Perustelut
Kaupunginhallitus päätti 7.11.2022 § 637 kumppanuussopimusneuvotteluiden käynnistämisestä Liikuntaseura Pori ry:n kanssa.
Liikuntaseura Pori ry on yksi kaupungin suurimpia lasten ja nuorten liikuttajia, lisäksi yhdistys liikuttaa isoa joukkoa aikuisia. Vuoden 2022 toiminta-avustushakemuksen mukaan seurassa on liiton lisenssin lunastaneita nuorten sarjojen urheilijoita yhteensä 238. Lajiliiton kilpailutoiminnan ulkopuolella olevia nuoria harrastajia seurassa on yhteensä 639. Sekä lajiliiton kilpailutoiminnassa että kilpailutoiminnan ulkopuolella olevassa harrastetoiminnassa on yhteensä 877 nuorta, josta poikien osuus on noin 14 %. Aikuisikäisiä harrastajia seurassa on vuoden 2022 avustushaun yhteydessä ilmoitettu olevan 345. Kaikkian harrastajia seurassa on ollut vuoden 2022 toiminta-avustuksia haettaessa 1222. Ennen koronapandemiaa seuran harrastajamäärä on ollut selvästi pandemia-aikaa korkeammalla tasolla, vuonna 2020 harrastajia oli 1593 ja vuonna 2019 1827. Seurassa toimii yhteensä 120 valmentajaa, ohjaajaa tai muuta toimihenkilöä.
Liikuntaseura Pori ry:n toiminta koostuu useista eri voimistelulajeista. Seuran lajivalikoimaan kuuluvat cheerleading, telinevoimistelu, joukkuevoimistelu ja teamgym Lisäksi seurassa toimii muita lasten ja nuorten harrasteryhmiä. Liikuntaseura Porilla on merkittävä rooli myös aikuisten liikuttajana.
Seuran kanssa on neuvoteltu kumppanuussopimuksen solmimisesta liittyen eri ikäisten porilaisten liikkumista ja aktiivista elämäntapaa edistävään yhteistyöhön. Seuralla on tehtävässä tarvittavaa osaamista ja verkostoja, joita hyödyntämällä voidaan tavoittaa laajasti kohderyhmää eri puolilla kaupunkia. Toteuttamalla erilaisia matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia edistetään liikkumista ja liikunnallista elämäntapaa porilaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Sopimuksen puitteissa voidaan osapuolten kesken sopia myös muista eri ikäisten porilaisten liikkumista ja aktiivista elämäntapaa edistävistä toimista.
Sopimusneuvotteluihin on osallistunut seuran puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, toiminnanjohtaja ja seurakehittäjä sekä kaupungin puolelta liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö, yhdistysyhteistyöstä vastaava yhteyskoordinaattori ja avustustyöryhmän puheenjohtaja.
Seuralle vuosittain maksettavan avustuksen määräksi esitetään 40.000 euroa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Vapaa-ajan lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle Porin kaupungin ja Liikuntaseura Pori ry:n välisen kumppanuussopimuksen solmimista ehdotuksen mukaisesti. Lautakunta esittää yhdistyksen hallituksen kokouksiin osallistuvaksi asiantuntijaksi nimettäväksi toimialaltaan liikunta- ja nuorisoyksikön päällikön ja hänelle varahenkilöksi liikuntapalveluiden esimiehen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.