Tekninen lautakunta, kokous 13.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 227 Teknisen toimialan talouden kuukausiraportointi 2022, lokakuu

PRIDno-2022-1366

Valmistelija

  • Erja Haavisto, talouspäällikkö, talousyksikkö, erja.haavisto@pori.fi

Perustelut

Toiminnallinen toteutuminen

Yhteiset palvelut -yksikön toiminta on ollut tammi-lokakuun aikana normaalia. Osa yksikön henkilöstöstä tekee töitä pääsääntöisesti etänä. Pysäköinninvalvonnassa pysäköintivirhemaksuja on kirjoitettu hieman enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana.

Infrayksikön toiminta sujuu suunnitellusti. Työt liittyen investointeihin ovat käynnissä pääosin aikataulun mukaisesti. Ensi vuoden investointisuunnitelma on laadittu ja viety päätöksentekoon. Työohjelman laadinta on käynnissä ja etenemässä päätöksentekoon. Rakentamisessa ovat käynnissä työkohteet hyväksytyn työohjelman mukaisesti. Syksy on ollut olosuhteiltaan normaali ja valmistautuminen talvikunnossapitokauteen on käynnissä. Logistiikan ajoneuvot ovat työllistyneet pitkälti kunnossapidon ja rakentamisen työtehtävissä.

Tilayksikössä vuoden 2022 kunnossapito- ja investointihankkeet ovat edenneet työohjelman mukaan. 

Talven osalta turvallisuuspäällikön ja hyvinvointialueen kanssa on tehty riskienarviointia sekä suunnitelmaa varautumisen varalle. Tilaturvallisuuden koulutukset ja perehdytykset aloitetaan marraskuussa.

Hyvinvointialueuudistukseen liittyvä valmistelutyö on jatkunut työryhmätyöskentelynä ja hyvinvointialueen tulevan henkilöstön vetovastuulla. Vuokrasopimukset hyvinvointialueen käyttöön siirtyvien tilojen osalta vietiin hyväksyttäväksi poliittiseen päätöksentekoon lokakuussa ja lopullisen päätöksen tekee marraskuussa kaupunginvaltuusto. Vuokrasopimukset allekirjoitetaan joulukuun aikana.

Irtaimen investointimäärärahasta on tammi-lokakuun aikana hankittu infrayksikköön urheilutalon voimistelutilan välineistöä, korkeushyppypatjat ja seivästelineet, tieliikennekäyttöinen mönkijä liikuntapaikoille, maansiirtovaunu, mittauslaitteita mittauspalveluihin, pientareiden tikutuskone ja imulakaisukone. Tilayksikköön on hankittu pienkuormaaja kiinteistönhoidon ja työmaiden käyttöön sekä ruohonleikkureita.

Talouden toteutuma

Valtuustoon nähden sitova erä eli toimintakulujen toteuma oli kumulatiivisesti lokakuun lopussa –41 miljoonaa euroa, josta lokakuun toteuma oli -4,1 miljoonaa euroa. Lokakuun kumulatiivinen toteutuma, -41 miljoonaa euroa, oli 79,7% koko vuoden määrärahasta -51,5 miljoonaa euroa. (10/2021 kumulatiivinen toteuma -41 miljoonaa euroa).

Henkilöstökulut olivat lokakuun lopussa 80,7% koko vuoden määrärahasta, palveluiden ostot 81,2%, aineet, tarvikkeet ja tavarat 77,8%, avustukset 86,6% sekä muut toimintakulut 78,6%.

Lokakuun lopussa toimintatuotoissa oli kumulatiivisesti toteutunut 16,3 miljoonaa euroa, joka on 84,4% koko toimialan tavoitteesta (10/2021 kumulatiivinen toteutuma 15,7 miljoonaa euroa).

Valmistus omaan käyttöön (VOK) erän osalta lokakuun kumulatiivinen toteuma oli 2 miljoonaa euroa, joka on 51,3% koko toimialan tavoitteesta (10/2021 kumulatiivinen toteutuma 2,9 miljoonaa euroa).

Talouden vuosiennuste

Koko teknisen toimialan toimintakulut (valtuuston nähden sitova erä) tulevat toteutumaan talousarviota pienempänä. Suurimpia talousarvion alittavia eriä ovat henkilöstökulut sekä vuokrakulut.

Myös toimintatuottojen osalta tullaan jäämään talousarviotavoitteesta. Suurimpia talousarviotavoitteesta jääviä eriä ovat jätteenkäsittelymaksut, maankäyttösopimuskorvaukset, kiinteistönhoidon myyntituotot sekä pysäköintimaksut ja pysäköintivirhemaksut.    

Valmistus omaan käyttöön -erä tulee myös jäämään talousarviosta vähäisempien omajohtoisten työmaiden vuoksi.

Yksityiskohtaisemmat raportit yksiköiden toiminnan ja talouden toteumasta ovat erillisinä liitteinä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Lautakunta päättää merkitä asian tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.