Kaupunginhallitus, kokous 31.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 410 Vuoden 2021 kuntavaaleja varten asetettavat vaalilautakunnat ja -toimikunnat

PRIDno-2021-145

Valmistelija

  • Jenni Åman, jenni.aman@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on kokouksissaan 18.1.2021, 8.3.2021, 19.4.2021 ja 17.5.2021 nimennyt vuoden 2021 kuntavaaleja varten vaalilautakunnat ja -​toimikunnat. Sittemmin Susan Väisänen ja Mia Knuutila ovat ilmoittaneet esteestä osallistua vaalilautakunnan työskentelyyn.

Vaalilain 15 §:n mukaan kaupunginhallitus asettaa vaalilautakunnat ja -toimikunnat. Vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi kaupungin tulee varautua mahdollisiin äkillisiin muutoksiin, joita koronaviruspandemiasta saattaa aiheutua vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoihin. Mikäli esimerkiksi eristys- tai karanteerimääräyksen vuoksi osa lautakunnan jäsenistä tulisivat estyneiksi toimimaan vaalitoimielimen jäsenenä, tulee heidän tilalleen määrätä uusia jäseniä, jotta vaalit voidaan vaalipäivänä toimittaa vaalilain mukaisesti.

Oikeusministeriöltä saadun ohjeistuksen mukaan kaupunginhallitus voi valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin siirtämään vaalilautakunnan tai -toimikunnan jäseniä vaalilautakunnasta tai -toimikunnasta toiseen, mikäli siihen tulee kiireellisessä tapauksessa pakottava tarve sekä nimeää tarvittaessa lisää jäseniä vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin edellyttäen, että kaupunginhallitus ei ehdi enää asettamaan uutta jäsentä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää myöntää eron Susan Väisäselle 9. vaalilautakunnan (Sampola ja Impola) puheenjohtajan tehtävästä ja valitsee hänen sijalleen uuden puheenjohtajan.

Kaupunginhallitus päättää myöntää eron Mia Knuutilalle 12. vaalilautakunnan (Käppärä ja Musa) jäsenen tehtävästä ja valitsee hänen sijalleen uuden jäsenen.

Kaupunginhallitus päättää myöntää eron Marita Mellinille 13. vaalilautakunnan (Liinaharja ja Tuorsniemi) varajäsenen tehtävästä ja valitsee hänen sijalleen Kimmo Tihveräisen.

Kaupunginhallitus päättää myöntää eron Jasmin Rikkoselle 10. vaalilautakunnan (Kartano ja Harmaalinna) varajäsenen tehtävästä ja valitsee hänen sijalleen Milla Impolan.

Pöytäkirja tämän asian kohdalta tarkastetaan heti kokouksessa.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti myöntää eron Susan Väisäselle 9. vaalilautakunnan (Sampola ja Impola) puheenjohtajan tehtävästä ja valita hänen sijalleen Matti Savolaisen uudeksi puheenjohtajaksi ja Matti Savolaisen sijaan uudeksi varapuheenjohtajaksi Tanja Lundgrenin.

Kaupunginhallitus päätti myöntää eron Mia Knuutilalle 12. vaalilautakunnan (Käppärä ja Musa) jäsenen tehtävästä ja valita hänen sijalleen uuden jäsenen seuraavassa kokouksessaan.

Kaupunginhallitus päätti myöntää eron Marita Mellinille 13. vaalilautakunnan (Liinaharja ja Tuorsniemi) varajäsenen tehtävästä ja valita hänen sijalleen Kimmo Tihveräisen.

Kaupunginhallitus päätti myöntää eron Jasmin Rikkoselle 10. vaalilautakunnan (Kartano ja Harmaalinna) varajäsenen tehtävästä ja valita hänen sijalleen Milla Impolan.

Kaupunginhallitus päätti myöntää eron Heidi Pajukoskelle 6. vaalilautakunnan (Ruosniemi) puheenjohtajan tehtävästä ja valita hänen sijalleen Jukka Mäkisen.

Pöytäkirja tämän asian kohdalta tarkastettiin heti kokouksessa.

Kokouskäsittely

Keskustelun kuluessa puheenjohtaja päätti keskeyttää asian käsittelyn klo 16.17 ja kaupunginhalltus siirtyi käsittelemään  asiakohtaa § 411.

Kaupunginhallitus jatkoi asian käsittelyä asiakohdan § 431:n käsittelyn jälkeen klo 16.37.

Jenni Åman saapui kutsuttuna kokoukseen klo 16.37 - 16.44. 

Asian käsittelyn jälkeen Esa J. Wahlman poistui kokouksesta klo 16.44.

Tiedoksi

Keskusvaalitoimisto, mainitut vaalitoimielinten jäsenet, luottamushenkilöiden palkkionmaksu

Muutoksenhaku

Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen

Päätökseen tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa, sekä Porin kaupungin jäsen.

Päätöksen tiedoksianto ja oikaisuvaatimusaika

Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän kuntalain 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja tai viranhaltijapäätös siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua pöytäkirjanotteen lähettämisestä kirjeellä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai kolmantena päivänä pöytäkirjaotteen lähettämisestä asianomaisen suostumuksella sähköisenä viestinä. Kunnan jäsenen ja kuntalain 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Oikaisuvaatimuksen sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii. Oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuskirjelmä on allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimuksen käsittelemiseksi kirjelmässä on ilmoitettava vaatimuksen tekijän nimi ja postiosoite, johon asiaa koskevat ilmoitukset vaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.

Oikaisuvaatimuksen perille toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa osoitteeseen:

Porin kaupungin kirjaamo
PL 121
28101 PORI

Käyntiosoite:   Otavankatu 5 A, 3 krs.
Vaihde:           (02) 621 1100
Kirjaamo:        (02) 623 4470
Faksi:             (02) 634 9417
Sähköposti:     kirjaamo@pori.fi