Kaupunginhallitus, kokous 5.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 742 Laitosäänestys vuoden 2023 eduskuntavaaleissa

PRIDno-2022-5315

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 22.-28.3.2023.

Vaalilain 9 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat muiden ohella sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt, sosiaalihuollon toimintayksiköt (laitos). Vaalilain 46 §:n 2 momentin mukaan äänioikeutettu, joka on hoidettavana sairaalassa, ympärivuorokautista hoitoa antavassa tai muussa kunnanhallituksen ennakkoäänestyspaikaksi määräämässä sosiaalihuollon toimintayksikössä saa äänestää ennakolta kyseisessä laitoksessa. Vaalilain 48 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan ennakkoäänestys toimitetaan ennakkoäänestyksen ajanjaksona laitoksessa vähintään yhtenä ja enintään kahtena päivänä vaalitoimikunnan määrääminä aikoina.

Laitosäänestyksen piiriin kuuluvia laitoksia on Porin kaupungin alueella ollut vakiintuneesti noin 40. Keskusvaalilautakunta on pyytänyt Porin kaupungin perusturvalta ja edelleen Satakunnan hyvinvointialueelta lausuntoa ennakkoäänestyspaikoiksi nimettävistä laitoksista Porin kaupungissa.

Lausunnon mukaiset laitosäänestyspaikat ovat liitettynä asian oheen.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Reponen, petri.reponen@pori.fi

Keskusvaalilautakunta esittää kaupunginhallituksen päätettäväksi, että vuoden 2023 eduskuntavaalien ennakkoäänestyspaikoiksi laitoksissa määrätään oheisen liitteen mukaiset paikat.

Päätös

Keskusvaalilautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

Keskusvaalilautakunta on käsitellyt vuoden 2023 eduskuntavaalien laitosäänestyspaikkoja 22.11.2022 pitämässään kokouksessa. Asian käsittely keskusvaalilautakunnassa löytyy asian historiatiedoista.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää,​ että vuoden 2023 eduskuntavaalien ennakkoäänestyspaikoiksi laitoksissa määrätään oheisen liitteen mukaiset paikat.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Esteellisyys

  • Mikael Ropo, Arto Nurmi, Sinikka Alenius, Aila Haikkonen, Raisa Ranta ja Petri Huru

Kokouskäsittely

Merkitään, että Mikael Ropo, Arto Nurmi, Sinikka Alenius, Aila Haikkonen, Raisa Ranta ja Petri Huru poistuivat esteellisinä (intressijäävi) tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Ropo, Nurmi, Alenius, Haikkonen, Ranta ja Huru ovat eduskuntavaaliehdokkaita.

Tiedoksi

Keskusvaalilautakunnan toimisto, perusturva, Satakunnan hyvinvointialue

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.