Kaupunginhallitus, kokous 9.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 325 Kaavaehdotus, Kallion ranta-asemakaava (Lavia), 413-408-6-49, Kallio

PRIDno-2021-106

Valmistelija

  • XJuha Mäkelä

Perustelut

Maanomistaja on käynnistänyt maankäyttö- ja rakennuslain 74 § mukaisesti omistamalleen kiinteistölleen ranta-asemakaavan laatimisen Lavian Karhijärven pohjoisrannalle Nokkamaan alueelle. Ranta-asemakaava koskee osaa Kallialan kylän kiinteistöstä 413-408-6-49 Kallio. Kaavan laadinnasta vastaa Pasi Lappalainen Nosto Consulting Oy:stä. Kaavatyön vireilletulosta on kuulutettu kaavanlaatijan toimesta 15.4.2021, ja kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos ovat olleet nähtävillä kaavanlaatijan tiloissa Turussa sekä Nosto Consulting Oy:n verkkosivuilla 15.4.-17.5.2021. Kaavanlaatija on vastannut myös lausuntojen pyytämisestä viranomaisilta valmisteluvaiheessa. Menettelystä on sovittu kaupunkisuunnittelupäällikön kanssa. Kaavan pohjakartta on hyväksytty kaupunkimittauksessa. 

Suunnittelualue koostuu kolmesta palstasta, joista yksi on Vähäsalon saari ja kaksi muuta mantereella sijaitsevia rantapalstoja. Suunnittelualueen pinta-ala on yhteensä noin 7 hehtaaria. Suunnittelualueella on saari mukaan lukien rantaviivaa yhteensä noin 1,26 km ja muunnettua rantaviivaa noin 720 metriä. Kaava-alueen lähialueilla on sekä vapaa-ajan että vakituista asutusta.

Kaava-alueen itäisempi mannerpalsta kuuluu ainakin osittain maakunnallisesti merkittävään Nokkamaan kulttuurimaisemaan. Satakunnan Museon lausunnon mukaan suunnittelualue on kokonaisuudessaan vähintään paikallisesti merkittävää kulttuurimaisemaa. Alueella olevien, Kallion talouskeskukseen kuuluvien rakennusten kulttuurihistoriallinen arvo on kuitenkin muutosten myötä heikentynyt. Kaava-alueella on lisäksi muinaismuistolain rauhoittama kiinteä muinaisjäännös, Kallion kivikautinen paikka. Kaava-alueelle laaditun luontoselvityksen mukaan alueella on useita arvokkaita luontotyyppikohteita. Näistä mantereella sijaitsevat niitty, entinen hakamaa, lehto ja metsäluhta. Vähäsalossa on lehto ja tervaleppäluhta. Lisäksi alueella esiintyy huomionarvoista linnustoa sekä lepakoille tärkeä ruokailualue. Edellä mainitut maisemaan ja luontoon liittyvät arvot on pyritty ottamaan huomioon kaavamerkinnöin. Varsinaista rakennusinventointia ei kaavanlaadinnan yhteydessä ole tehty.

Kaava-alueen rakentamisen mitoitus perustuu emätilatarkasteluun, jonka poikkileikkausajankohtana on käytetty 19.9.1969 ja rantaviivan muuntamiseen vakiintuneita menetelmiä mukaillen. Vähäsalon saaren osalta mitoitus on tehty rantaviivan eikä saaren pinta-alan mukaan, mutta sen laskennallinen rakennusoikeus vastaa melko hyvin myös pinta-alaperusteista mittausta. Mitoituslukuna on käytetty Satakunnan maakuntakaavan maksimia, 8 lomarakennusyksikköä muunnettua rantaviivakilometriä kohden. Tämä on verrattain korkea ja voi johtaa Karhijärvellä rantarakentamisen määrään, jolla on epäedullisia vaikutuksia maisema-arvojen ja virkistyskäytön kannalta. Kaava-alueen läheisyyteen on kuitenkin hyväksytty ja saanut lainvoiman vastikään vuonna 2020 Nokkamaan ranta-asemakaavan muutos, jossa mitoituksena käytettiin 8 lay/km maksimia. Näin ollen maiseman sekä luonto- ja kulttuuriympäristöarvojen kannalta kestävämmän, alemman mitoitusluvun käyttö asettaisi ranta-asemakaavan hakijat epätasa-arvoiseen asemaan.

Ranta-asemakaavaluonnoksesta saatiin lausunnot Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Satakunnan museolta, Satakuntaliitolta ja Porin Elinvoima- ja ympäristötoimialalta. Lausunnoissa kiinnitettiin huomiota maisema-, kulttuuriympäristö- ja luontoarvoihin, mitoitukseen sekä maakuntakaavan mukaisuuteen. Mielipiteitä luonnoksesta saatiin kaksi. Viranomaislausuntojen teemojen esiin tuomisen lisäksi palautteessa on moitittu aiemmasta käytännöstä poikkeavaa kaavoitusmenettelyä, jossa kaupunkisuunnittelun sijaan maanomistajan konsultti on vastannut valmisteluvaiheen kuulemisesta. Menettely on katsottu kuitenkin maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseksi ja mahdollistamaksi. Kaupunkisuunnittelu on kaavanlaatijan ohella antanut hanketta vastustaville tietoja kaavaprosessista ja vaikuttamismahdollisuuksista sekä kaavanlaadinnan periaatteista. Kaupunkisuunnittelu on myös käynyt kaavanlaatijan kanssa ohjaavaa keskustelua palautteesta, jonka perusteella kaavanlaatija on tehty ratkaisunsa ja esityksensä nähtäville asetettavasta kaavaehdotuksesta. Hyväksymiskäsittelyyn aikanaan esitettävän ranta-asemakaavan sisältö riippuu vielä ehdotusvaiheen viranomais- ja muusta osallispalautteesta.

Ranta-asemakaavalla muodostetaan kolme uutta lomarakennuspaikkaa (RA), joista kaksi on omarantaisia. Olemassa oleva maatilan talouskeskuksen osa osoitetaan vakituisen asuinrakentamisen rakennuspaikkana (AO). Vähäsalon saari säilyy rakentamattomana. Luonnonarvoiltaan merkittävät aluekokonaisuudet ja koko Vähäsalon saari on esitetty maa- ja metsätalousalueina, joilla on erityisiä ympäristöarvoja (MY). Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät alueet on osoitetty lisäksi omilla rajausmerkinnöillään (luo-1, s-1). Arvokkaaseen kulttuurimaisemaan kuuluva avoin maisematila on osoitettu maisemallisesti arvokkaana peltoalueena (MA). Muinaisjäännös on rajattu omalla kaavamerkinnällään (sm-1). Rakentamisen määrä noudattelee Porin rakennusjärjestystä. Ajoyhteydet on merkitty kaavaan olemassa olevien rasitteiden mukaisina tai kiertäen arvokkaita osa-alueita.

Kaavakartta, kaavaselostus sekä selostuksen liitteet ovat esityslistan liitemateriaalina. Kaavasta saatua palautetta ei kuitenkaan ole aineistossa olevien mielipiteiden antajien henkilösuojan vuoksi verkkojulkisina (liite 6).

Ehdotus

Esittelijä

  • XAino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja

Kaupunginhallitus päättää

  1. asettaa 29.4.2022 päivätyn Kallion ranta-asemakaavaehdotuksen nähtäville osallisten kuulemista varten sekä
  2. antaa kaupunkisuunnittelun tehtäväksi järjestää kuuleminen osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Erillisen toimeenpano-ohjeen mukaisesti.

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.