Kaupunginvaltuusto, kokous 13.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 152 Lapsi- ja pakkotyön kitkeminen Porin kaupungin hankintaketjusta, valtuustoaloite, useat valtuustoryhmät, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Sanna Grönmark  (lisäpykälä)

PRIDno-2023-4207

Perustelut

Useat valtuustoryhmät, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Sanna Grönmark jättivät valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

”VALTUUSTOALOITE 13.11.2023 

Lapsi- ja pakkotyön kitkeminen Porin kaupungin hankintaketjusta 

Pori sai Reilun kaupan kaupunki -arvonimen vuonna 2008. Reilun kaupan kaupunkina Pori on sitoutunut edistämään eettistä ja kestävää kulutusta.  

Kaupungit ja kunnat saattavat kuitenkin hankkia tietämättään lapsi- ja pakkotyöllä tehtyjä tuotteita. Esimerkiksi tietokoneiden, muun elektroniikan, työvaatteiden, huonekalujen ja useiden elintarvikkeiden tuotannossa työ-, ihmis- ja lasten oikeuksien polkeminen on yhä valitettavan yleistä.  

Kansainvälisen työjärjestö ILO:n mukaan maailmassa on yli 4 miljoonaa lasta, jotka tekevät terveydelleen tai koulunkäynnilleen haitallista työtä. Kaikkiaan pakkotyössä on ILO:n arvion mukaan lähes 25 miljoonaa miestä, naista ja lasta eri puolilla maailmaa. 

Hankintalaissa todetaan, että sosiaaliset vaikutukset voidaan ottaa huomioon hankintaprosessin eri vaiheissa. Porin kaupungin hankinnoissa on varmistettava kaiken tuotannon vastuullisuus työ-, ihmis- ja lasten oikeuksien osalta. 

Lapsi- ja pakkotyön kitkemiseksi Porin kaupungin hankintaketjusta esitämme, että työ- ja ihmisoikeuksiin liittyvät kriteerit ja ehdot otetaan osaksi hankintoja. Todentaminen toteutetaan esimerkiksi riippumattoman osapuolen auditoinnin tai sertifioinnin avulla.  

Sanna Grönmark                                                  

Hanna Raitakari

 

Vihreä valtuustoryhmä                                                 

Laura Pullinen

Mika Tuhkanen”

 

Perussuomalaisten valtuustoryhmä                             

Ismo Läntinen

Heidi Sakari

 

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 

Raisa Ranta

Jari Hakala

 

Kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä                      

Simo Korpela

Marketta Juntunen

 

Liike Nyt -valtuustoryhmä 

Niko Viinamäki

Jari Haapaniemi"

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.