,2 M €.

Tukien ja avustusten kasvu 0,8 M eurolla (+73 %) viime vuoteen verrattuna johtuu suurimmaksi osaksi palkkatukimaksatusten aikaistumisesta viime vuoteen verrattuna. Palkkatuen valtionkorvauksia on tilitetty nyt jo tammi-kesäkuulta, kun vuosi sitten palkkatukitilitykset oli saatu vasta tammi-maaliskuun ajanjaksolta. Palkkatukea on lisäksi oikaistu toimintatuottoihin taseesta löytyneen kustannuspaikkavirheen vuoksi tälle vuodelle reilun 0,4 M euron verran.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom myönsi 27.2.2023 päivätyllä päätöksellään Porille valtionapua 1 055 000 euroa. Talousarviovaiheessa Traficomin ennakoitiin jatkavan koronavuosien lisätukitoimia, mutta avustus on mitä ilmeisimmin pysyvästi vähenemässä takaisin koronaa edeltävien vuosien tasolle. Porille myönnettiin 235 000 euroa vähemmän kuin mitä odotettiin.

Kansaneläkelaitoksen joukkoliikenteelle maksamat lukiolaisten ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuet kirjataan tukien ja avustusten tiliryhmään eikä lipputuloihin. Ensimmäinen tilitys on saatu syyskuussa, 20 000 euroa. Loppuvuodelle koulumatkatuet saattavat lisätä joukkoliikenteen kustannuspaikan toimintatuottoja noin 100 000 eurolla. Tätä ei ole osattu huomioida talousarviossa, koska ennen Waltti-järjestelmään siirtymistä kaupunki ei saanut Kelan suorakorvausta opiskelijoiden matkoista.

Toimialan toimintakulut ovat 5 %:ia suuremmat (1,3 M €) kuin vastaavana aikana viime vuonna. Henkilöstökulut ovat 0,6 M euroa suuremmat (5 %) kuin viime vuoden syyskuussa. Kunta-alan 8.6.2022 solmimaa palkkasopimusratkaisua täydennettiin ns. perälautatarkastelulla 7.3.2023. Ratkaisun perusteella 1.6.2023 voimaan astuvia yleiskorotuksia ja paikallisia järjestelyeriä korotettiin huomioiden verrokkialojen työehtosopimusten kustannusvaikutusprosentti. Lisäksi kunta-alan työntekijöille maksettiin kesäkuussa 467 euron kertapalkkio. Talous- ja hallintoyksikkö valmisteli talousarviomuutokset ja tarvittavan määrärahan haun kaupunginvaltuustolta keskitetysti. Elinvoima- ja ympäristötoimialalle palkkaratkaisusta aiheutuva lisäkustannus oli noin 0,25 miljoonaa euroa.

Vuoden 2023 henkilöstökulujen kehitystä tarkasteltaessa tulee muistaa, että vielä joulukuussa 2022 pidettyjen yt-neuvottelujen tuloksena työllisyyden hoidosta siirtyi 1.1.2023 alkaen 3,5 henkilötyövuotta Satakunnan hyvinvointialueelle. Tähän ei oltu talousarviovaiheessa varauduttu, joten palkkamäärärahat näkyvät yhä toimialan käyttösuunnitelmassa, vaikkakin kaupungin rahoituspohjasta on tehty siirto hyvinvointialueelle. Euroissa tämä tekee 140 000 euroa koko vuodelta. Työllisyyden hoidon työpajoilta siirrettiin 3,5 henkilötyövuotta (4 henkilöä) niistä tehtävistä, jotka kohdistuvat pelkästään kuntouttavan työtoiminnan asiakkuuksiin. Vuoden 2023 alusta alkaen hyvinvointialue vastaa kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä ja kustannuksista. Näin ollen myös osa toimitilakuluista Porin pajojen osalta siirrettiin hyvinvointialueen vastuulle ja Laviassa sijaitseva Ekopaja siirtyi kokonaisuudessaan.

Toimialan henkilöstökulut eivät tule toteutumaan tänä vuonna täysimääräisesti. Työllistämispalkkoja sivukuluineen on maksettu 0,15 M € viime vuotta vähemmän syyskuun loppuun mennessä. Työllistämismäärärahaa jäänee käyttämättä, koska koko vuoden aikana työllistettyjen määrä kaupungin yksiköissä tai kaupungin tuella on ollut noin 20 % vähemmän kuin vuonna 2022. Tosin syksyn osalta maksetut tukisummat ovat normaalia isompia, koska palkkatukilainsäädännön uudistus 1.7.2023 nosti hieman kunnan kustannuksia.

Henkilöstövajausta on tänä vuonna ollut muun muassa ICT-yksikössä, rakennusvalvonnassa ja kaupunkimittauksessa eläköitymisten, irtisanoutumisten, osa-aikaisuuksien sekä rekrytointivaikeuksien vuoksi. Budjetoiduista henkilöstökuluista voidaankin tänä vuonna jäädä noin 0,4 M €.

Eläinlääkinnässä on edelleen rekrytointivaikeuksien vuoksi kaksi kaupungineläinlääkärin virkaa avoinna, mutta henkilöstökulut ovat lähes käyttösuunnitelman mukaisella tasolla, koska suureläinpäivystyksen korvauskulut ovat vuoden alusta lähtien nousseet.

Toimialan palvelujen ostot ovat 0,9 M euroa (10 %) vuodentakaista suuremmat. Elinvoima- ja ympäristötoimialan palvelujen ostoissa on suurta kuukausittaista vaihtelua. Toiminta ei ole kaikilta osin vertailukelpoista viime vuoteen nähden.

Pieneläinpäivystyksen osalta palvelujen ostot ovat olleet alkuvuodesta käyttösuunnitelmassa esitettyä vähäisemmät palvelutuottajan rekrytointivaikeuksien vuoksi, mutta tilanne on muuttunut käyttösuunnitelman mukaiseksi nyt vuoden kolmannella neljänneksellä, sillä Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy:n pieneläinpäivystys on alkanut pyöriä sopimuksen mukaisesti ympärivuorokautisena Porin toimipisteellä 26.6. alkaen. 

Joukkoliikenteen menoissa ei näy vielä lippu- ja maksujärjestelmän käyttöönottokustannuksia eikä ensimmäisiä kuukausiveloituksia. Liikennöintisopimusten korvaukset on saatu ajan tasalle ja niiden arvioidaan toteutuvan käyttösuunnitelman mukaisesti.

Kaupunkisuunnittelussa palvelujen ostoihin on käytetty tähän mennessä 0,12 M € enemmän viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kaupunkisuunnittelun kustannuspaikalle varattujen asiantuntijapalveluiden määräraha ei ole ollut riittävällä tasolla vuonna 2023. Tästä on tehty toimialan sisäinen talousarviomuutos (toimialajohtajan viranhaltijapäätös, § 84, 30.8.2023), jossa 54 000 euroa on siirretty elinkeinotoiminnan ostopalvelujen kustannuspaikalta kaupunkisuunnittelun kustannuspaikalle, sillä määrärahaa halutaan käyttää jo nyt suunniteltujen palveluiden ostojen lisäksi erinäisiin yleiskaava- ja asemakaavahankkeisiin, jotka ovat aikataulullisesti kaikkein kriittisimpiä kaupungin elinvoimaisuuden ja kaupunkikehityksen näkökulmasta. Kaavoitukseen liittyvät selvitykset edistävät elinkeinoelämän tarpeisiin tehtävää kaavoitusta.

SuomiAreenan kustannuspaikka ylittää toimintakatteensa noin 70 000 eurolla. Suurimmat kuluerät ovat lavojen rakentaminen ja tapahtuman muut rakenteet, tapahtumatekniikka (äänentoisto ja screenit) sekä tapahtuman turvallisuusjärjestelyt. Ylityksen pääsyynä voidaan nähdä tapahtumajärjestämisen kustannusten nousu kokonaisuudessaan koronaa edeltävästä ajasta. Lisäksi tapahtuman uusi ajankohta kesäkuussa toi tarpeen tapahtumamarkkinoinnin toimenpiteiden lisäämiseen, jotta tapahtumakävijät löytävät tapahtuman myös jatkossa. Lisättyinä toimenpiteinä toteutettiin muun muassa käsiohjelma yhteistyössä Sanoma Median kanssa, kadunvarsimainontaa, radiomainontaa sekä Citylinjan bussiteippaukset. Tapahtumasta toteutetaan lisäksi kuluvana kesänä kävijätutkimus, jonka kautta kerätään tietoa muun muassa tapahtuman aluetaloudellisesta vaikuttavuudesta. SuomiAreenan vetovoimaisuus on viime vuonna toteutetun tutkimuksen mukaan nousussa ja samoin odotukset tapahtuman jatkuvaa kehittymistä kohtaan kasvavat.

Kaikilta osin palvelujen ostotkaan eivät tule toteutumaan täysimääräisenä tänä vuonna. Rakennusvalvontayksikön kaupunkimittauksen kustannuspaikan talousarvioon 2023 on varattu 330 000 euroa laserkeilauksen ja ilmakuvauksen menetelmin tuotetun kaukokartoitusaineiston hankintaan. Kaukokartoitusaineiston hankinta kuitenkin alitti sille varatun määrärahan 190 000 eurolla. Samoin ICT:n palvelujen ostot alittunevat 0,3 M eurolla.

Toimialan tarvikeostot ovat kasvaneet 0,1 M € viime vuoteen verrattuna. Muun muassa ICT-tarvikkeisiin, toimialan pienkalustohankintoihin sekä työpajojen rakennusmateriaaleihin on käytetty tänä vuonna enemmän määrärahaa kuin viime vuonna.

Avustuksia on maksettu 0,4 M € viime vuotta vähemmän. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustukset on siirretty sivistystoimialalle vapaa-ajanlautakunnan alaisiin avustuksiin. Lisäksi työllisyyspalveluiden kesätyöpaikkatukea ei olla tilitetty tuen saajille viimevuotiseen tapaan. Kesätyöpaikkatuesta arvioidaan jäävän käyttämättä tänä vuonna 80 000 euroa. Yhtenä syynä tähän on hyvinvointialueelta haetun kesätyöpaikkatuen vähyys budjetoituun nähden.

Lisäksi työllisyyspalveluiden Pori-lisän maksettu avustussumma on suunniteltua alhaisempi samassa suhteessa kuin palkkatuenkin maksetut kustannukset. Julkisen sektorin vähennys johtuu osittain hyvinvointialueen vähäisestä käytöstä verrattuna aiemmin perusturvan palkkatuen käyttöön. Yhdistykset ovat Pori-lisän käyttäjiä ja heilläkin käyttö on hieman suunniteltua vähäisempää. Loppuvuonna yhdistysten tarve kaupungin tukeen on kuitenkin noussut. Tämä johtuu 1.7.2023 päivitetystä palkkatukilainsäädännöstä. Valtion palkkatuki yhdistyksille ei kata heidän palkkauskustannuksiaan kuten aiemmin ja yhdistykset tarvitsevat tukea kaupungilta noin 50-80 euroa/henkilö/kuukausi lisää niin kutsutun normaalin Pori-lisän lisäksi.

Toimialan muut toimintakulut ovat toteutuneet saman tasoisena viime vuoteen nähden. Pori-puhelimiin varatut leasingkulut tullaan kuitenkin alittamaan noin 0,3 miljoonalla eurolla johtuen henkilöstön siirtymisestä hyvinvointialueelle.

Syyskuun talousraportin perusteella elinvoima- ja ympäristötoimialan tämänhetkinen arvio on, että toimiala tulee alittamaan toimintakatteensa noin 1,2 M eurolla.

Toimialan investointimäärärahoista (1,75 M €) on syyskuun jälkeen käytetty noin 0,7 M euroa. Toimialan investointimäärärahojen Yyterin ja työllisyydenhoidon osalta arvioidaan tässä vaiheessa vuotta käytettävän täysimääräisesti. Yyterissä (0,4 M €) keskitytään mm. yleissuunnitelmien toteutuksiin sekä alueen infran kehittämiseen. Työllisyydenhoidon investointimäärärahat (60 000 euroa) kohdistuvat luontopajatoimintoihin sekä nuorten työpajan kalustoon. ICT:n investointimäärärahaa (1,27 M €) käytetään digitalisaation kehittämiseen sekä sovellus- ja laitehankintoihin, mutta investointimäärärahoja ei tulla käyttämään kokonaan vuonna 2023. Tämän hetken arvion mukaan ICT:n investointimäärärahasta tullee jäämään noin 0,6 M €, sillä kaikki suunnitellut investointikohteet eivät toteudu tänä vuonna.

Toimialan henkilöstön määrä on vähentynyt vuodessa kahdeksalla henkilöllä ollen nyt syyskuussa 254 henkilöä. Määräaikaisia on yksi vähemmän ja vakituisia 9 vähemmän kuin vuosi sitten, mutta työllistettyjä on kaksi enemmän kuin vuosi sitten.

Talouden toteumaselvitykset on laadittu ennen kuin syyskuun lopulliset talousraportit ovat olleet saatavilla. Talousraportti on nähtävillä kokouksessa.

Puolivuotisraportin yhteydessä raportoidaan talousarvion toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Elinvoima- ja ympäristötoimialan elinvoimaan ja hyvinvointiin liittyvien tavoitteiden, toimialan yhteisten tavoitteiden sekä joukkoliikenteen ja työllisyydenhoidon toiminnallisten tavoitteiden selvitykset ovat esityslistan liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää merkitä talousraportin tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.