Kaupunginhallitus, kokous 10.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 Sosiaali- ja perhepalveluiden kahdeksan sosiaalityöntekijän ja 3 sosiaaliohjaajan viran perustaminen

PRIDno-2021-5799

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mari Levonen, sosiaali- ja perhepalveluiden johtaja, mari.levonen@porinperusturva.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto on talousarviossa vuodelle 2022 hyväksynyt määrärahavarauksen lastensuojelun 8 sosiaalityöntekijän viran lisäykseen. Talousarvion raamiin sisältyy myös kahden sosiaaliohjaajan viran määräraha lastensuojeluun ja yhden sosiaaliohjaajan viran määräraha työikäisten palveluiden sosiaaliohjaajan virkaan, joka työskentelee vuoden 2022 Porin Kuntakokeilussa nimikkeellä työvoima-asiainhoitaja. Perustettavien virkojen määrä: 8 sosiaalityöntekijää ja 3 sosiaaliohjaajaa.

Sosiaalityöntekijän kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7§:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja sosiaaliohjaajan kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8§:n mukainen sosiaaliohjaajan kelpoisuus

 

Ehdotus

Esittelijä

Sanna Mustajoki, perusturvajohtaja, sanna.mustajoki@porinperusturva.fi

Perusturvalautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että sosiaali-ja perhepalveluihin perustetaan 8 sosiaalityöntekijän virkaa ja 3 sosiaaliohjaajan virkaa.Virkojen kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7§:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8§:n mukainen sosiaaliohjaajan kelpoisuus

Päätös

Päätös ehdotuksen mukaan.

Valmistelija

  • Anne-Marie Korsgrund-Rauvola, anne-marie.korsgrund-rauvola@porinperusturva.fi

Perustelut

Perusturvalautakunta käsitteli asian kokouksessaan 16.12.2021 § 326.

Kaupunginvaltuusto on talousarviossa vuodelle 2022 hyväksynyt määrärahavarauksen lastensuojelun 8 sosiaalityöntekijän viran lisäykseen. Talousarvion raamiin sisältyy myös kahden sosiaaliohjaajan viran määräraha lastensuojeluun ja yhden sosiaaliohjaajan viran määräraha työikäisten palveluiden sosiaaliohjaajan virkaan,​ joka työskentelee vuoden 2022 Porin Kuntakokeilussa nimikkeellä työvoima-​asiainhoitaja. Perustettavien virkojen määrä: 8 sosiaalityöntekijää ja 3 sosiaaliohjaajaa.

Sosiaalityöntekijän kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7§:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja sosiaaliohjaajan kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8§:n mukainen sosiaaliohjaajan kelpoisuus

Ehdotus

Esittelijä

  • Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää, että sosiaali-​ja perhepalveluihin perustetaan 8 sosiaalityöntekijän virkaa ja 3 sosiaaliohjaajan virkaa.Virkojen kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7§:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8§:n mukainen sosiaaliohjaajan kelpoisuus

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Aikuissosiaalityön päällikkö, lastensuojelun päällikkö

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.