Perustelut
Porin Linja-autoasemakiinteistö Oy on lähettänyt kaupunginhallitukselle 9.2.2024 päivätyn ennakkokäsityspyynnön, missä Porin linja-autoasemakiinteistö Oy pyytää konserniohjeen mukaista omistajan ennakkokäsitystä yhtiöjärjestyksen muutokseen. Yhtiön hallitus on käsitellyt yhtiöjärjestyksen muutosta kokouksessaan 24.11.2023.
Yhtiön tarkoituksena on, että yhtiöjärjestyksen muutos käsitellään kevään varsinaisessa yhtiökokouksessa. Yhtiön mukaan yhtiöjärjestykseen ei ole valmisteilla suuria muutoksia vaan lähinnä sitä on muokattu niin, että linja-autoasema -tarkoitusta on häivytetty.
Lisäksi muutetun yhtiöjärjestyksen luonnoksessa yhtiön hallitusvalinnasta (10 § Hallitus) on poistettu varajäsenten valinta yhtiön hallitukseen. Tähän suuntaan myös omistajaohjaus on asiassa yhtiötä edellisessä yhtiökokouksessa ohjannut.
Asian liitteenä on kaksi kappaletta yhtiöjärjestysluonnoksia, joista toiseen on punaisella merkitty muutetut kohdat. Lisäksi liitteenä on yhtiön voimassa oleva yhtiöjärjestys.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi
Kaupunginhallitus päättää antaa Porin Linja-autoasemakiinteistö Oy:lle myönteisen ennakkokäsityksen yhtiön yhtiöjärjestyksen muutokseen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.