Kaupunginvaltuusto, kokous 27.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 34 Selvitys Porin kaupungissa olevien, asukkaiden hyvinvointiin liittyvien, yhdistysten toimintaedellytysten säilyttämisestä, valtuustoaloite, Vasemmistoliiton Porin valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Milka Tommila (lisäpykälä)

PRIDno-2023-765

Perustelut

Vasemmistoliiton Porin valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Milka Tommila jätti valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen: 

"Aloite Porin kaupunginvaltuustolle 27.2.2023:

Selvitys Porin kaupungissa olevien, asukkaiden hyvinvointiin liittyvien, yhdistysten toimintaedellytysten säilyttämisestä.

Satakunnan hyvinvointialue karsii todennäköisesti pois kaikki ei-lakisääteiset ja ennaltaehkäisevät toiminnot. Tämä tarkoittaa sitä, että asukkaiden hyvinvointia tukevien yhdistysten toimintaedellytykset vaarantuvat, kun ne eivät saa avustuksia toimintansa tukemiseksi.

Kysymys on esimerkiksi liikuntaa, sosiaalista kanssakäymistä ja erilaista harrastus- ja tukitoimintaa järjestävistä yhdistyksistä. Niiden toiminnat ovat monelle esimerkiksi yksinäiselle ihmiselle ainoa sosiaalisen kanssakäymisen mahdollistava toiminta.  Monet niistä ovat myös esimerkiksi liikuntaa ja erilaisia kuntoutus- ja harrastusmahdollisuuksia edullisesti tarjoavia tahoja. Selvityksen tulisi kattaa kaikki yhdistykset, jotka ovat saaneet tukea kaupungilta toimintansa järjestämiseksi. 

Valtuustolle tuodaan selvitys kaikista vuonna 2022 ja 2023 yhdistyksille myönnetyistä avustuksista. Selvityksessä tuodaan esille hyvinvointialueelle siirtyneet avustukset ja toiminnot.

Siirtyvien toimintojen osalta on selvitettävä myös niiden jatko hyvinvointialueella. Mikäli on riskinä, että kaupunkilaisille tärkeät toiminnat uhkaavat jäädä ilman rahoitusta, on selvitettävä kaupungin mahdollisuutta jatkaa toiminnan tukemista myös jatkossa, jotta vältetään kuntalaisille tärkeiden ennaltaehkäisevien palveluiden loppuminen.

Porissa 27.2.2023

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä

Milka Tommila

Raisa Ranta

Mika Aho

Jani-Petteri Pajukoski

Jari Hakala

Antero Kivelä

Jaakko Jäntti"

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.