Elinvoima- ja ympäristölautakunta, kokous 22.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 78 Tapahtuma-avustuksen myöntäminen, H-veneluokan MM-kilpailut

PRIDno-2024-1875

Perustelut

Tapahtuman kuvaus
Suomen vanhin urheilu- ja veneilyseura Segelföreningen i Björneborg, BSF rf. on saanut oikeuden järjestää H-veneluokan MM-kilpailut 12.-17.8.2024 Porissa Kallon saaressa. Tapahtuma myönnettiin seuralle vuonna 2022 Rostockissa Saksassa järjestetyissä MM-kilpailuissa. Odotamme Poriin n. 120-150 kansainvälistä purjehtijaa ja n. 30-50 perheenjäsentä. Tämän lisäksi Kallon saarella kilpailuviikkona toimii n. 50-60 vapaaehtoista kilpailujenjärjestäjää. Kilpailu aloitetaan sääntöjen mukaisilla mittauksilla, jotka alkavat maanantaina 12.8.24 ja vesillä kilpaillaan keskiviikosta lauantaihin, jolloin kilpailu päättyy palkintojenjakogaalaan Virkistyshotelli Yyterissä. Odotamme myös sankkaa joukkoa purjehduksesta kiinnostuneita katsojia Kallon saareen kilpailujen aikana. Järjestelyt ovat parhaillaan käynnissä. Ilmoittautuminen kilpailuihin päättyy 12.6.2024, jolloin lopullinen kilpailijamäärä on BSF:llä tiedossa. Kansainvälisten kilpailujen järjestäminen edellyttää myös kansainvälisen liiton hyväksymän mittauksista vastaavan henkilön läsnäoloa sekä kansainvälistä viisihenkistä juryä, joka valvoo MM-kilpailujen sekä kansainvälisten purjehdussääntöjen noudattamista kilpailun kaikilla osa-alueilla. Juryn kokoonpano on selvillä, samoin kuin mittauksesta vastaava henkilö. Järjestävän seuran velvollisuuksiin kuuluu ko. tahojen matka- ja majoituskuluista vastaaminen. Suurimpien alihankkijoiden kanssa on yhteistyöstä sovittu. Kilpailujen järjestämiseen tarvittava kalusto on valmiina ja talkoohenkilöiden rekrytointi on käynnissä.

Avustuksen käytön kuvaus
Liitteenä kilpailujen budjetti.

Segelföreningen i Björneborg, BSF rf. on hakenut tapahtuma-avustusta H-veneluokan MM-kilpailut -tapahtumalle yhteensä 30 000 €.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää myöntää Segelföreningen i Björneborg, BSF rf.:n H-veneluokan MM-kilpailut -tapahtumalle tapahtuma-avustusta yhteensä 8000 euroa hakusumman ollessa 30 000 euroa tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. 

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kk tapahtuman jälkeen elinvoima- ja ympäristötoimialan antaman ohjeistuksen mukaisesti. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti.

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Hakija; Matkailu- ja markkinointiyksikkö; Konsernipalvelut; Kasvupalvelut-yksikkö, talous- ja hallintoyksikkö

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.