Kaupunginhallitus, kokous 5.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 741 Yleiset ennakkoäänestyspaikat vuoden 2023 eduskuntavaaleissa

PRIDno-2022-5316

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 22.-28.3.2023 ja vaalipäivä on sunnuntaina 2.4.2023.

Vaalilain 9 §:n mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat muun muassa ne kotimaan yleiset ennakkoäänestyspaikat, joiden lukumäärästä ja sijainnista kunnanhallitus päättää ja joita on oltava, jollei erityisestä syystä muuta johdu, jokaisessa kunnassa vähintään yksi.

Vaalilain 48 §:ssä on säädetty ennakkoäänestysajoista. Yleisessä ennakkoäänestyspaikassa äänestysaika ei saa olla arkipäivisin ennen kello 8:aa eikä kello 20:n jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen kello 9:ää eikä kello 18:n jälkeen.

Oikeusministeriö on kunnanhallituksille osoittamassa 14.9.2022 päivätyssä kirjeessään ohjeistanut, että kunnan on ehdottomasti huolehdittava siitä, että yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja on kunnassa riittävästi suhteessa kunnan äänioikeutettujen määrään ja myös kunnassa asioivien muiden kuntien äänioikeutettujen määrään, jotta ennakkoon äänestäminen olisi äänestäjille mahdollisimman vaivatonta ja vähän aikaa vievää.

Kirjeen mukaan ennakkoäänestyspaikat on syytä sijoittaa sellaisiin paikkoihin, joihin äänestäjien on helppoa tulla ja joihin he vaivattomasti osaavat. Yksi hyvä tapa on sijoittaa ennakkoäänestyspaikkoja sinne, missä äänestäjien muutoinkin tiedetään liikkuvan. Kuitenkin myös taajamien ulkopuolella asuville on järjestettävä asianmukaiset ennakkoäänestysmahdollisuudet. Ministeriö ohjeistaa edelleen, että ennakkoäänestyspaikkojen on hyvä pysyä samoina vaaleista toiseen. Äänestyspaikkojen tulee olla esteettömiä.

Kunnanhallituksen on vaalilain 9 §:n 4 momentin mukaisesti huolehdittava siitä, että Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämään äänestyspaikkarekisteriin viipymättä merkitään jokaisen kunnassa olevan yleisen ennakkoäänestyspaikan nimi, käyntiosoite, aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat sekä muut oikeusministeriön määräämät tiedot. Äänestyspaikat tulee olla merkittynä rekisteriin 13.1.2023 kello 12 mennessä.

Ennakkoäänestyspaikat ja muutokset vuoden 2022 aluevaalien ennakkoäänestyspaikkoihin verrattuna

Vuoden 2022 aluevaaleissa oli käytössä 14 vakiintunutta ennakkoäänestyspaikkaa sekä kirjastoautossa toimiva liikkuva ennakkoäänestyspaikka. Aluevaaleissa ennakkoon äänesti porilaisista 28,7 prosenttia (vaalipäivänä 18,3 %).

Keskusvaalilautakunnan näkemyksen mukaan ennakkoäänestys on aiemmissa vaaleissa toiminut hyvin, eikä ennakkoäänestyspaikkoihin ole tarvetta tehdä laajamittaisia muutoksia. Otettaessa kuitenkin huomioon vaalitietojärjestelmästä saatu data äänestyskäyttäytymisestä sekä yhden aiemmin ennakkoäänestyspaikkana toimivan kiinteistön korjaustyöt ennakkoäänestyspaikkoihin esitetään tehtäväksi seuraavat muutokset:

Prismat Mikkola ja Länsi-Pori

Prisma Mikkolan ja Prisma Länsi-Porin aukioloajat ovat aiemmin olleet arkisin kello 10-19. Ennakkoäänestyksen viimeisen päivän (tiistai) viimeinen tunti on Prismoissa ollut useissa vaaleissa koko ennakkoäänestyksen vilkkain tunti ja aiheuttanut äänestyspaikalle ruuhkaa. Kaupunginhallitukselle esitetäänkin, että Prismojen ennakkoäänestyksen viimeisen päivän aukioloaikaa pidennetään yhdellä tunnilla kello 20 asti. Tällä tavoitellaan viimeisen tunnin ruuhkan jakautumista kahdelle tunnille.

 Aluevaalit 2022

  Ke

  To

  Pe

  Ma

  Ti

 Prisma Mikkola

  28

  54

  47

  70

  123

 Prisma Länsi-Pori

  27

  34

  37

  55

  120

Taulukko: Prismojen arkipäivien ennakkoäänestyksen viimeisen tunnin (klo 18-19) äänestysaktiivisuus.

Reposaaren koulu ja Lassilan maamiesseurantalo

Aikaisemmin ennakkoäänestyspaikkana toiminut Reposaaren kirjasto on eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen aikaan remontissa, joten ennakkoäänestys tulee siirtää toiseen paikkaan. Ennakkoäänestyspaikaksi esitetään Reposaaren koulun parakkirakennusta, joka täyttää esteettömyyden vaatimukset. Koulun työaikojen vuoksi ennakkoäänestys tulee Reposaaressa järjestää aikaisemmista vaaleista poiketen viikonloppuna. Aluevaaleissa ennakkoäänestys järjestettiin Reposaaressa ennakkoäänestysajan maanantaina ja tiistaina.

Pienemmissä ennakkoäänestyspaikoissa, eli Ahlaisissa, Reposaaressa ja Lassilassa, jotka ovat auki vain osan ennakkoäänestysajasta, on ollut vaalitoimitsijoiden osalta käytössä hyväksi havaittu toimintatapa, jossa sama vaalitoimitsijaryhmä huolehtii jokaisen pienen ennakkoäänestyspaikan ennakkoäänestyksestä niin sanottuina kiertävinä vaalitoimitsijoina.

Aikaisemmissa vaaleissa Lassilan ennakkoäänestyspaikka on ollut avoinna ennakkoäänestysviikon lauantaina ja sunnuntaina. Otettaessa huomioon Reposaaren kirjaston remontista aiheutuva äänestyspaikan siirtyminen ja siitä aiheutuvat muutokset aiemmin noudatettuun aikatauluun sekä vaalitoimitsijoiden työjärjestelyn Lassilan maamiesseurantalon ennakkoäänestys esitetään siirrettäväksi viikonlopusta maanantaihin ja tiistaihin.

Ahlainen

Ahlaisten ennakkoäänestyspaikan osalta esitetään, että ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aukioloaikaa pidennetään kahdella tunnilla kello 18 asti äänestyspaikan saavutettavuuden lisäämiseksi.

Lavian terveysasema

Vuosen 2022 aluevaaleissa kokeiltiin Lavian terveysaseman ennakkoäänestyspisteen avaamista kello 8 (aiemmin klo 9). Äänestysaktiivisuus jäi kuitenkin ensimmäisen tunnin aikana niin alhaiseksi, että yhden tunnin viemät resurssit huomioiden, ennakkoäänestyspiste ehdotetaan jatkossa avattavaksi aikaisemman käytännön mukaisesti kello 9.

Aluevaalit 2022

  Ke

  To

  Pe

  Ma

  Ti

Lavian terveysasema

  5

  5

  7

  2

  6

Taulukko: Lavian terveysaseman ennakkoäänestyksen ensimmäisen tunnin (klo 8-9) äänestysaktiivisuus.

Vuoden 2023 eduskuntavaalien yleisiksi ennakkoäänestyspaikoiksi Porin kaupungissa esitetään asian liitteenä olevat paikat liitteessä esitettyinä aukioloaikoineen. Ennakkoäänestyspaikkojen aukioloajoissa on huomioitu kiinteistöjen muu toiminta ja aukiolo.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Reponen, petri.reponen@pori.fi

Keskusvaalilautakunta esittää kaupunginhallituksen päätettäväksi, että oheisen liitteen mukaiset paikat määrätään vuoden 2023 eduskuntavaalien yleisiksi ennakkoäänestyspaikoiksi.

Lisäksi keskusvaalilautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus määrää keskusvaalilautakunnan tekemään tarpeelliset merkinnät äänestyspaikkarekisteriin.

Päätös

Keskusvaalilautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 22.-28.3.2023 ja vaalipäivä on sunnuntaina 2.4.2023

Vaalilain 9 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat ne yleiset ennakkoäänestyspaikat, joiden lukumäärästä ja sijainnista kunnanhallitus päättää ja joita on oltava, jollei erityisestä syystä muuta johdu, jokaisessa kunnassa vähintään yksi.

Kunnanhallituksen on vaalilain 9 §:n 4 momentin mukaisesti huolehdittava siitä, että Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämään äänestyspaikkarekisteriin viipymättä merkitään jokaisen kunnassa olevan yleisen ennakkoäänestyspaikan nimi, käyntiosoite, aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat sekä muut oikeusministeriön määräämät tiedot. Äänestyspaikat tulee olla merkittynä rekisteriin 13.1.2023 kello 12 mennessä.

Keskusvaalilautakunta on käsitellyt vuoden 2023 eduskuntavaalien yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja 22.11.2022 pitämässään kokouksessa. Asian aikaisempi käsittely löytyy historiatiedoista.

Keskusvaalilautakunnan esitys yleisiksi ennakkoäänestyspaikoiksi ja niiden aukioloajoiksi on esityksen liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää

  • määrätä oheisen liitteen mukaiset paikat vuoden 2023 eduskuntavaalien yleisiksi ennakkoäänestyspaikoiksi ja
  • määrätä keskusvaalilautakunnan tekemään tarpeelliset merkinnät äänestyspaikkarekisteriin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Esteellisyys

  • Mikael Ropo, Arto Nurmi, Sinikka Alenius, Aila Haikkonen, Raisa Ranta ja Petri Huru

Kokouskäsittely

Merkitään, että Mikael Ropo, Arto Nurmi, Sinikka Alenius, Aila Haikkonen, Raisa Ranta ja Petri Huru poistuivat esteellisinä (intressijäävi) tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Ropo, Nurmi, Alenius, Haikkonen, Ranta ja Huru ovat eduskuntavaaliehdokkaita.

Tiedoksi

Keskusvaalilautakunta

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.