Elinvoima- ja ympäristölautakunta, kokous 22.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 64 Elinvoima- ja ympäristötoimialan talouden kolmannesvuosiraportti 01/2024

PRIDno-2024-80

Valmistelija

  • Jonna Vainio, jonna.vainio@pori.fi

Perustelut

Käyttötalous

Toimialan toimintatuotot ovat lisääntyneet 0,64 M€ (+34 %) viime vuoden tammi-huhtikuun toteumaan verrattuna. Myyntituotoissa näkyvä muutos (0,18 M euroa) johtuu joukkoliikenteen ajantasaisesta lipputuottojen kirjautumisesta kirjanpitoon Waltti-lippu- ja maksujärjestelmän uudistuksen myötä, kun vuonna 2023 huhtikuun loppuun mennessä kirjanpitoon oli kirjautunut vasta tammi-maaliskuun lipunmyyntituotot. Joukkoliikenteen lipputuotot tammi-huhtikuulta on 0,95 M€, kun vuosi sitten samalle ajalle kohdentuvien lipputulojen summa oli 0,82 M€. Lipputuottoihin on tullut ensimmäisellä vuosikolmanneksella siis kasvua 130 000 euroa (+15,8 %).

Alustava arvio on, että joukkoliikenteen lipputuottojen budjetoitu luku on ylittymässä 0,25 M€. Matkojen määrä kasvoi tammi-huhtikuussa 2024 edeltävään vuoteen verrattuna 6,4 % (38 677 kpl). Matkojen määrän ja lipputulojen määrän välinen kasvuero johtuu mm. maksuttomasta joukkoliikenteestä talvilomaviikolla 2023. Toukokuulla käynnistyy katukuvassa näkyvä ja radiossa kuuluva joukkoliikenteen markkinointikampanja. Tavoitteena on lisätä kertamatkustajien määrää joukkoliikenteessä kesäkuukausina, kun kausilippumatkustajat vähentävät matkustusta koulujen loputtua.

Rakennusvalvontayksikön toimintatuotot ovat tällä hetkellä 82 % (0,2 M€) suuremmat viime vuoteen nähden. Tämä johtuu lupamaksutuottojen positiivisesta kehityksestä. Rakennusvalvonnan tämänhetkinen arvio onkin, että alkuvuoden lupamäärien ja tämänhetkisten tietojen nojalla päästään lupatuotoissa tavoitteeseen. Samaten toimialan maksutuotoissa näkyy terveysvalvonnan laskuttamat vuosittaiset valvonnan perusmaksut, josta tässä vaiheessa vuotta lisäystä viime vuoteen nähden reilu 0,2 M€.

Tukien ja avustusten tiliryhmässä on kasvua viime vuoteen nähden; 0,1 M€ (+25 %). Tämä johtuu joukkoliikenteen KELA:n maksamasta koulumatkatuesta, jota on tilitetty joukkoliikenteelle tammi-maaliskuulta jo 0,1M€. Alustava arvio on, että budjetoitu on ylittymässä 0,15 M€. Ennen Waltti-järjestelmään siirtymistä kesäkuussa 2023 kaupunki ei saanut Kelan suorakorvausta opiskelijoiden matkoista.

Palkkatuki puolestaan on tilitetty nyt tammi-maaliskuulta 2024 sekä lisäksi luvussa on mukana vielä osa vuoden 2023 joulukuun palkkatukea, koska vuoden 2023 tilinpäätökseen palkkatuen tulojäämä oli arvioitu hieman todellista lukua pienemmäksi. Vuonna 2023 huhtikuun loppuun mennessä palkkatukea oli tilitetty kaupungille lähes saman verran kuin tänäkin vuonna.

Joukkoliikenteen valtionavun maksatushakemus jätettiin Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin aikataulun mukaisesti helmikuussa, mutta maksatuspäätös ei ole vielä saapunut. Ennakkotietojen mukaan avustus jää perusrahoituksen tasolle eli alle 0,8 M€, koska valtio lopetti ilmastoperusteisen lisämäärärahan uusiutuvien energialähteiden käytön tukemiseksi. Valtionavustukselle on tänä vuonna budjetoitu 0,78 M€. Joukkoliikenteelle on myönnetty Traficomin liikkumisen ohjauksen hankeavustusta 22 500 euroa vuoden 2024 aikana toteutettavalle hankkeelle ”Matkapuhelindatan hyödyntäminen vapaa-ajan liikkumisen ohjauksessa”.

Toimialan toimintakulut ovat 0,1 M€ (-1,4 %) pienemmät kuin vuosi sitten. Toimialan henkilöstökulut ovat huhtikuun loppuun mennessä lähes samoissa lukemissa kuin viime vuonna. Tosin tämä ei kerro koko totuutta. Vuonna 2024 kunta-alan henkilöstökustannukset nousevat laskennallisesti 2,99 prosenttia. Henkilöstökustannukset nousevat 1.6. jälkeen, koska palkkoihin tulee yleiskorotus ja järjestelyeräkorotukset. Lisäksi lomarahat maksetaan heinäkuussa. Toimialalla on kuitenkin edelleen henkilöstövajausta. Rakennusvalvontayksikössä on tällä hetkellä viiden työntekijän vajaus, mutta rekrytointeja on käynnistynyt vapautuneisiin tehtäviin.

Työllistämispalkkoja on maksettu tammi-huhtikuussa 0,92 M€, joka on samalla tasolla kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Työllistämismäärärahalla työllistettyjen porilaisten työnhakijoiden tilastointijärjestelmä muuttui vuoden 2024 alusta alkaen ja tästä syystä vertailu aiempiin vuosiin ei ole luotettava. Uuden järjestelmän mukaan tammi-huhtikuussa oli työllistettynä yhteensä 238 eri henkilöä. Näistä ns. velvoitetyöllistettyjä on 59 henkilöä, joiden työllistäminen on kunnalle nykylainsäädännön mukaan velvoittavaa. Ko. lainsäädäntö tullee muuttumaan syyskuussa 2024. Pääsääntöisesti työllistämisjaksot ovat joko viiden, yhdeksän tai kymmenen kuukauden mittaisia. Työllistämismäärärahaa on käytetty tammi-huhtikuun aikana 24 % eli hieman suunniteltua vähemmän. Trendi on silti vuosittain ollut se, että alkuvuonna työllistämismäärärahaa kuluu vähemmän kuin esimerkiksi kesällä, jolloin teknisen toimialan infrayksikön laajat kesätyöllistämiset näkyvät työllistämismäärärahoissa merkittävänä kasvuna.

Toimialan palvelujen ostot ovat 0,16 M€ (+4,9 %) suuremmat vuodentakaiseen verrattuna. Elinvoima- ja ympäristötoimialan palvelujen ostoissa on suurta kuukausittaista vaihtelua. Toiminta ei ole kaikilta osin vertailukelpoista viime vuoteen nähden.

Joukkoliikenteen liikennöintikustannukset ovat pysyneet suunnitellulla tasolla, mutta viime vuoteen verrattuna palvelujen ostot ovat nousseet 17,5 %, +0,39 M€ johtuen strategisista palvelutason parannuksista ja VARELY:n yhteishankintojen liikennöintikorvausten noususta järjestämistapamuutoksen takia. Seudullisen joukkoliikenteen lipputulot ovat kasvaneet edelliseen vuoteen verrattuna ja ovat tammi-huhtikuulta 0,01 M€. Kesän vuorotarjonta toteutetaan edellisen kesän laajuisena. Kouluvuoden ajaksi vuoromäärää on hieman tarkennettu ja kohdennettu, jotta koulujen alkamis- ja päättymisajoista johtuvaa ruuhkautumista saadaan paremmin hallittua ilman kustannusten kasvua.

Eläinlääkinnän pieneläinpäivystyksen viimeisen kolmanneksen (syys-joulukuun) osalta ostopalvelun kustannuksesta ei vielä ole tietoa.

Toimialan maksettujen avustusten tilanne on viime vuoteen verrattuna sama. Hanke- ja tapahtuma-avustusten osalta määrärahat on tämän vuoden osalta jaettu touko-kesäkuun aikana, mutta työllisyydenhoidon kesätyöpaikkatuet ja Pori-lisät ovat avustusmuotoja, joiden tilanteesta saadaan parempaa varmuutta vasta syksymmällä. Trendi on kuitenkin viime vuosina ollut se, että määrärahaa jää käyttämättä.

Aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden osalta toimialan ostot ovat viime vuotta matalammalla tasolla. Muun muassa elintarvikehankintoihin on käytetty vähemmän määrärahaa kuin viime vuonna, sillä Cafe Nuokkarin toiminta on siirtynyt vuodenvaihteessa sivistystoimialalle nuorisoyksikköön.

Tulevan kesän SuomiAreena-tapahtuma aiheuttaa tänäkin vuonna paineita kustannuspaikkansa määrärahan ylitykseen, sillä kohonneet tuotantokustannukset sekä ajankohdan muutoksesta johtuvat markkinointiponnistelut lisäävät ylitystarvetta. Ylitystarpeen on arvioitu olevan tällä hetkellä 70 000 €.

Samoin kaavoitusyksikössä on ilmennyt Tahkoluodon osayleiskaavaan liittyviä lisäselvitystarpeita jo suunniteltujen muiden tänä vuonna tehtävien selvitysten lisäksi. Lisäselvityksistä johtuva ylitystarve on noin 0,1 M€. Toistaiseksi arvioidaan kuitenkin, että nämä yksittäiset kustannuspaikkakohtaiset ylitystarpeet saadaan kompensoitua toimialan sisällä ja toimiala alittaa toimintakatteensa tämänhetkisen tiedon mukaan 0,5 M€.

 

Investoinnit

Toimialan investointimäärärahasta 0,48 M€ on alkuvuodesta käytetty vasta muutamia kymmeniätuhansia euroja. Joukkoliikenteen pysäkkitolppien aikataulunäyttöinvestointi etenee suunnitellusti. Vuonna 2024 on tarkoitus saada aikataulunäyttöjä keskustan käytetyimmille pysäkeille.

Työpajojen investoinnit luontopajalla etenevät suunnitellusti ja määrärahat tullaan käyttämään täysimääräisesti.

Kirjurinluodon investointimäärärahasta toteutetaan tänä vuonna Kirjurinluoto-Kalafornia alueen yleissuunnitelma. Konsulttina toimii Arkkitehtitoimisto Harris & Kjisik. Kokonaisuuden hankintahinta on 46 000 euroa. Tavoitteena on parantaa alueen yleisilmettä, toimivuutta ja kehittää kansallisen kaupunkipuiston arvoja. Suunnitelman tavoitteena on myös koko alueen maankäytön tehostaminen ja kehittäminen vapaa-ajantoimintojen ja matkailun näkökulmasta sekä vesistön ja suistoalueen parempi hyödyntäminen huomioiden.

Yyterin investointiprojektit etenevät suunnitellusti. Yyterin aukion yleissuunnitelmaa toteutetaan muun muassa uudella jäte- ja varastointialueella ja pysäköintialueen viher- ja rajaussuunnitelmalla. Näiden toteutussuunnitelma on parhaillaan käynnissä.

Entisen Meriravintolan tontilla valmistelut kesän ravintolatoiminnan mahdollistamiseksi on käynnissä. Konttialuetta tullaan parantamaan toiminnallisesti muun muassa köysiaidoilla ja uusilla kalusteilla.

Kesällä 2024 valmistuvan uuden inforakennuksen sisätiloihin tulee erilaisia informatiivisia ja visuaalisesti näyttäviä sisältöjä/nostoja, joiden avulla alueen luontoa ja retkeilymahdollisuuksia tehdään näkyväksi. Suunnittelijan valinta on parhaillaan käynnissä. Erittäin tiukan aikataulun vuoksi projekti tullaan todennäköisesti toteuttamaan kahdessa vaiheessa, ennen ja jälkeen rakennuksen avaamisen.

 

Henkilöstö

Toimialan henkilöstömäärä on pienentynyt vuodentakaisesta kymmenellä työntekijällä. Vakituisten määrä on vähentynyt neljällä (120 v. 2024) ja määräaikaisia sekä sijaisia on yhteensä kuusi vähemmän kuin vuosi sitten (28 v. 2024). Luvuissa on huomioitu vuodenvaihteen organisaatiomuutokset.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää merkitä talousraportin tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.