Kaupunginhallitus, kokous 22.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 189 Musan kentän tekonurmihanketta nopeutettava, valtuustoaloite, varavaltuutettu Antti Lehtonen

PRIDno-2023-4551

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Varavaltuutettu Antti Lehtonen jätti valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

"V A L T U U S T O A L O I T E

 Musan kentän tekonurmihanketta nopeutettava

 Esitän valtuustoaloitteena Musan jalkapallokentän kehittämissuunnitelman osittaista toteuttamista nopeutetussa aikataulussa. Nopeutettu aikataulu koskee Musan kentän muuttamista tekonurmikentäksi vuodelle 2025.

Musan jalkapallokentän kehittämissuunnitelma etenee kaavamuutosvaiheeseen vuonna 2024. Arvioitu toteutusaikataulu hankkeelle on vuosi 2027. Suunnitelman lopputulos on hyvä ja kannatettava pienin lisäyksin.

Ehdotus kaipaa muutosta tekonurmen rakentamisen aikataulun osalta. Hankkeen tärkein osa on juniorien harjoittelu- ja peliolosuhteiden parantamien Porissa. Ilman kaavamuutosta on mahdollista rakentaa Musan kentälle lämmitettävä tekonurmi, jonka toteutus voisi alkaa lokakuun 2024 alussa, kun kentän käyttö muuten ensi syksynä päättyy.

Lämmitettävä tekonurmi tarjoaisi monia etuja. Se mahdollistaisi jalkapallon pelaamisen ympäri vuoden, riippumatta sääolosuhteista. Suomen vaihtelevassa ilmastossa tämä olisi erityisen arvokasta, sillä se tukisi lasten jatkuvaa liikunnallista aktiivisuutta ja tarjoaisi heille turvallisen ja laadukkaan ympäristön harrastaa rakastamaansa lajia. Nykyisen nurmikentän käyttöaika vuonna 2023 oli ainoastaan n. 3,5kk. Tekonurmen sulana pito voitaisiin toteuttaa esimerkiksi kaukolämmön paluuvettä hyödyntäen, jolloin lämmityksen käyttökustannukset olisivat huomattavasti urheilukeskuksen tekonurmen lämmitystä edullisemmat.

Vakaat olosuhteet kahden lämmitettävän tekonurmen ja Karhuhallin kanssa mahdollistavat harjoitteluolosuhteiden lisäksi jatkuvan turnaustoiminnan Porissa. Jalkapallo liikuttaa lapsia ja perheitä ympäri Suomea vuoden ympäri. Parantuvien olosuhteiden myötä mahdollistuu turnaukset loppusyksystä ja alkukeväästä. Tämä tuo matkailijoita ja aktiviteettia Poriin ja lisää mm. hotellien käyttöastetta muuten hiljaisempana ajankohtana.

Tällä hetkellä jalkapallon talviharjoittelutilanne Porissa on erittäin heikko. Esimerkiksi pelivuoroja, eli koko kenttäalueen varaavia vuoroja ei joukkueille riitä, vaan joukkueet joutuvat käyttämään esimerkiksi Euran kuplahallia saadakseen riittävästi harjoitusotteluita. Euran kuplahallia käyttävät myös esimerkiksi turkulaiset, raumalaiset ja tamperelaiset joukkueet. Nämä kaikki olisi houkuteltavissa myös Poriin, jos meillä olisi tarjota riittävästi vapaita kenttävuoroja.

Toivon, että kaupunki harkitsee tätä ehdotusta vakavasti ja tutkii mahdollisuuksia nopeasti parantaa lasten jalkapallon olosuhteita Musan kentällä.

Toteutuksen yhteydessä on selvitettävä myös mahdollisuus kesäajaksi purettavan kuplahallin rakentamisesta. Halli voisi olla paikallaan joulu- ja maaliskuun väliset kuukaudet.

Porissa 11.12.2023

Antti Lehtonen"

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Valmistelija

Petteri Lahti, liikuntayksikön päälikkö, petteri.lahti@pori.fi

Perustelut

Varavaltuutettu Antti Lehtonen jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 11.12.2023 § 164 Musan kentän tekonurmihankkeen nopeuttamista koskevan valtuustoaloitteen. Valtuustoaloite on luettavissa historiatiedoista.

Kaupunginhallitus päätti pyytää kokouksessaan 18.12.2023 § 563 aloitteesta vapaa-ajan lautakunnan ja teknisen lautakunnan ja lausunnot 31.3.2024 mennessä. 

Vapaa-ajan lautakunnan lausunto:

Valtuustoaloitteessa esitetään Musan jalkapallokentän kehittämissuunnitelman osittaista toteuttamista nopeutetussa aikataulussa. Nopeutettu aikataulu koskee Musan kentän muuttamista tekonurmikentäksi vuodelle 2025. Esitystä perustellaan juniorien harjoittelu- ja peliolosuhteiden parantamisella Porissa. Aloitteessa esitetään, että Musan kentälle toteutetaan lämmitettävä tekonurmi, jonka toteutus aloitettaisiin kentän käyttökauden päättyessä syksyllä 2024. Lisäksi aloitteessa esitetään kenttäalueelle talvikaudeksi pystytettävän, kesäajaksi purettavan kuplahallin toteuttamisen selvittämistä.

Vapaa-ajan lautakunta on kokouksessaan 6.6.2023 § 62 antanut teknisen toimialan pyynnöstä Musan kentän yleissuunnitelmaa koskevan lausunnon tekniselle lautakunnalle. Lausunnossa todetaan:

”Vapaa-ajan lautakunta korostaa tarvetta ajanmukaistaa jalkapallon harjoitus- ja kilpailuolosuhteita kaupungissa. Luonnonnurmikenttään verrattuna tekonurmi moninkertaistaa yksittäisen kentän viikoittaiset käyttötunnit ja pidentää käyttökautta sekä kauden alku- että loppupäästä merkittävästi. Jalkapallon kilpailukausi käynnistyy nykyisin jo maaliskuun puolella ja luonnonnurmikentät saadaan avattua käyttöön yleensä vasta toukokuun jälkimmäisellä puoliskolla. Kilpailukausi jatkuu syksyllä lokakuun puolelle, nurmikenttien käyttökauden päättyessä useimpien kenttien kohdalla viimeistään syyskuun loppupuolella. Luonnonnurmikenttien selvästi kilpailukautta lyhyempi käyttökausi asettaa isoja haasteita jalkapallon harjoitus- ja kilpailutoiminnan järjestämiselle, erityisesti kauden alku- ja loppupäässä.

Lautakunta toteaa, että jalkapallo on yli 2000 pelaajan harrastajamäärältään kaupungin harrastetuin laji ja tästä syystä Musan kentän yleissuunnitelman toteuttamista tulee edistää. Mikäli tarpeen, vapaa-ajan lautakunta näkee, että Musan kentän yleissuunnitelma on mahdollista toteuttaa vaiheistettuna siten, että ensimmäisessä vaiheessa toteutettaisiin tekonurmikenttäalueet sekä valaistus ja alueen aitaaminen. Vapaa-ajan lautakunta toteaa, että Musan kentän yleissuunnitelman toteuttaminen tulee huomioida lähivuosien investoinneissa.”

Vapaa-ajan lautakunta toteaa, että valtuustoaloitteessa nostetaan perustellusti esiin jalkapallon olosuhteiden kehittämistarvetta. Lautakunta yhtyy aloitteeseen jo aiemman, Musan kentän yleissuunnitelmasta annetun lausunnon mukaisesti, siltä osin, että tekonurmikentän vaiheittaista toteuttamista hankkeen nopeuttamiseksi olisi syytä selvittää, jalkapallon harjoittelu- ja kilpailuolosuhteiden kehittämiseksi. Kentän lämmittämisen mahdollistamiseen tulisi varautua jo ensimmäisessä vaiheessa asentamalla lämmitysputkisto kenttäalueen alle. Varsinaisen lämmityksen toteuttaminen voisi lautakunnan näkemyksen mukaan toteutua kenttäalueen kehittämisen myöhemmissä vaiheissa. Vapaa-ajan lautakunta katsoo, että vaiheistamisen selvittäminen on kannatettavaa, mikäli vaiheistamisella on mahdollista aikaistaa varsinaisen kenttäalueen toteuttamisen aikataulua.

Aloitteessa esitetyn kuplahallin osalta lautakunta toteaa, että jalkapallon talviharjoitteluolosuhteiden kehittämistarpeita on syytä käsitellä osana suurempaa kokonaisuutta. Porilaiset jalkapalloseurat perustivat tammikuussa olosuhdetyöryhmän edistämään jalkapallon harjoittelu- ja kilpailuolosuhteiden tarpeiden arvioimista ja seurojen olosuhdetarpeita koskevan yhteisen näkemyksen muodostamista. Vapaa-ajan lautakunta näkee, että olosuhdetyöryhmän osallistaminen on jatkossa tarpeen, kun arvioidaan ja suunnitellaan jalkapallon olosuhteiden kehittämistä.       

Ehdotus

Esittelijä

Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Vapaa-ajan lautakunta päättää antaa oheisen lausunnon valtuustoaloitteesta kaupunginhallitukselle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Toni Haapakoski, Yksikön päälikkö, infrayksikkö, toni.haapakoski@pori.fi

Perustelut

Varavaltuutettu Antti Lehtonen jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 11.12.2023 § 164 Musan kentän tekonurmihankkeen nopeuttamista koskevan valtuustoaloitteen. Valtuustoaloite on luettavissa historiatiedoista.

Kaupunginhallitus päätti pyytää kokouksessaan 18.12.2023 § 563 aloitteesta vapaa-ajan lautakunnan ja teknisen lautakunnan ja lausunnot 31.3.2024 mennessä. 

Teknisen lautakunnan lausunto:

Valtuustoaloitteessa esitetään Musan jalkapallokentän kehittämissuunnitelman osittaista toteuttamista nopeutetussa aikataulussa. Nopeutettu aikataulu koskee Musan kentän muuttamista tekonurmikentäksi vuodelle 2025. Esitystä perustellaan juniorien harjoittelu- ja peliolosuhteiden parantamisella Porissa. Aloitteessa esitetään, että Musan kentälle toteutetaan lämmitettävä tekonurmi, jonka toteutus aloitettaisiin kentän käyttökauden päättyessä syksyllä 2024. Lisäksi aloitteessa esitetään kenttäalueelle talvikaudeksi pystytettävän, kesäajaksi purettavan kuplahallin toteuttamisen selvittämistä.

Tekninen toimiala on teettänyt Musan kentästä yleissuunnitelman, joka on esitelty teknisessä lautakunnassa kesäkuussa 2023. Yleissuunnitelmatyössä on esitetty ratkaisut kenttäalueen keskeisten toimintojen kehittämiseen, sijoitteluun ja mitoitukseen. Suunnitelman tavoitteena on ollut kehittää alueesta idyllinen ja toimiva paikka merkittävän kokoluokan urheiluseuran harjoitus- ja kilpailutoiminnalle sekä lähialueen eri ikäistä väestöä palveleva lähiliikuntapaikka.  Alueen kehittäminen on myös osa koko kaupungin kattavaa liikuntaolosuhdesuunnitelmaa, jota parhaillaan laaditaan. Yleissuunnitelma toimii alueen asemakaavamuutoksen pohjana ja varsinaiset toteuttamissuunnitelmat laaditaan sen pohjalta seuraavissa suunnitteluvaiheissa.

Musan kentän toteuttaminen on tällä hetkellä investointiohjelmassa rakennussuunnittelun osalta vuodella 2025 ja rakentamisen osalta vuosilla 2027-2028. Huomioitava kuitenkin, että investointiohjelmaa joudutaan vuosille 2025-2028 sopeuttamaan merkittävästi, joka saattaa vaikuttaa toteuttamisaikatauluun.

Ehdotus

Esittelijä

Toni Haapakoski, Yksikön päälikkö, infrayksikkö, toni.haapakoski@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa edellä mainitun lausunnon kaupunginhallitukselle.

Päätös

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Kokouskäsittely

Antti Lehtonen ehdotti, että hankeohjelmassa oleva Itä-Porin kentän tekonurmihanke siirretään ja sille varatut rahat siirretään Musan kentän tekonurmihankkeelle, joka toteutetaan Itä-Porin tekonurmen sijasta.

Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, ettei Lehtosen ehdotusta oltu kannatettu, joten päätösehdotus oli hyväksytty.

Valmistelija

  • Johanna Jokelainen, hallintopäällikkö, johanna.jokelainen@pori.fi

Perustelut

Varavaltuutettu Antti Lehtonen jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 11.12.2023 § 164 Musan kentän tekonurmihanketta nopeutettava -valtuustoaloitteen. Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 18.12.2023 § 563 pyytää vapaa-ajan lautakunnan ja teknisen lautakunnan lausunnot.

Vapaa-ajan lautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 12.3.2024 § 28.

Tekninen lautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 19.3.2024 § 52.

Asian esittely ja aikaisempi käsittely ovat historiatiedoissa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto merkitsee tehdyt toimenpiteet ja annetut lausunnot tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

____________________

Merkitään, että Mari Kaunistola poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen kello 15.48.

Tiedoksi

Kaupunginvaltuusto

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.