Perustelut
Liikunta- ja nuorisoyksikön avustuksiin käytettävä määräraha on suuruudeltaan 489 736 euroa. Nuorisojärjestöjen toiminta-avustuksiin vuodelle 2023 esitetään käytettäväksi 105 600 euroa ja liikunnan toiminta-avustuksiin vuodelle 2023 esitetään käytettäväksi 384 136 euroa. Määräraha jakaantuu esityksessä nuorisotyön ja liikunnan avustusten kesken suunnilleen samassa suhteessa, kuin aiempina vuosina. Nuorisotyön osuus avustusten määrärahasta on noin 21,5% ja liikunnan avustusten osuus on noin 78,5%.
Kaupunginhallituksen hyväksymien avustusperiaatteiden (KH 28.9.2020 / § 501) mukaisesti liikunnan- ja nuorisotyön toiminta-avustukset sisältävät jatkossa muut aiemmin erillisinä avustuksina jaetut avustuskokonaisuudet. Sivistyslautakunnan 27.9.2022 / § 244 hyväksymien liikunta- ja nuorisoyksikön avustusohjeiden mukaisesti osana toiminta-avustuksia voidaan hakemuksesta myöntää avustusta liikunnan ja nuorisotyön kehittämiseen sekä vuokra- ja tilankäytön kustannuksiin.
Päätösehdotuksessa avustusten jaon perusteina ovat hakijoiden toiminnan laajuus ja laatu, hakijoiden ilmoittamat kaupungin strategiset tavoitteet, joita hakijan toiminnalla edistetään, harrastajien sukupuolijakauma, hakijoiden muut avustusasiakirjoissa antamat tiedot sekä lautakunnan päättämät avustusohjeet. Vuoden 2022 toiminta-avustuksen käytöstä raportoidaan 28.2.2022 mennessä. Vuoden 2023 toiminta-avustukset laitetaan maksuun vasta, kun vuoden 2022 raportointi on tehty.
Liitteenä on yhteenveto esitetyistä toiminta-avustuksista avustuskokonaisuuksittain eriteltynä. Nuorisotyön toiminta-avustussumman esitetään jakautuvan eri avustuskokonaisuuksien kesken seuraavasti:
- toiminta-avustus nuorisotyöhön 91 950 €
- liikunnan ja nuorisotyön kehittämisavustus 8 000 €
- vuokra- ja tilankäyttöavustus 5 650 €
Vapaa-ajan lautakunnan myöntämiä avustuksia haetaan ainoastaan sähköisellä lomakkeella erillisen asiointipalvelun kautta. Asiointipalvelu sulkeutuu hakuajan päättyessä, eikä avustushakemusta ollut mahdollista toimittaa hakuajan päättymisen jälkeen.
Liikunnan ja nuorisotyön kehittämisavustusta ei esitetä myönnettäväksi Satakunnan Vasemmistonuoret ry:lle. Hakijan kohdalla katsotaan, että hakemuksen sisältö ei täytä liikunnan ja nuorisotyön kehittämisavustuksen edellytyksiä, vaan kyseessä on yhdistyksen toiminta-avustuksen piiriin kuuluvaa perustoimintaa. Avustusohjeen mukaisesti liikunnan ja nuorisotyön kehittämisavustusta myönnetään ensisijaisesti uuden tai olemassa olevan matalan kynnyksen liikunta- ja nuorisotoiminnan järjestämiseen porilaisille alle 18-vuotiaille lapsille tai nuorille.
Porin Sos.-dem. Nuorisoyhdistys ry kotka-osaston liikunnan ja nuorisotyön kehittämisavustushakemuksen sisältö (leirit, kerhotoiminta, retket ja ulkoilutapahtumat) arvioitiin nuorisotoimintaa järjestävän yhdistyksen normaaliksi, toiminta-avustuksen piiriin kuuluvaksi toiminnaksi, joten hakemus on käsitelty ehdotuksessa toiminta-avustushakemuksena. Yhdistys on hakenut ja sille on myönnetty aiemmin toiminta-avustusta nuorisotyöhön.
Vuokra- ja tilankäyttöavustusten päätösehdotuksessa avustettavien kohteiden osalta ehdotettu avustus kattaa noin 10-12,5 % vuoden 2023 arvioiduista käyttökustannuksista. Porin Ylioppilasyhdistys Pointer ry:n kohdalla esitetty avustusosuus on hieman muitta korkeampi (16,25%), sillä Opiskelijatalo Saikku on laajamittaisesti käytössä porilaisen opiskelijakulttuurin ylläpitämiseen ja edistämiseen. Suomen Ilmailuopiston oppilasyhdistys InverSIO ry hakee vuokra- ja tilankäyttöavustusta jäsenten käytössä olevan liikuntatilan (sulkapallo ja kuntosali) ylläpitämiseen ja varustamiseen. Vuokra- ja tilankäyttöavustus on tarkoitettu sellaisten tilojen ylläpitämiseen, joita kaupungilla ei ole tarjota. Kaupunki ylläpitää lukuisia kuntosaleja ja tiloja, jotka soveltuvat sulkapalloon, joten yhdistykselle ei esitetä vuokra- ja tilankäyttöavustusta.
Nuorisotyön toiminta-avustuksen hakijoita pyydettiin erittelemään, mitä kaupungin strategisia tavoitteita yhdistyksen toiminnalla edistetään. Toiminta-avustusta arvioitiin sekä perinteisellä toiminnallisella arvioinnilla että suhteessa strategisten tavoitteiden edistämiseen. Perinteisen toiminnallisen arvioinnin myötä esitettävä osuus avustusmäärärahasta on 79% (72 355 euroa) ja strategisten tavoitteiden edistämisen osuus määrärahasta 21% (19 595 euroa).
Nuorisotyön toiminta-avustusten esitystä on tarkasteltu myös sukupuolittain. Nuorisotyön toiminta-avustussumma 91 950 € jakaantuu yhdistysten ilmoittamien harrastajamäärien mukaan sukupuolittain suhteessa 54,3% (tytöt), 45,1% (pojat). Yhdistysten ilmoittamien harrastajien kokonaismäärä on 4 274. Tämä jakaantuu sukupuolittain suhteessa 55,7% (tytöt), 44,3% (pojat). Yksittäisten yhdistysten kohdalla harrastajien sukupuolijakaumaa on käytetty esitetyn toiminta-avustussumman määrittämisessä niin, että mikäli yhdistyksellä on ollut toimintaa laajamittaisesti kummallekin sukupuolelle, tämän on avustussummaa arvioitaessa katsottu vaikuttavan esitykseen korottavasti. Toiminta-avustusten jakautumisessa yhdistysten kesken sukupuolella ei ole merkittävää vaikutusta, joten harrastajien sukupuolijakauman vaikutus yksittäisen seuran avustusesitykseen näkyy lähinnä hienosäätönä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Vapaa-ajan lautakunta päättää myöntää 105 600 euroa vuoden 2023 nuorisotoiminnan toiminta-avustusta alla olevan erittelyn mukaisesti.
Yhdistyksen / hakijan nimi |
Toiminta-avustus |
Vuokra- ja tilan- käyttöavustus |
Kehittämis avustus |
Avustukset yhteensä |
Ahlaisten Nuorisoseura ry |
3 500 € |
|
|
3 500 € |
Konepyöräklubi ry |
200 € |
|
|
236 € |
Kulma ry |
750 € |
|
|
900 € |
Käppäräpartio ry |
5 800 € |
750 € |
900 € |
7 450 € |
Lattomeren Nuorisoseura ry |
600 € |
|
|
600 € |
Lavian 4H-yhdistys ry |
4 200 € |
|
|
4 300 € |
Meripartiolippukunta Ruoripojat ry |
4 400 € |
550 € |
|
4 950 € |
Meri-Porin Partio ry |
2 500 € |
550 € |
|
3 050 € |
Meri-Porin Perhepoiju ry |
500 € |
|
|
500 € |
Noormarkun 4H-yhdistys ry |
4 200 € |
|
|
4 400 € |
Noormarkun Vapaaehtoinen Palokunta ry |
1 250 € |
|
|
1 300 € |
Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit ry |
5 300 € |
|
|
5 500 € |
Partiolippukunta Saaren Kiertäjät ry |
800 € |
|
|
800 € |
Porin 4H-yhdistys ry |
8 000 € |
|
|
8 000 € |
Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry |
400 € |
|
|
400 € |
Porin Helluntaiseurakunta |
1 350 € |
|
|
1 350 € |
Porin Kylterit - PorKy ry |
2 400 € |
|
|
2 400 € |
Porin Lastenliitto ry |
3 500 € |
|
|
3 500 € |
Porin Metodistiseurakunta |
700 € |
|
|
700 € |
Porin Nuoret Kotkat Aluejärjestö ry |
700 € |
|
|
700 € |
Porin Sos.-dem. Nuorisoyhdistys ry kotka osasto |
500 € |
|
0 € |
500 € |
Porin Tulitikut ry |
4 000 € |
|
|
4 000 € |
Porin vapaaseurakunnan nuoret ry |
3 100 € |
|
|
3 100 € |
Porin Ylioppilasyhdistys Pointer ry |
6 600 € |
650 € |
1 800 € |
9 050 € |
Pormestarinluodon Nuoret Kotkat |
1 250 € |
|
|
1 250 € |
Pääskyparvi ry |
5 300 € |
|
|
5 300 € |
Satakunnan opiskelijatalo ry |
|
|
3 500 € |
3 500 € |
Satakunnan Vasemmistonuoret ry |
350 € |
150 € |
0 € |
500 € |
Satasirkus ry |
8 700 € |
2 800 € |
1 800 € |
13 300 € |
Setlementti Pori ry |
1 200 € |
|
|
1 200 € |
Suomen Ilmailuopiston oppilasyhdistys InverSIO ry |
1 200 € |
0 € |
|
1 200 € |
Teljän Radioamatöörit ry |
100 € |
200 € |
|
300 € |
Teljän Tuikkeet ry |
3 900 € |
|
|
3 900 € |
Verkkopeliyhdistys Insomnia ry |
3 000 € |
|
|
3 000 € |
Väinän Vartijat ry |
1 700 € |
|
|
1 700 € |
Avustus yhteensä |
91 950 € |
5 650 € |
8 000 € |
105 600 € |
Vapaa-ajan lautakunta päättää vahvistaa nuorisotyön avustusmäärärahan suuruudeksi 105 600 euroa.
Vapaa-ajan lautakunta päättää, että toiminta-avustusta voidaan myöntää ainoastaan yhdistyksille, jotka ovat hakeneet avustusta avustusohjeen mukaisesti sähköisellä lomakkeella hakuaikataulun puitteissa.
Vapaa-ajan lautakunta päättää, että Satakunnan Vasemmistonuoret ry:lle ei myönnetä liikunnan ja nuorisotyön kehittämisavustusta asian esittelyssä esiin tuoduin perustein.
Vapaa-ajan lautakunta päättää, että Suomen Ilmailuopiston oppilasyhdistys InverSIO ry:lle ei myönnetä vuokra- ja tilankäyttöavustusta asian esittelyssä esiin tuoduin perustein.
Vuoden 2022 toiminta-avustuksen käytöstä raportoidaan erillisen aikataulun mukaan. Lautakunta päättää edelleen, että vuoden 2023 toiminta-avustukset laitetaan maksuun kunkin saajan kohdalta vasta, kun vuoden 2022 raportointi on tehty.
Esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti: ”Vapaa-ajan lautakunta päättää myöntää 105 600 euroa vuoden 2023 nuorisotoiminnan toiminta-avustusta alla olevan erittelyn mukaisesti.
Yhdistyksen / hakijan nimi
|
Toiminta-avustus
|
Vuokra- ja tilan- käyttöavustus
|
Kehittämis avustus
|
Avustukset yhteensä
|
Ahlaisten Nuorisoseura ry
|
3 500 €
|
|
|
3 500 €
|
Konepyöräklubi ry
|
200 €
|
|
|
200 €
|
Kulma ry
|
750 €
|
|
|
750 €
|
Käppäräpartio ry
|
5 800 €
|
750 €
|
900 €
|
7 450 €
|
Lattomeren Nuorisoseura ry
|
600 €
|
|
|
600 €
|
Lavian 4H-yhdistys ry
|
4 200 €
|
|
|
4 200 €
|
Meripartiolippukunta Ruoripojat ry
|
4 400 €
|
550 €
|
|
4 950 €
|
Meri-Porin Partio ry
|
2 500 €
|
550 €
|
|
3 050 €
|
Meri-Porin Perhepoiju ry
|
500 €
|
|
|
500 €
|
Noormarkun 4H-yhdistys ry
|
4 200 €
|
|
|
4 200 €
|
Noormarkun Vapaaehtoinen Palokunta ry
|
1 250 €
|
|
|
1 250 €
|
Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit ry
|
5 300 €
|
|
|
5 300 €
|
Partiolippukunta Saaren Kiertäjät ry
|
800 €
|
|
|
800 €
|
Porin 4H-yhdistys ry
|
8 000 €
|
|
|
8 000 €
|
Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry
|
400 €
|
|
|
400 €
|
Porin Helluntaiseurakunta
|
1 350 €
|
|
|
1 350 €
|
Porin Kylterit - PorKy ry
|
2 400 €
|
|
|
2 400 €
|
Porin Lastenliitto ry
|
3 500 €
|
|
|
3 500 €
|
Porin Metodistiseurakunta
|
700 €
|
|
|
700 €
|
Porin Nuoret Kotkat Aluejärjestö ry
|
700 €
|
|
|
700 €
|
Porin Sos.-dem. Nuorisoyhdistys ry kotka osasto
|
500 €
|
|
0 €
|
500 €
|
Porin Tulitikut ry
|
4 000 €
|
|
|
4 000 €
|
Porin vapaaseurakunnan nuoret ry
|
3 100 €
|
|
|
3 100 €
|
Porin Ylioppilasyhdistys Pointer ry
|
6 600 €
|
650 €
|
1 800 €
|
9 050 €
|
Pormestarinluodon Nuoret Kotkat
|
1 250 €
|
|
|
1 250 €
|
Pääskyparvi ry
|
5 300 €
|
|
|
5 300 €
|
Satakunnan opiskelijatalo ry
|
|
|
3 500 €
|
3 500 €
|
Satakunnan Vasemmistonuoret ry
|
350 €
|
150 €
|
0 €
|
500 €
|
Satasirkus ry
|
8 700 €
|
2 800 €
|
1 800 €
|
13 300 €
|
Suomen Ilmailuopiston oppilasyhdistys InverSIO ry
|
1 200 €
|
0 €
|
|
1 200 €
|
Teljän Radioamatöörit ry
|
100 €
|
200 €
|
|
300 €
|
Teljän Tuikkeet ry
|
3 900 €
|
|
|
3 900 €
|
Verkkopeliyhdistys Insomnia ry
|
3 000 €
|
|
|
3 000 €
|
Väinän Vartijat ry
|
1 700 €
|
|
|
1 700 €
|
Avustus yhteensä
|
87250 €
|
5 650 €
|
8 000 €
|
104400 €
|
Vapaa-ajan lautakunta päättää vahvistaa nuorisotyön avustusmäärärahan suuruudeksi 105 600 euroa.
Vapaa-ajan lautakunta päättää, että toiminta-avustusta voidaan myöntää ainoastaan yhdistyksille, jotka ovat hakeneet avustusta avustusohjeen mukaisesti sähköisellä lomakkeella hakuaikataulun puitteissa.
Vapaa-ajan lautakunta päättää, että Satakunnan Vasemmistonuoret ry:lle ei myönnetä liikunnan ja nuorisotyön kehittämisavustusta asian esittelyssä esiin tuoduin perustein.
Vapaa-ajan lautakunta päättää, että Suomen Ilmailuopiston oppilasyhdistys InverSIO ry:lle ei myönnetä vuokra- ja tilankäyttöavustusta asian esittelyssä esiin tuoduin perustein.
Vuoden 2022 toiminta-avustuksen käytöstä raportoidaan erillisen aikataulun mukaan. Lautakunta päättää edelleen, että vuoden 2023 toiminta-avustukset laitetaan maksuun kunkin saajan kohdalta vasta, kun vuoden 2022 raportointi on tehty.
Setlementti Pori ry:n avustusta koskevin osin asia jätetään pöydälle.”
Päätös
Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______
Merkitään, että Jonna Vainio ja Antero Kivelä poistuivat kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 18.12.