Kaupunginhallitus, kokous 14.4.2025

Esityslista on tarkastettu

§ 161 Kaupunginvaltuuston pöytäkirja 7.4.2025

Perustelut

Kuntalain 96 § kuuluu seuraavasti:

"Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."

Kaupunginvaltuusto piti kokouksensa 7.4.2025. Kaupunginvaltuuston kokouksen yhteydessä jätettiin yksi toivomusponsi ja yhdeksän valtuustoaloitetta. Kaupunginvaltuuston pöytäkirja on liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus toteaa kaupunginvaltuuston päätösten syntyneen laillisessa järjestyksessä, niiden sisältyvän kaupunginvaltuuston toimivaltaan sekä olevan muutenkin laillisia sekä päättää panna ne täytäntöön.

Samalla kaupunginhallitus päättää seuraavista toimenpiteistä:

Toivomusponnet:

§ 30
Ajantasaisen tilannekuvan muodostaminen Porin kaupungin uusiutuvan energian hankkeista, valtuustoaloite, valtuutettu Viliina Välimäki
Asian diaarinumero:PRIDno-2024-3359
Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti lähettää kaupunginhallitukselle valtuuston päätösten täytäntöönpanon yhteydessä käsiteltäväksi valtuutettu Viliina Välimäen jättämän seuraavan toivomusponnen: ”Porin kaupungin on edistäessään uusiutuvan energian hankkeita otettava huomioon kokonaiskuva, jossa jokainen hanke etenisi toteutusvaiheeseen asti, minimoitava yhteen alueeseen kohdistuva rasite ja alueen kokonaiskantokyky. Lupamenettelyssä on vaadittava pienimmän haitan ja vaikutuksen periaatetta myös maisemaan ja asutukseen, vaikka se olisi hakijalle kustannuksiltaan kalliimpaa.”
Kaupunginhallitus päättää merkitä toivomusponnen tiedoksi.

Valtuustoaloitteet:

§ 34
Aloite hoitotarvikejakelun palveluketjun parantamisesta, valtuustoaloite, useat valtuutetut, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Emmastiina Skrov
Asian diaarinumero: PRIDno-2025-2151
Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta talous- ja hallintoyksikön lausunnon 31.8.2025 mennessä.

§ 35
Noormarkku-Toukarin osayleiskaava-alueelle kokonaisvaltainen liikunta- ja virkistyspaikkasuunnitelma, valtuustoaloite, valtuutettu Helvi Walli
Asian diaarinumero: PRIDno-2025-2169
Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta teknisen lautakunnan ja vapaa-ajan lautakunnan lausunnot 31.8.2025 mennessä.

§ 36
Suunnitellun omatoimikirjaston palvelua laajennettava myös aikuisten kirjallisuuteen, valtuustoaloite, valtuutetut Viliina Välimäki ja Heidi Sakari
Asian diaarinumero: PRIDno-2025-2195
Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta vapaa-ajan lautakunnan lausunnon 31.8.2025 mennessä.

§ 37
Kyselytuntien käyttöönotto Porin kaupunginvaltuustossa, valtuustoaloite, valtuutettu Viliina Välimäki
Asian diaarinumero: PRIDno-2025-2196
Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta talous- ja hallintoyksikön lausunnon 31.8.2025 mennessä.

§ 38
Aloite Porin kaupungin liittymisestä Fair Saturday- kaupunkiverkostoon, valtuustoaloite, useat valtuutetut, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Emmastiina Skrov
Asian diaarinumero: PRIDno-2025-2197
Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta vapaa-ajan lautakunnan lausunnon 31.8.2025 mennessä.

§ 39
Esiopetus-ikäisten lasten varhaiskasvatusoikeuden jatkaminen koulun alkua edeltävään päivään asti, valtuustoaloite, valtuutettu Heidi Sakari
Asian diaarinumero:PRIDno-2025-2198
Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta sivistyslautakunnan lausunnon 31.8.2025 mennessä.

§ 40
Valtuustoaloite koskien nopeusrajoituksia keskustan alueella, valtuustoaloite, valtuutettu Arto Nurmi
Asian diaarinumero: PRIDno-2025-2199
Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta teknisen lautakunnan lausunnon 31.8.2025 mennessä.

§ 41
Liikennepuisto Vinkkarin aukioloajat, valtuustoaloite, valtuutettu Ismo Läntinen
Asian diaarinumero: PRIDno-2025-2201
Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta vapaa-ajan lautakunnan lausunnon 31.8.2025 mennessä.

§ 42
Kaupungin lähiliikuntapaikat pitää päivittää, valtuustoaloite, valtuutettu Ismo Läntinen
Asian diaarinumero:PRIDno-2025-2200
Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta teknisen lautakunnan ja vapaa-ajan lautakunnan lausunnot 31.8.2025 mennessä.

Tiedoksi

Lausunnon antajat, nimetyt tahot

Liitteet

Oheismateriaali