Kaupunginhallitus, kokous 30.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 477 Porin kaupungin henkilöstöraportti 1-9/2023

PRIDno-2023-3894

Valmistelija

  • Timo Jauhiainen, Henkilöstöjohtaja, timo.jauhiainen@pori.fi

Perustelut

Henkilöstötiedon kvartaaliraportin uudistustyö aloitettiin vuoden 2022 lopulla tavoitteena käynnistää säännöllinen raportointi uudelleen vuoden 2023 ensimmäisestä kvartaalista alkaen. Kaupunginhallitukselle raportoitiin ensimmäisestä kvartaalista 8.5.2023 ja toisesta 4.9.2023. Nyt on käsillä kolmannen kvartaalin raportti.

HR-tiedolla johtaminen on huomioitu myös päivitetyssä henkilöstöohjelmassa siten, että toimenpiteet ja mittarit on määritelty uudelleen konkreettisemmin, jotta raportointi vastaisi tavoitteita ja vahvistaisi henkilöstöohjelmaa työnantajan ja erityisesti HR-yksikön toimintaa ohjaavana asiakirjana.

Kvartaaliraportti sisältää laajasti määrällisiä ja laadullisia mittareita, jotka perustavat suurelta osin henkilöstöohjelmaan. Kaikkia mittareita ja asioita ei raportoida joka kvartaali, vaan esimerkiksi puolivuosittain tai vuosittain.

Henkilöstöohjelman painopistealueiden (henkilöstövoimavarojen johtaminen ja työnantajakuva, osaamisen johtaminen, työhyvinvoinnin johtaminen) lisäksi raportissa nostetaan esille muita HR-yksikön keskeisiä ajankohtaisia asioita. Keskeistä on raportoida se, mikä on sillä hetkellä HR-näkökulmasta erityistä tai huomionarvoista. Tavoitteena on, että raportointi ei ole pelkästään toteavaa, vaan siinä yritetään löytää myös asioiden syvempiä taustoja (ilmiöt sekä niiden syyt ja seuraukset).

Kolmannen kvartaalin raportissa esitellään on laaja yleiskuvaus Porin kaupungin henkilöstötiedosta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää merkitä henkilöstöraportin 1–9/2023 tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

________________________

Merkitään, että Timo Aro poistui tämän asian käsittelyn aikana kello 16.47.

Merkitään, että Laura Pullinen saapui tämän asian käsittelyn aikana kello 16.47.

Tiedoksi

Toimialat ja liikelaitokset

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.