Kaupunginvaltuusto, kokous 30.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 71 Määrärahamuutos vuoden 2022 talousarvioon, jätelain muutosten toimeenpano teknisellä toimialalla

PRIDno-2022-2119

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiina M Toivonen, controller, talousyksikkö, tiina.m.toivonen@pori.fi
Erja Haavisto, talouspäällikkö, talousyksikkö, erja.haavisto@pori.fi

Perustelut

Jätelainsäädännön muuttumisen vuoksi kunnan vastuu jätehuollosta lisääntyy lähivuosina voimakkaasti. Kunnalle tulee uusia tehtäviä, joista merkittävimpiä ovat tekstiilijätteen keräys sekä bio- ja pakkausjätteen kuljetukset. Uusien tehtävien myötä jätehuolto-toimintayksikön kustannukset lisääntyvät jo kuluvan vuoden aikana. Henkilöstöä rekrytoidaan lisää, vastaanottopalveluita laajennetaan ja parannetaan Hangassuon jätekeskuksessa ja ensi vuoden alussa käynnistyvää poistotekstiilien keräystä pilotoidaan jo tämän vuoden aikana. Lisäksi on käynnissä hanke jätehuoltopalveluiden yhtiöittämiseksi. 

Jätehuoltopalveluiden yhtiöittämisestä ja lainsäädännön muuttumisesta aiheutuvia kustannuksia varten tehtiin tekniselle toimialalle jätehuolto-toimintayksikköön kohdennettu 200 000 euron kehyslisäys tälle vuodelle. Talousarvio laadittiin sillä oletuksella, että yhtiöittäminen tapahtuu 1.7.2022, jolloin osa kustannusten lisääntymisestä olisi kohdistunut yhtiön talouteen. Yhtiöittämisen aikataulun siirryttyä vuoden 2023 alkuun ei määräraha tule riittämään vaan tämän vuoden talousarvio tulee ylittymään 450 000 eurolla.

Kustannusten kasvusta puolet aiheutuu määräaikaisen ja vakituisen henkilöstön tarpeen lisääntymisestä. Lisäksi määrärahaa tarvitaan erilaisten konsulttityönä tehtävien selvitysten ja suunnitelmien laatimiseen sekä operatiivisten kustannusten kasvamiseen ja erilaisten muutostöiden toteuttamiseen.

Jätelainsäädännön muuttumisen ja lainsäädännön edellyttämän palvelutason saavuttamiseksi esitetään teknisen toimialan valtuustoon nähden sitovan erän eli toimintamenojen lisäämistä 450 000 eurolla. Samalla jätehuolto-toimintayksikön käyttösuunnitelmaa muutetaan siten, että 250 000 euron ylijäämän sijaan yksikkö tekee tänä vuonna noin 200 000 euroa alijäämäisen tuloksen. Alijäämä vähentää aikaisemmin jätemaksuista kertynyttä kumulatiivista ylijäämää.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle teknisen toimialan vuoden 2022 talousarvioon 450 000 euron määrärahan lisäystä jätelainsäädännön muutosten toimeenpanemiseksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Perustelut

Tekninen lautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 3.5.2022.

Kaupunginhalltius käsitteli asiaa kokouksessaan 16.5.2022 § 343.

Asian esittely ja aiempi käsittely ovat luettavissa historiatiedoista.

Ehdotus

Kaupunginhallituksen päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää, että teknisen toimialan vuoden 2022 talousarvioon lisätään 450 000 euron määräraha jätelainsäädännön muutosten toimeenpanemiseksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Tuomas Hatanpää

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle. 

Postiosoite:               PL 32, 20101 Turku
Käyntiosoite:             Sairashuoneenkatu 2-4
Sähköpostiosoite:     turku.hao@oikeus.fi
Faksinumero:            029 56 42414
Puhelinnumero:         029 56 42400
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. 


Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite:              PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:            Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:    kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:           (02) 634 9417
Puhelinnumero:        (02) 623 4470
Vaihde                      (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai               10 - 16
tiistai-torstai              8 - 16
perjantai                   8 - 15

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen muutoksenhakuohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.