Kaupunginhallitus, kokous 20.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 146 Kumppanuussopimuksen solmiminen, Liikuntaseura Pori ry

PRIDno-2023-526

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Petteri Lahti, yksikön päällikkö, liikunta- ja nuorisoyksikkö, petteri.lahti@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti 7.11.2022 § 637 kumppanuussopimusneuvotteluiden käynnistämisestä Liikuntaseura Pori ry:n kanssa.

Liikuntaseura Pori ry on yksi kaupungin suurimpia lasten ja nuorten liikuttajia, lisäksi yhdistys liikuttaa isoa joukkoa aikuisia. Vuoden 2022 toiminta-avustushakemuksen mukaan seurassa on liiton lisenssin lunastaneita nuorten sarjojen urheilijoita yhteensä 238. Lajiliiton kilpailutoiminnan ulkopuolella olevia nuoria harrastajia seurassa on yhteensä 639.  Sekä lajiliiton kilpailutoiminnassa että kilpailutoiminnan ulkopuolella olevassa harrastetoiminnassa on yhteensä 877 nuorta, josta poikien osuus on noin 14 %. Aikuisikäisiä harrastajia seurassa on vuoden 2022 avustushaun yhteydessä ilmoitettu olevan 345. Kaikkian harrastajia seurassa on ollut vuoden 2022 toiminta-avustuksia haettaessa 1222. Ennen koronapandemiaa seuran harrastajamäärä on ollut selvästi pandemia-aikaa korkeammalla tasolla, vuonna 2020 harrastajia oli 1593 ja vuonna 2019 1827. Seurassa toimii yhteensä 120 valmentajaa, ohjaajaa tai muuta toimihenkilöä.

Liikuntaseura Pori ry:n toiminta koostuu useista eri voimistelulajeista. Seuran lajivalikoimaan kuuluvat cheerleading, telinevoimistelu, joukkuevoimistelu ja teamgym Lisäksi seurassa toimii muita lasten ja nuorten harrasteryhmiä. Liikuntaseura Porilla on merkittävä rooli myös aikuisten liikuttajana.

Seuran kanssa on neuvoteltu kumppanuussopimuksen solmimisesta liittyen eri ikäisten porilaisten liikkumista ja aktiivista elämäntapaa edistävään yhteistyöhön. Seuralla on tehtävässä tarvittavaa osaamista ja verkostoja, joita hyödyntämällä voidaan tavoittaa laajasti kohderyhmää eri puolilla kaupunkia. Toteuttamalla erilaisia matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia edistetään liikkumista ja liikunnallista elämäntapaa porilaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Sopimuksen puitteissa voidaan osapuolten kesken sopia myös muista eri ikäisten porilaisten liikkumista ja aktiivista elämäntapaa edistävistä toimista.

Sopimusneuvotteluihin on osallistunut seuran puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, toiminnanjohtaja ja seurakehittäjä sekä kaupungin puolelta liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö, yhdistysyhteistyöstä vastaava yhteyskoordinaattori ja avustustyöryhmän puheenjohtaja.

Seuralle vuosittain maksettavan avustuksen määräksi esitetään 40.000 euroa.

Ehdotus

Esittelijä

Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Vapaa-ajan lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle Porin kaupungin ja Liikuntaseura Pori ry:n välisen kumppanuussopimuksen solmimista ehdotuksen mukaisesti. Lautakunta esittää yhdistyksen hallituksen kokouksiin osallistuvaksi asiantuntijaksi nimettäväksi toimialaltaan liikunta- ja nuorisoyksikön päällikön ja hänelle varahenkilöksi liikuntapalveluiden esimiehen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Petteri Lahti, yksikön päällikkö, liikunta- ja nuorisoyksikkö, petteri.lahti@pori.fi

Perustelut

Vapaa-ajan lautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 14.2.2023 § 24.

Asian esittely ja aikaisempi käsittely on historiatiedoissa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää solmia Porin kaupungin ja Liikuntaseura Pori ry:n välisen kumppanuussopimuksen ehdotuksen mukaisesti.

Kaupunginhallitus päättää, että yhdistyksen hallituksen kokouksiin osallistuvaksi asiantuntijaksi nimetään toimialaltaan liikunta- ja nuorisoyksikön päällikön ja hänelle varahenkilöksi liikuntapalveluiden esimiehen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Tiina M. Toivonen, Sirkka-Liisa Varjus

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.