Kaupunginhallitus, kokous 4.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 553 Pelastustoimen talouden loppuselvitys vuodelta 2022

PRIDno-2023-4396

Valmistelija

  • Kari Nummi, controller, talousyksikkö, kari.nummi@pori.fi

Perustelut

Pelastustoimi järjestettiin Suomessa vuosina 2003 -2022 kuntien välisenä yhteistoimintana. Satakunnassa Porin kaupunki toimi vastuukuntana. Toiminnasta sovittiin yhteistoimintasopimuksella. Alkuperäinen yhteistoimintasopimus oli vuodelta 2002 ja muutettu sopimus tuli voimaan 2009. Tuossa muutetussa sopimuksessa sovittiin, että kustannukset jaetaan kunnille asukasluvun suhteessa, paitsi kukin kunta vastaa kiinteistökuluista oman kuntansa alueella.

Pelastustoimi siirtyi vuoden 2023 alusta hyvinvointialueiden tehtäväksi. Kunta-ajalta on kuitenkin Satakunnassa kertynyt kunnilta laskutettua ylijäämää Porin kaupungin taseeseen. Yhteistoimintasopimuksen hengessä tuo ylijäämä tulee palauttaa Satakunnan kunnille. Ylijäämän lisäksi laskelmassa on huomioitu vuoden 2023 aikana tulleet pelastuslaitoksen tulot ja menot.

Tämän asian liitteenä on laskelma palautuksesta ja selostus laskelman sisällöstä.

Pelastuslaitoksen toimintaan kohdistuvia menoja on ilmennyt vielä marraskuussakin, joten vastaavia menoja varten jätetään 10.00 euron varaus.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus vahvistaa Satakunnan pelastuslaitoksen ylijäämän palautuslaskelman ja kuntaosuuksien jaon.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Satakunnan kunnat, Taloushallinto Erno Vaurio

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.