Kaupunginhallitus, kokous 11.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 111 Rakkaudella porilaisille -hyvinvointiraha 2024

PRIDno-2023-4711

Valmistelija

  • Sirpa Kynäslahti, Hyvinvointikoordinaattori, sirpa.kynaslahti@pori.fi

Perustelut

Rakkaudella porilaisille -hyvinvointiraha on osallistavan budjetoinnin malli, jossa kaupunkilaiset ehdottavat, suunnittelevat ja toteuttavat Porin kaupungin strategian ja hyvinvointiohjelman tavoitteiden mukaista hyvinvoinnin edistämistä porilaisille. Hyvinvointiraha tukee kuntalaisia aktivoivaa, yhteisöllistä ja osallistavaa toimintaa. Tarkoituksena on tukea uusia ideoita ja avauksia sekä olla toteutuksessaan mahdollisimman joustavaa.

Rakkaudella porilaisille –hyvinvointirahalla on pyritty vastaamaan viime vuosien hyvinvointiraporteissa nousseisiin erityisiin haasteisiin. Yhteisöllisyydelle, osallisuudelle ja yhteiselle tekemiselle on selkeä tarve. Kaupunginvaltuusto päätti 11.12.2023 Porin kaupungin vuoden 2024 talousarviosta ja sen yhteydessä hyväksyi 80 000 euroa käytettäväksi Rakkaudella porilaisille –hyvinvointirahaan vuodelle 2024.

Tällä kertaa kaupunkilaisia pyydettiin äänestämään hyvinvointirahan teemasta ennen varsinaista hakua. Teemaäänestys toteutettiin 12.-18.12.2023, ääniä annettiin yli 300. Eniten ääniä sai Ulkoilmassa ja se valittiin vuoden 2024 teemaksi.

Teemaäänestyksen jälkeen julkaistiin tiedote hausta 8.1.2024, jolloin haku aukesi ja oli avoinna 31.1.2024 asti. Porilaisia kannustettiin ideoimaan monipuolisia ulkoilmassa tapahtuvia hankkeita ympäri Poria. Tavoitteena on luoda mielekästä tekemistä, yhdessäoloa, kohtaamisia ja yhteisöllisyyttä. Hankkeiden toiminnan tulee olla kaikille porilaisille avointa ja maksutonta, ja hankkeiden tulee huomioida vastuullisuus niin vallitsevan tilanteen, kestävän kehityksen kuin taloudellisuuden näkökulmasta. Tarkoituksena on saada mahdollisimman moni porilainen osallistumaan ja hankkimaan elämyksiä kotikaupungissaan.

Hakemuksia tuli määräaikaan mennessä 45 kappaletta. Asiantuntijoista koostuva työryhmä arvioi hakemukset ja työryhmän ehdotuksen käsitteli kaupungin hyvinvointiryhmä. Yhteisten teemojen ja kriteereiden lisäksi hankkeiden arvioinneissa kiinnitettiin huomiota hankkeiden uusiin ja luoviin ideoihin, alueellisuuteen, hankkeiden kohderyhmän laajuuteen, saavutettavuuteen sekä kustannusvaikuttavuuteen.

Hyvinvointiryhmä esittää kaupunginhallitukselle vuodelle 2024 valittavaksi 23 hanketta, jotka on esitelty oheisessa liitteessä Vuodelle 2024 ehdotetut Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahahankkeet.

Ehdotettavien hankkeiden yhteissumma on 72 750 euroa. Osa hyvinvointirahasta (7250 euroa) on tarkoitus käyttää yhteiseen viestimiseen ja markkinointiin, jotta mahdollisimman moni porilainen voisi osallistua järjestettävään toimintaan.  Liitteenä on kaupunginhallitukselle kaikki 45 hakemusta.

Vuoden 2023 aikana päättyneistä Rakkaudella porilaiselle nuorille -hankkeista on koostettu arviointikooste kaupunginhallitukselle. Arviointikoostetta ei julkaista sen sisältämien henkilötietojen vuoksi. Vuonna 2023 toteutuneet hankkeet olivat onnistuneita ja porilaiset osallistuivat aktiivisesti niiden toteuttamiseen sekä saivat tavoitteen mukaisesti nuoret osallistumaan sekä tapahtumiin että niiden suunnitteluun. Hankkeiden ansiosta porilaisten yhteisöllisyys ja yhteinen tekeminen nuorten hyväksi ovat tulleet hyvin esiin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Rakkaudella porilaisille–hyvinvointirahahankkeet vuodelle 2024 hyvinvointiryhmän esityksen mukaisesti sekä muut hyvinvointiryhmän esittämät toimenpiteet hyvinvointirahan käytöstä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

_________________

Merkitään, että Viliina Välimäki poistui esteellisenä (osallisuusjäävi, Kellahden kyläyhdistys ry:n puheenjohtaja) tämän asian käsittelyn ajaksi.

Esteellisyys

  • Viliina Välimäki

Tiedoksi

Talous- ja hallintoyksikkö, kaikki hankehakijat täytäntöönpano-ohjeen mukaisesti.

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.