Tekninen lautakunta, kokous 23.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 130 Katusuunnitelma Kekrikuja

PRIDno-2022-2284

Valmistelija

  • Tuija Heinävaara, tuija.heinavaara@pori.fi

Perustelut

Katusuunnitelman hyväksyminen, Kekrikuja, Väinölä

Maankäyttö- ja rakennuslain 85 §:n mukaan katu on rakennettava kunnan hyväksymän suunnitelman mukaisesti. Seuraava katusuunnitelma on ollut maankäyttö- ja rakennusasetuksen 42 §:n mukaisesti (Vuorovaikutus katusuunnitelmaa valmisteltaessa) valmisteluvaiheessa nähtävillä 5.5.2022-18.5.2022. Suunniteltuun alueeseen rajoittuvien kiinteistöjen omistajilla, haltijoilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin katusuunnitelma saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen), on ollut mahdollisuus osallistua katusuunnitelman valmisteluun.

Kekrikuja, (Väinölä), IN/IJ 13 184, 13 185 ja 13 186

Kyseinen katusuunnitelmaehdotus on ollut valmisteluvaiheen jälkeen maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n säätämässä tarkoituksessa (Katusuunnitelmaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville) julkisesti nähtävillä 3.6.2022-16.6.2022 Porin kaupungin teknisen toimialan palvelupiste Porinassa. Nähtäville asettamisesta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen on ilmoitettu lehti-ilmoituksella ja kaupungin ilmoitustaululla sekä kirjeellä kiinteistön omistajille.

Nähtävilläoloaikana katusuunnitelmasta ei jätetty yhtään muistutusta.

Kekrikujan katusuunnitelma perustuu sisäasiainministeriön 7.3.1988 hyväksymään ja 15.3.1988 lainvoiman saaneeseen asemakaavaan.

Katusuunnitelman sisältö:

Katusuunnitelma sisältää Kekrikujan rakentamista 72 metriä. Katusuunnitelmassa Kekrikujan poikkileikkaus on 5,0/4,5. Kuivatus toteutetaan avo-ojin olemassa oleviin hulevesikaivoihin Päkintien ja Kekrikujan liittymässä. Kadun rakennekerrokset kuivatetaan salaojin.

Kustannusarvio:

Päivölänkujan kokonaiskustannukset ovat 34 200,00 €. Kustannusarvioon sisältyvät katusuunnitelman mukaisen kadun rakentaminen, suunnittelu- ja rakennuttamiskustannukset sekä valaistuksen uusiminen. Vuoden 2023 kustannusarvio on kadun rakentamisen osalta 27 000,00 €, sisältäen edellä mainitut työt lukuun ottamatta viimeistely- ja päällystyskustannuksia.

Muut suunnitelmat:

Vihersuunnitelmaa kohteesta ei laadita. Liikennesuunnitelma sisältyy katusuunnitelmaan. Katuvalomuutossuunnitelma on laadittu.

Rakentamisajankohta:  

Kekrikujan rakentamisajankohdaksi on arvioitu v. 2023 pohjustustöiden osalta. Rakentaminen tehdään investointinumerolta 14190450010_002 Katujen perusparantaminen ja uudelleen asfaltointi, jossa on varattu vuoden 2023 investointisuunnitelmassa hankkeelle 130 000,00 €, johon sisältyy muidenkin Väinölän katujen perusparantamisia. Hankkeen loppuunsaattaminen viimeistelytöineen ja päällystyksineen ajoittuu tuleville vuosille.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä edellä mainitun katusuunnitelman.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Infrajohtamisen toimintayksikön esimies, liikenneinsinööri

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.