Perustelut
Sosiaali- ja terveysministeriö ilmoitti keväällä 2023 haettavaksi valtionavustusta ruoka-aputoiminnan järjestämisen kustannuksiin. Ruoka-avun valtionavustusten jaossa kokeillaan uutta toimintamallia. Lahjoitetun hävikkiruuan jakeluun tarkoitettu rahoitus kohdennetaan hyvinvointialueen tai alueen vastuukunnan kautta alueella toimiville ruoka-aputoimijoille. Tähän asti valtionavustus on jaettu suoraan ruoka-apua toteuttaville järjestöille. Uuden toimintamallin tavoitteena on ohjata järjestöjä ja kuntia tiiviimpään yhteistyöhön hävikkiruuan vähentämiseksi ja ruoka-aputoiminnan kehittämisessä.
Ruoka-aputoiminta on hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvää matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaa, joka keskittyy hävikkiruuan hyötykäyttöön, eikä sen järjestämiseen ole velvoittavaa lainsäädäntöpohjaa. Ruoka-avun erilaisia muotoja ovat muun muassa elintarvikejako, yhteisöruokailut ja hävikkipuodit. Hävikkiruuan vähentämisen kautta toiminnalla voi olla yhteyksiä myös kunnan omaan ruokapalveluun ja kunnan elinkeinotoimijoihin. Toiminnassa kohdataan usein vaikeassa elämäntilanteessa/haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä, jonka vuoksi toiminnan yhteys muuhun kunnan, hyvinvointialueen tai järjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävään matalan kynnyksen toimintaan on keskeistä.
Ruoka-aputoiminnan järjestämiseen oli valtion talousarviossa varattu jaettavaksi 1 831 000 euroa. Valtionavustus on tarkoitettu ruoka-aputoimintaa järjestäville tahoille ruoka-aputoiminnan järjestämisen kustannuksiin. Avustukset kohdennetaan hankehallinnoijana toimivan hyvinvointialueen tai alueen vastuukunnan kautta edelleen alueella toimiville ruoka-aputoimijoille yhteisen hankesuunnitelman mukaisesti.
Porin kaupunki toimii Satakunnan alueen kuntien ja hyvinvointialueen kanssa sovitun roolinsa mukaisesti hankehallinnoijana Satakunnan alueen ruoka-avun valtionavustushaussa. Haetun avustuksen kokonaissumma oli 112 369 euroa ja valtionavustuksen alin laskennallinen määrä oli Satakunnan alueelle 70 294 euroa. Hakemus jätettiin 31.8.2023. Myönnetty valtionavustussumma on 73 410 euroa. Avustus on käytettävissä ajalla 1.12.2023-31.12.2024.
Satakunnan alueelta hankkeen osatoteuttajina on kuusi ruoka-aputoimijaa: Elämän Eliksiiri ry, Satakunnan Elämän Leipä Sinulle ry, Porin seudun työttömät ry, Rauman seudun Katulähetys ry, Rauman seudun työnhakijat ry ja Kankaanpään aikuiskoulutussäätiö sr. Hankesuunnitelma on laadittu yhteistyössä osatoteuttajien ja yhteistyötahoina olevien Satakunnan hyvinvointialueen, Satakunnan yhteisökeskuksen, SPR Satakunnan piirin ja Porin seurakuntayhtymän kanssa.
Ruoka-apua ja yhteistyötä Satakuntaan – hankkeessa valtionavustuksella pyritään turvaamaan ruoka-aputoimijoiden toimintaedellytyksiä ja kehittämään eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja jalkautumista ruoka-apuun. Tavoitteena on:
1) Ruoka-aputoiminnan järjestäminen on mahdollista Satakunnassa kasvavien asiakasmäärien, asiakkaiden moninaisten tarpeiden, toiminnasta aiheutuvien kustannusten kasvamisen sekä toisaalta jaettavan ruokamäärän vähenemisen haastamassa tilanteessa. Turvataan ruoka-aputoimijoiden edellytykset toiminnan järjestämiseen ja avuntarvitsijoiden tarpeisiin vastaaminen Satakunnan alueella.
2) Ruoka-avun asiakkaiden tarvitsemat palvelut, tuki, ohjaus ja neuvonta ovat heidän saatavillaan ruoka-aputoiminnan yhteydessä ja kokonaisvaltainen auttaminen mahdollistuu aiempaa enemmän. Ruoka-avun asiakkaat saavat tarvitsemaansa palveluohjausta ja neuvontaa ruokajakoon ja/tai yhteisölliseen ruokailuun osallistumisen yhteydessä.
3) Ruoka-aputoimijoiden, eri järjestöjen, seurakuntien, kuntien ja hyvinvointialueen kesken muodostuu yhteistyöverkosto, joka mahdollistaa aiempaa tiiviimpää yhteistyötä ruoka-avun asiakkaiden auttamiseksi Satakunnassa. Verkoston toiminta rakentuu toimijoiden välillä valtionavustuksen jakamisen uuden toimintamallin tavoitteiden mukaisesti.
Valtionavustusta haettiin osatoteuttajien esittämien kustannusten perusteella ja myönnetty summa on jaettu haettujen summien suhteessa. Avustuksen kokonaissummasta on avustuspäätöksen mukaisesti varattu 10 % Porin kaupungille hankehallinnoijan osuutena.
Hanketoimijat |
Summa |
Osuus |
Elämän Eliksiiri ry |
7 447,00 |
10,1 |
Porin Seudun Työttömät ry |
3 351,15 |
4,6 |
Rauman Seudun Katulähetys ry |
15 862,10 |
21,6 |
Rauman Seudun Työnhakijat ry |
10 496,54 |
14,3 |
Satakunnan Elämän Leipä Sinulle ry |
12 022,43 |
16,4 |
Kankaanpään Aikuiskoulutussäätiö |
16 889,79 |
23,0 |
Porin kaupunki |
7 341,00 |
10,0 |
YHTEENSÄ |
73 410,00 |
100 |
Ruoka-aputoiminnan kokonaiskustannukset ovat merkittävästi myönnettyä valtionavustusta suuremmat ja sillä pystytään kattamaan vain välttämättömiä ruoka-aputoiminnan järjestämisestä aiheutuvia kuluja. Valtionavustus ei siten poista tarvetta toiminnan muulle rahoitukselle. Porin kaupunki tukee Porissa toimivia ruoka-aputoimijoita toiminta-avustuksilla noin 100 000 eurolla vuonna 2024.
Ruoka-aputyön tuen vakinaistaminen on kirjattu hallitusohjelmaan ja on todennäköistä, että valtionavustuksen jakamisen malli tulee jatkumaan samanlaisena tulevina vuosina.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi
Kaupunginhallitus päättää merkitä asian tiedoksi.