Kaupunginhallitus, kokous 16.6.2025

Esityslista on tarkastettu

§ 310 Vuoden 2024 Arviointikertomus (lisäpykälä)

PRIDno-2025-2632

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunnan on kuntalain 121 §:n mukaan valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Tarkastuslautakunnan tulee arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

Tarkastuslautakunnan tehtäviin kuuluu myös muun muassa huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta sekä kiinnittää huomiota kaupungin toiminnan, toimintatapojen ja palvelujen järjestämisen tuloksellisuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen.

Kuntalain mukaisesti tarkastuslautakunnan tulee antaa kultakin vuodelta arviointikertomus, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään kaupunginvaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kuntalain 121.5 §:n mukaan kaupunginhallituksen tulee antaa valtuustolle lausunto toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Esitys vuoden 2024 arviointikertomukseksi on esityslistan liitteenä.

Arviointikertomus tulee julkiseksi, kun tarkastuslautakunta on sen hyväksynyt ja se on valmis käyttötarkoitukseensa (Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24 §:n 15 kohta).

Arviointikertomus tulee julkiseksi 13.5.2025, jolloin arviointikertomus on saatavilla kaupungin verkkosivuilta.

Ehdotus

Esittelijä

Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä arviointikertomuksen.

Tarkastuslautakunta oikeuttaa tarkastustoimiston tekemään arviointikertomukseen teknisluonteisia korjauksia ja tarkistuksia.

Tarkastuslautakunta päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksen jälkeen.

Tarkastuslautakunta päättää edelleen esittää kaupunginvaltuustolle, että

  • tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2024 merkitään tiedoksi
  • kaupunginvaltuusto päättää lähettää arviointikertomuksen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja
  • velvoittaa kaupunginhallituksen tuomaan lokakuun 2025 loppuun mennessä kaupunginvaltuustolle kuntalain 121.5 § mukaisen lausunnon.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tarkastuslautakunta päätti tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.

Perustelut

Tarkastuslautakunnan on kuntalain 121 §:n mukaan valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Tarkastuslautakunnan tulee arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

Tarkastuslautakunnan tehtäviin kuuluu myös muun muassa huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta sekä kiinnittää huomiota kaupungin toiminnan, toimintatapojen ja palvelujen järjestämisen tuloksellisuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen.

Kuntalain mukaisesti tarkastuslautakunnan tulee antaa kultakin vuodelta arviointikertomus, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään kaupunginvaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kuntalain 121.5 §:n mukaan kaupunginhallituksen tulee antaa valtuustolle lausunto toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Tarkastuslautakunta päätti kokouksessaan 6.5.2025 § 41 hyväksyä vuoden 2024 arviointikertomuksen. Arviointikertomus on julkaistu 13.5.2025.

Ehdotus

Tarkastuslautakunnan päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää:

  • merkitä tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2024 tiedoksi
  • lähettää arviointikertomuksen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja
  • velvoittaa kaupunginhallituksen tuomaan lokakuun 2025 loppuun mennessä kaupunginvaltuustolle kuntalain 121.5 § mukaisen lausunnon.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Merkitään, että kaupunginvaltuusto kuuli tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Mika Tuhkasen puheenvuoron tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2024.

Merkitään, että kaupunginvaltuusto kuuli kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arja Laulaisen puheenvuoron tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2024 ja vuoden 2024 tilinpäätöksestä.

Valmistelija

  • Tuomas Hatanpää, talous- ja hallintojohtaja, tuomas.hatanpaa@pori.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessa 19.5.2025 merkitä tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2024 tiedoksi ja lähetti arviointikertomuksen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja velvoitti kaupunginhallituksen tuomaan lokakuun 2025 loppuun mennessä kaupunginvaltuustolle kuntalain 121.5 § mukaisen lausunnon.

Lausunnon laatimista varten kaupunginhallitus pyytää seuraavia viranhaltijoita antamaan oman lausuntonsa arviointikertomuksessa mainituista asioista. Lausunnon antajat on lisätty liitteenä olevaan arviointikertomukseen lausunnon antamista edellyttäviin kohtiin.

Koska lausuntojen perusteella laaditaan kaupunginhallituksen lausunto, joka tulee sisältämään toimenpiteiden vastuuttamisen ja aikataulutuksen, tulee viranhaltijoiden lausunnoissa kiinnittää näihin seikkoihin erityishuomio. Lausunnon antajan tulee lausunnossaan ottaa siis kantaa, millä aikataululla korjaava toimenpide voidaan toteuttaa, mikä on toimenpiteestä vastaava taho, vaatiiko toimenpide lisäyksiä talousarvion määrärahoihin ja sisältyykö toimenpiteen toteuttamiseen riskejä tai epävarmuustekijöitä.

Toiminnallisten tavoitteiden kehitys: Esa Kohtamäki, Ritva Välimäki ja Markku Koppelomäki.

Kaupunkikonserni: Lauri Kilkku

Henkilöstöjohtaminen: Timo Jauhiainen

Muut havainnot: Markku Koppelomäki, Tomi Lähteenmäki, Risto Reipas ja Lauri Inna.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää pyytää esittelytekstissä mainituilta tahoilta lausunnot vuoden 2024 arviointikertomuksesta. Lausunnot tulee toimittaa controller Kari Nummelle 15.8.2025 mennessä.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Tiedoksi

lausunnon antajat