Elinvoima- ja ympäristölautakunta, kokous 22.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 68 Apulaisrakennustarkastajan viran täyttäminen

PRIDno-2024-1118

Valmistelija

  • Marko Kallunki, vs. yksikön päällikkö, rakennusvalvontayksikkö, marko.kallunki@pori.fi

Perustelut

Elinvoima ja ympäristötoimialan rakennusvalvontayksikössä oleva apulaisrakennustarkastajan virka on ollut julkisesti haettavana 10.4.−29.4.2024. Määräajassa virkaa haki 15 henkilöä, joista neljä täytti kelpoisuusehdot.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva rakennusalan ylempi korkeakoulututkinto (MRA § 4). Lisäksi edellytyksenä oli kokemus rakennusvalvonta- ja kunta-alasta ja nykyaikaisten suunnittelu- ja toteutusjärjestelmien tuntemusta. Tehtävä edellyttää myös ajokorttia.

Eduksi luetaan kokemus esihenkilötehtävistä, hyvä yhteistyö- ja asiakaspalveluasenne sekä päätöksentekokyky.

Hakuilmoituksen mukaisesti apulaisrakennustarkastaja toimii rakennusvalvonnan viranhaltijana, rakennustarkastajan sijaisena ja tarkastustiimin lähiesihenkilönä. Tehtäviin kuuluvat monipuolisesti rakennustyömaiden valvonnan virkatehtävät, rakennesuunnittelun ohjaus ja neuvonta sekä rakennusrasitteiden ja yhteisjärjestelyjen valmistelu ja päätöksenteko.

Hakemusten perusteella haastatteluun kutsuttiin kolme rakennusvalvontatyötä tehnyttä henkilöä. Haastattelut suorittivat vt. yksikön päällikkö Marko Kallunki ja toimialajohtaja Lauri Kilkku.

Elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 20 § mukaan elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää toimialalla virkasuhteeseen ottamisesta ja virkasuhteesta irtisanoutumisesta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää hakemusasiakirjoista ilmenevän koulutuksen ja työkokemuksen perusteella valita apulaisrakennustarkastajan toistaiseksi voimassa olevaan virkaan Mikko Lönnbergin ja hänen kieltäytymisensä varalle Janne Painon.

Valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset ennen viran vastaanottamista. Virantoimituksessa käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Merkitään, että Marko Kallunki poistui kokouksesta klo 17:17 asian käsittelyn jälkeen.

Tiedoksi

HR-yksikkö/rekrytointi rekry@pori.fi ja palvelussuhdetiimi hr.palvelussuhdetiimi@pori.fi, hakijat

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.