Kaupunginhallitus, kokous 13.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 230 Porin kaupungin osallistuminen Jukolan viestin järjestäjähakuun vuodelle 2029 tai 2030

PRIDno-2024-1691

Valmistelija

  • Petteri Lahti, liikuntayksikön päälikkö, petteri.lahti@pori.fi

Perustelut

Suunnistusseurat Rastikarhut ry, Kankaanpään Suunnistajat ry sekä Ikaalisten Nouseva-Voima ry ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa osallistumisesta Jukolan viestin järjestämisoikeuden hakemiseen vuodelle 2029 tai 2030 (tietoa Jukolan viestistä on saatavilla osoitteesta www.jukola.com). 

Jukolan viesti on Suomen suurin kuntoliikuntatapahtuma ja maailman suurin sekä arvostetuin viestisuunnistuskilpailu. Jukolan viestin perustaja- ja omistajayhteisö on Kaukametsäläiset ry ja Jukolan viestillä on pysyvät arvot ja perinteet yli 60 vuoden takaa. Tapahtumaan osallistuu vuosittain noin 16 000-18 000 suunnistajaa ja kilpailualueella vierailee viikonlopun aikana yli 50 000 ihmistä. Jukolan viesti on kansainvälisesti merkittävä tapahtuma, joukkueita osallistuu 16-21 eri maasta, kaukaisimmat Australiasta, ja kilpailijat edustavat yli 25 eri kansallisuutta. Jukolan viesti on järjestetty Satakunnassa aikaisemmin vuosina 2004 (Jämi), 1999 (Eurajoki), 1975 (Kankaanpää) ja Poriin (Lavia) tapahtumaa haettiin vuonna 2017 vuodeksi 2022 tai 2023, mutta hakemus ei edennyt alueen säänkestävyysriskien vuoksi.  

Kilpailukeskukseksi suunnitellaan Jämin lentokenttää ja kilpailualueeksi lentokentän eteläpuolista lähialuetta. 

Tässä vaiheessa on kysymys yleisten hakuedellytysten selvittämisestä. Suomen Suunnistusliitto ja Kaukametsäläiset ry haluavat varmistaa, että seuroilla, ehdotettavalla kilpailualueella ja isäntäkaupungeilla on riittävät edellytykset ja tahtotilat tapahtuman järjestämiseksi. Isäntäkaupunkien tuen hankkeelle on ilmoitettu olevan ehdoton edellytys hakuprosessin jatkamiselle. 

Osana yleisten hakuedellytysten selvittämistä Jukolan viestin edustaja on ehdottanut, että ehdotetulla alueella pidetään katselmus 15.5.2024.  Isäntäkaupunkien tuen pitäisi tuolloin olla tiedossa kirjallisena. Varsinainen hakemus on jätettävä viimeistään 31.10.2024 mikäli yleiset hakuedellytykset täyttyvät. 

Haettavan Jukolan viestin osalta isäntäkaupunkeina voisivat toimia Pori, Kankaanpää sekä Ikaalinen. Hakevat seurat ovat lähestyneet Porin kaupungin lisäksi, Kankaanpään ja Ikaalisten kaupunkeja sekä Jämijärven kuntaa. Ikaalisten kaupunginhallitus on tehnyt 22.4.2024 päätöksen myöntää Jukolan viestin järjestämiseen 20.000 euron tuen, mikäli tapahtuma järjestetään suunnitellusti alueella. Kankaanpään kaupunginhallitus on tehnyt 15.4.2024 päätöksen osoittaa hakuvaiheeseen ja järjestelyvaiheeseen enintään 25.000 euron arvosta palveluita tai rahallista tukea. Jämijärven kunnanhallitus on käsitellyt asiaa kokouksessaan 6.5.2024 ja päätösesityksenä on ollut, että Jämijärvi osoittaa tapahtuman hakuvaiheeseen ja järjestelyvaiheeseen enintään 15.000 euron arvosta palveluita ja rahallista tukea sillä edellytyksellä, että kilpailukeskusalueena toimii Jämi.

Rastikarhut ry pyytää, että Porin kaupunki osoittaisi sitoutuneisuutensa hankkeelle. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus toteaa periaatepäätöksenä, että 

- Porin kaupunki tukee suunnistusseurojen Rastikarhut ry, Kankaanpään Suunnistajat ry sekä Ikaalisten Nouseva-Voima ry hakemusta Jukolan viestin järjestämiseksi. 

- Porin kaupunki sitoutuu osallistumaan hankkeeseen tarjoamalla markkinointiapua sekä lainaamalla kilpailujen järjestämiseen tarvittavaa välineistöä ja tarvikkeita.

- osapuolet sopivat tarkemmin oikeuksista ja velvollisuuksista, jos Jukolan viestin järjestämisoikeus myönnetään Rastikarhut ry:lle, Kankaanpään Suunnistajat ry:lle sekä Ikaalisten Nouseva-Voima ry:lle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Timo Tommila/Rastikarhut ry

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.