Kaupunginvaltuusto, kokous 20.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 93 Lastensuojelun toimenpideohjelma

PRIDno-2022-2826

Perustelut

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa 13.6.2022 § 424.

Asian esittely ja käsittely on historiatiedoissa.

Ehdotus

Kaupunginhallituksen päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää, että perusturvatoimialan sosiaali- ja perhepalveluihin perustetaan kaksi johtavan sosiaalityöntekijän virkaa ja 4 sosiaaliohjaajan virkaa. Virkojen kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7 §:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja 8 §:n mukainen sosiaaliohjaajan kelpoisuus.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Perusturva, HR-yksikkö

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.