Kaupunginhallitus, kokous 26.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 92 Porin kaupungin vastine, ELY-keskuksen vireille panema suojeluasia, Taikurinhattu ja Himmeli

PRIDno-2022-3744

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Leena Tuominen portuomile

Perustelut

Varsinais-Suomen ELY-keskus on 4.7.2022 ottanut omasta aloitteestaan suojeluasian vireille kiinteistöllä Porin kaupunki 609-43-13-1 sijaitsevista rakennuksista (päiväkoti Taikurinhattu ja vanhainkoti Himmeli) sekä piha-alueesta rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain mukaisena asiana.

ELY-keskus on lähettänyt 5.7.2022 päivätyn ilmoituksen suojeluasian vireilletulosta, jossa ELY-keskus toteaa, että suojeluasian tultua vireille ELY-.keskus voi kieltää rakennuksen kulttuurihistoriallista merkitystä vaarantaviin toimenpiteisiin ryhtymisen. Tällä hetkellä ei ole syytä määrätä vaarantamiskieltoa.

Tässä vaiheessa kyse on vireilletulon ilmoituksesta. Kaupunkia ja rakennusten omistajaa kuullaan asianmukaisesti prosessin edetessä.

Ilmoitus on lähetetty Sote- ja gerokeskus Himmelin ohjausryhmälle tiedoksi ja huomioon otettavaksi.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ilmoituksen 5.7.2022 VARELY/3972/2022 päiväkoti Taikurinhattua ja vanhainkoti Himmeliä koskevasta rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain mukaisen suojeluasian vireilletulosta.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

_____________________

Merkitään, että tämän asian jälkeen käsiteltiin asia § 515.

Valmistelija

  • Pauliina Mäenpää, johtava juristi, pauliina.maenpaa@pori.fi
  • Risto Reipas, yksikön päällikkö, kaavoitusyksikkö, risto.reipas@pori.fi
  • Mikko Nurminen pornurmimi

Perustelut

Vastinepyyntö

Varsinais-Suomen ELY-keskus on 4.7.2022 ottanut omasta aloitteestaan vireille rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) mukaisen suojeluasian koskien Porin kaupungissa kiinteistöllä 609-43-13-1 sijaitsevaa päiväkoti Taikurinhattua ja vanhainkoti Himmeliä sekä niihin liittyviä piha-alueita.

Varsinais-Suomen ELY-keskus pyytää Porin kaupungin vastinetta edellä mainitussa suojeluasiassa kaavoituksen näkökulmasta, mutta myös suojeluesityksen kohteen omistajana, haltijana ja naapurina.

Kaupunkisuunnittelun vastine

Kaupunkisuunnittelu esittää asiassa seuraavan vastineen:

Tontin 609-43-13-1 rakennuksineen omistaa Porin kaupunki ja sen haltijana on Sampolan Palvelukeskus Oy. Taikurinhattu on kaupungin varhaiskasvatuksen käytössä. Vanhainkoti Himmelin alkuperäinen toiminta on vuonna 2019 päätetty ajaa alas ja 2022 kevään aikana rakennus kokonaan tyhjennettiin suunnitellun peruskorjauksen vuoksi. Päiväkoti Taikurinhattu valmistui vuonna 1984 ja vanhainkoti Himmeli vuonna 1989. Rakennukset sijaitsevat noin kolmen kilometrin päässä Porin keskustasta etelään, Sampolan kerrostaloalueen luoteispään ja Vanhankoiviston pientaloalueen liittymiskohdassa.

Rakennussuojeluesityksen tekstissä todetaan, että Pietilöiden suunnittelemien rakennusten lukumäärä on vähäinen ja Taikurinhattu ja Himmeli kuuluvat suomalaisen modernin arkkitehtuurin merkkiteoksiin.

Arkkitehtipari Raili ja Reima Pietilän suunnitelmien mukaan vuonna 1984 valmistunut päiväkoti Taikurinhattu ja kahdessa vaiheessa vuosina 1988 ja 1990 toteutettu vanhainkoti Himmeli ovat kokonaistaideteoksia, jonne arkkitehdit suunnittelivat myös sisustuksen. Piha-alueilla on Pietilöiden suunnittelemia ulkovalaisimia. Tontin maisema- ja istutussuunnitelmat on laatinut puutarha-arkkitehti Maj-Lis Rosenbröjer. Taikurinhatun rakennuksessa sijaitsee Tove Janssonin kohteeseen suunnittelema kolmiosainen öljyväriteos sekä muita hänen pienempiä teoksia. Molemmista rakennuksista on vuosina 2021 - 2022 laadittu rakennushistoriaselvitykset.

Loppuvuonna 2019 ja keväällä 2021 sekä Himmelistä että Taikurinhatusta on laadittu kosteus- ja sisäilmatekniset kuntotutkimukset. Himmelin kehittämistä koskien vuonna 2019 perustettu moniammatillinen Palvelukeskus Himmelin kehittäminen -työryhmä julkaisi toimintansa raportin toukokuussa 2021 ja samaan aikaan valmistui hankesuunnitelma Himmelin muuttamiseksi monimuotoiseksi palvelukeskukseksi sekä sen osana ehdotussuunnitelma uudeksi, kaikille avoimeksi Himmeliksi. Himmeli on ollut ilman käyttöä jo pari vuotta ja odottaa peruskorjausta. Porin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 19.12.2022 Himmelin peruskorjaushankkeen suunnittelutyön keskeyttämisestä Satakunnan hyvinvointialueen palveluverkkoselvityksen keskeneräisyyden vuoksi. Tammikuussa 2022 valmistui päiväkoti Taikurihatun peruskorjausta koskeva hankesuunnitelma, jossa otettiin myös huomioon silloin tiedossa ollut suunnitelma palvelutalo Himmelin muuttamisesta uudentyyppiseksi Sote- ja Gerokeskukseksi. Päiväkoti Taikurinhatussa toimii tällä hetkellä viisi kokopäiväryhmää. Rakennuksen peruskorjauksen aloittaminen on tarkoitus aloittaa vuonna 2024, jolloin uusi Uudenkoiviston päiväkoti on arvioitu valmistuvan.

Porin kaupunkisuunnittelu toteaa, että Taikurinhatun ja Himmelin alueella on voimassa oikeusvaikutteinen Porin kantakaupungin 2025 yleiskaava, jota koskeva hyväksymispäätös on vahvistunut 10.12.2007. Lausunnolla olevat rakennussuojeluasian kohteet sijaitsevat yleiskaavassa pientalovaltaisen asuntoalueen (AP) käyttötarkoitusmerkinnän alueella. Yleiskaavassa sekä Taikurinhattu (134) että Himmeli (135) on osoitettu suojeltavina rakennuksina suojelukohteiksi, joita ei saa purkaa.

Asemakaavassa ei Taikurinhatun ja Himmelin kohdalla ole suojelumerkintöjä. 

Taikurinhatun ja Himmelin rakennushankkeiden vuoksi on aikoinaan laadittu asemakaavan muutos 609 782, joka on tullut lainvoimaiseksi 17.7.1982. Koko korttelin 13 käsittävä tontti, jolla rakennukset sijaitsevat on osoitettu asemakaavassa sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialueeksi (Ys). Käyttötarkoitusmääräyksen mukaan korttelialueelle saadaan rakentaa vanhainkoti ja lasten päiväkoti sekä näiden toimintaa varten tarpeellisia henkilökunnan asuntoja. Lisäksi asemakaavamääräys antaa korttelialueella varattavien autopaikkojen vähimmäismäärän (1ap/200m2). Käyttötarkoitusmääräyksessä ei sallita korttelialueen aitaamista, mutta siinä edellytetään, että korttelin rakentamattomat osat on hoidettava puistomaiseen kuntoon.

Porin kaupungin kaavoituskatsauksessa 2023 - 2025 kyseiselle alueelle ei ole osoitettu uutta kaavahanketta.

Mahdollisessa myöhemmin toteutettavassa asemakaavahankkeessa kohteiden suojeluasia nousee esiin ja on todennäköistä, että rakennukset tullaan tällöin suojelemaan asemakaavatasolla.

Rakennusvalvontayksikön lausunto

Rakennusvalvontayksikkö on antanut asiassa seuraavan lausunnon:

Taikurinhattu ja Himmeli ovat kansainvälisesti tunnettujen arkkitehtien Raili ja Reima Pietilän suunnittelemia modernin arkkitehtuurin huippurakennuksia. Taikurinhattu on edelleen  alkuperäisessä käytössään päiväkotina ja Himmelille etsitään aktiivisesti soveltuvaa käyttöä. Rakennukset on suojeltu Porin kantakaupungin oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa. Asemakaava 609 782 on laadittu rakennushankkeita varten ja saanut lainvoiman 17.7.1982. 

Porin kaupungin rakennusvalvontaviranomaisen tehtäviä hoitava rakennusvalvonta toteaa lausuntonaan, että Taikurihatun ja Himmelin arkkitehtoniset, rakennustaiteelliset ja  kulttuurihistorialliset arvot ovat kiistattomia ja lupamenettelyjen ohjaus, käsittely ja monipuoliset lausuntomenettelyt sen mukaisia. Porin kaupunki kehittää kiinteistöstrategiaansa, hoitaa vastuullisesti omistamiaan kiinteistöjä ja hakee arvokiinteistöihin soveltuvia käyttötarkoituksia ja omistusjärjestelyjä. Ylläpito ja kehittäminen edellyttävät arvojen puitteissa tapahtuvaa suunnitteluvapautta ja välittömiä neuvottelumahdollisuuksia, joka on parhaiten toteutettavissa laadukkaalla rakennusvalvontatyöllä ja asemakaavatasoisella suojelulla. 

Liitteet

Esityslistan liitteinä ovat asiassa annetut lausunnot ja vastineet.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää toimittaa Varsinais-Suomen ELY-keskukselle edellä esitetyn vastineen ja lausunnon, ja todeta seuraavaa:

  • Taikurihatun ja Himmelin arkkitehtoniset, rakennustaiteelliset ja kulttuurihistorialliset arvot ovat kiistattomia.
  • Porin kaupunki kehittää kiinteistöstrategiaansa, hoitaa vastuullisesti omistamiaan kiinteistöjä ja hakee arvokiinteistöihin soveltuvia käyttötarkoituksia ja omistusjärjestelyjä.
  • Himmelin ja Taikurinhatun ylläpito ja kehittäminen edellyttävät arvojen puitteissa tapahtuvaa suunnitteluvapautta ja välittömiä neuvottelumahdollisuuksia. Tämä on parhaiten toteutettavissa laadukkaalla rakennusvalvontatyöllä ja asemakaavatasoisella suojelulla.  

Kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Tiedoksi

Varsinais-Suomen ELY-keskus

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.